Pääkirjoitus: Painoaan arvokkaampi kirja

Presidenttiehdokas Donald Trumpin elämää käsittelevä tuore kirja (Laura ja Saska Saarikoski: Trump – Mies kuin Amerikka) väittää, ettei Trump tiettävästi ole aikuisiällä lukenut yhtään kokonaista kirjaa. Toki yllättävämpää olisi, jos hän lukisi paljon kirjoja.

Yllättävää siksi, että kirjojen lukemisesta seuraa usein myös sivistyminen.

Suomalaisia saa kehua lukutaidosta ja lukemisesta. Olemme kirjoja rakastavaa kansaa. Siitäkin huolimatta, että painettujen kirjojen määrä on laskenut viime vuosina lähes viidenneksen, eikä sähkökirjojen käyttö ole kasvanut samassa tahdissa.

Kiitos kirjastolaitoksen, lukeminen on myös ilmaista, ellei lasketa mahdollisia matkakuluja. Yleisissä kirjastoissa on 31,5 miljoonaa kirjaa, joita lainattiin viime vuonna 67 miljoonaa kertaa.

Kodin ja kirjastolaitoksen lisäksi koulu on yksi keskeinen toimija kirjasivistykseen opettamisessa. Tai ainakin se on ollut sitä tähän asti. Nyt liiallinen digitalisaation korostaminen uhkaa myös kouluissa painettua kirjaa.

Digitaalinen tekniikka kouluissa on välttämätöntä, mutta liiallisena tyhmentävää. Pahimmillaan niin sanottu digiloikka johtaa siihen, ettei koulu enää käytä kirjoja. Kaikki tieto on sälänä digiavaruudessa.

Kirjamessut kertovat osaltaan kirjojen kestävyydestä. Viime viikonvaihteessa Turun kirjamessuilla oli 23 000 kävijää. Kuun lopussa kirjamessut järjestetään Helsingissä Pohjoismaat-teemalla.

Kirjan ajankohtaisuutta lisää se, että muutama päivä sitten paljastettiin Vuoden kristillinen kirja -ehdokaslista. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen valitsee Helsingin kirjamessuilla julkistettavan voittajan.

Kirjaystävää ilahduttaa sekin, että Reformaation merkkivuoden kunniaksi ilmestyy merkittäviä teoksia uskon perusteista.

Kotimaan lukijoissa on keskimääräistä enemmän kirjallisuutta harrastavia ihmisiä. Tämä on yksi syy siihen, että lehti antaa runsaasti tilaa laajoille kirjaesittelyille sekä kirjailijahaastatteluille. Kotimaa-lehti asettuu lukijoidensa kanssa sivistyksen puolelle.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Pääkirjoitus: Hävetkää!

Pääkirjoitus: Kiitos maanviljelijälle

Pääkirjoitus: Rohkeaa puhetta Jumalasta

Pääkirjoitus: Melkein yhtä arvokkaita

Edellinen artikkeliOrtodoksiprofessori: Luterilaisuudessa perusteet hukassa
Seuraava artikkeliOulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä