Piispainkokouksen keskiviikkoinen päätös Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) ja Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen asemasta kirkon virallisina lähetysjärjestöinä jakoi piispakuntaa. Äänin 7-3 piispat päättivät, etteivät lähde purkamaan järjestöjen asemaa viemällä asiaa kirkolliskokouksen käsiteltäväksi.
Arkkipiispa Tapio Luoma painottaa, että piispat halusivat keskiviikkoisella päätöksellään antaa selkeän viestin: viralliset lähetysjärjestöt eivät voi kiertää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkakäsityksen mukaista pappisvihkimystä kumppanuuskirkoista saatavilla vihkimyksillä.Jos kiertämistä vielä ilmenee, piispat tuskin enää antavat mahdollisuutta toiminnan korjaamiseen.
– Siinä mielessä piispat olivat intentiossaan hyvin yksiselitteisiä, Luoma kommentoi päätöstä Kotimaalle.
Piispat kokivat Luoman mukaan, että heille kokoukseen tuotu päätösesitys ei ollut alkuun tarpeeksi kriittinen. Sitä korjattiin kokouksen aikana tiukempaan sävyyn.
Piispa Mari Leppänen teki kokouksessa vastaesityksen esittelijän esitykseen. Sen mukaan piispainkokous olisi todennut, etteivät Sley ja Kansanlähetys ole korjanneet toimintaansa määräaikaan mennessä ja näin ollen piispainkokous esittäisi kirkolliskokoukselle niiden lähetysjärjestöaseman menettämistä.
Vastaesityksen puolesta äänestivät Leppäsen lisäksi piispa Mari Parkkinen ja arkkipiispa Tapio Luoma. Kun vastaesitys hävisi, he jättivät päätökseen eriävän mielipiteen, jonka sisältö oli Leppäsen vastaesityksen mukainen.
– Vastaesityksen ideana oli se, että olisi kumminkin perusteltua lähettää asia kirkolliskokouksen käsiteltäväksi, koska järjestöjen antamissa vastauksissa oli puutteita, Luoma sanoo ja toteaa henkilökohtaisesti kaivanneensa pohdintaa siitä, miksi asiaa ei viedä kirkolliskokoukseen. – Se olisi ollut oikea paikka.
Sleyn ja Kansanlähetyksen vastauksissa puutteista kriittisin koski Luoman mukaan järjestöjen sitoutumista siihen, etteivät ne enää kierrä kirkon virkakäsityksen mukaista pappivihkimystä jollain keinoin. Kumpikin järjestö painotti vastauksissaan tukevansa niitä teologeja, jotka eivät omantuntonsa vuoksi voi ottaa pappisvihkimystä yhteisvihkimyksissä. Kansanlähetys totesi myös, ettei se voi estää, jos sen työntekijät yksityisesti ilman työnantajan ohjausta hakevat vihkimyksen jostain.
– Kumpikin näytti varanneen itselleen sen mahdollisuuden, että jotain samanlaista tapahtuisi taas, Luoma toteaa.
– Toinen iso kysymys on, että molemmat näyttävät sysäävän vastuun pappisvihkimyksistä yksittäisen henkilön vastuulle. Tämä ei käy. Suomalaisena työnantajana niillä on vastuu työntekijöistään.
LUOMA KOROSTAA, ettei piispainkokouksen päätöksessä ja siihen annetussa eriävässä mielipiteessä ole kyse siitä, että kirkon järjestöjä ajettaisiin nurkkaan ja eroon kirkosta.
– Kysymys on pelisäännöistä, siitä, miten meidän kirkkomme lähetystyö toteutuu maailmalla. Samalla sekä piispainkokouksen päätöksestä että eriävästä mielipiteestä käy selvästi ilmi, että kirkolla on vahvasti todettuna virka, jossa voivat palvella sekä naiset että miehet.
Siitäkään ei ole kyse, etteikö muissa kirkoissa ulkomailla voitaisi vihkiä suomalaisia papeiksi.
– Ikävyys on ollut siinä, että ulkomailla vihitty ei jää työskentelemään hänet vihkineen kirkon alueelle vaan palaa saman tien Suomeen.
Piispainkokoukseen onkin tulossa käsittelyyn lähetyksen toimikunnan valmistelema asiakirja, jossa on tarkkaan merkitty kriteereitä pappisvihkimyksille kumppanuuskirkossa.
Miten sitten järjestöjen pitäisi menetellä niiden työntekijöidensä osalta, jotka ehkä itsenäisesti käyvät hakemassa pappisvihkimyksen jostakin muusta kirkosta?
– Jos on vihitty ulkomailla, on anottava pappisoikeuksia Suomessa. Näitä anomuksia ei ole juurikaan tullut. Onko syynä juuri se, että virkakysymys nousee esteeksi, Luoma pohtii.
PIISPAINKOKOUKSESSA PIISPA Kaisamari Hintikka oli yksi niistä seitsemästä, jotka äänestivät Leppäsen vastaehdotusta vastaan.
– Ajattelen, että on selvää, että sekä SLEY että SEKL ovat omilla toimillaan aiheuttaneet vakavaa haittaa sekä kumppanikirkoissa että omassa kirkossamme ja siten käyttäneet väärin asemaa, joka niillä on kirkon virallisina lähetysjärjestöinä, Hintikka kommentoi Kotimaalle.
Lähetyksen perussopimuksen ja järjestöiltä saatujen vastausten valossa hän ei kuitenkaan näe, että piispolla olisi ollut riittävän vahvoja perusteita viedä asiaa kirkolliskokouksen käsittelyyn ja esittää järjestöjen virallisen lähetysjärjestöaseman purkamista.
– Jos kyse olisi ollut vain mielipiteenilmaisusta, olisin äänestänyt toisin, mutta hallinnollisen prosessin kannalta päädyin tähän ratkaisuun, Hintikka perustelee.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä