Uskonnon määritelmä on varsin laaja. Se myös vaihtelee näkökulmasta riippuen. Voidaan korostaa esimerkiksi yksilön sisäistä kokemusta, pyhyyttä, oppirakennelmia, yhteisöllisyyttä tai yhteiskunnallis-poliittisia vaikutuksia.
Myös uskonnot itsessään painottavat erilaisia kulttuurisesti jaettuja puolia yksilön ja yhteisön elämässä. Uskonnot ovat erilaisia, vaikka niissä paljon samaa onkin.
Uskonnoilla on merkitystä myös laajemmin kuin vain yksilön elämässä. Tätä korosti Helsingin Sanomissa (5.9.) Sixten Korkman kirjoittaessaan kolumnissaan auki omaa näkemystään kristinuskon merkityksestä. Hän korosti kristinuskon vaikutusta ihmisoikeuksien juurruttamisessa läntiseen maailmaan ja piti sitä tältä kannalta tärkeämpänä kuin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistusta tai Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistusta.
Korkman myös totesi, että kristinuskon perintö on osin ristiriitainen muun muassa sen nimissä tehdyn väkivallan ja sen motivoimien sortavien asenteiden vuoksi.
Yhtä kaikki, Korkmanin kolumni oli tervetullut kristinuskon puolustuspuhe, apologia.
* * *
Kristinuskon ydin on jo nimen mukaan Kristus. Jeesukseen liittyvä pelastushistoriaksi mielletty dynamiikka on sisäinen voima, joka vetää ihmisiä kristinuskon pariin ja auttaa heitä syventämään uskoaan yhteisöllisesti.
Samaan aikaan on olemassa tiukan ytimen ulkopuolella yhtä vaikuttava kristinusko, jossa keskiössä ei niinkään ole synti, parannus ja pelastus kuin armo, rakkaus ja hyväksyntä. Jumalan lempeämpi puoli korostuu.
Kristinuskon menestyksen salaisuus on laaja-alaisuus ja sopeutuvaisuus. Se on tarjonnut niin tiukkaa sielun pelastusta kuin kokonaisvaltaista ihmisenä olemisen hyväksymistä. Se on vastannut eri aikakausina eläneiden erilaisten ihmisten tarpeisiin ja uskonnolliseen kaipuuseen.
Ja näin kirkon tulee tehdä jatkossakin: olla opetuksissaan selkeä, mutta käsityksissään avara.
Kirjoittaja on Kotimaan julkaisupäällikkö. Kirjoitus on julkaistu 9.9. ilmestyvässä Kotimaassa.
Lue myös
Pääkirjoitus: Nyt eletään vaikeaa aikaa, se on myös kirkon diakonian aikaa