Globaalien mannerlaattojen järistessä eräitä tämän maailman kehityskulkuja jää Euroopasta katsoen helposti katveeseen. Yksi sellainen on vaikutusvaltaansa eri puolilla maailmaa jatkuvasti kasvattavan Kiinan pyrkimys ottaa haltuunsa tai ainakin kontrolliinsa keskeisiä raaka-ainevaroja ja niiden maailmanlaajuisia jalostus- ja kuljetusjärjestelmiä.
Aivan erityisesti Kiinan tähtäimessä on jo vuosikymmenien ajan ollut Afrikka ja sen rikkaat kaivannaisesiintymät. Kiinaa kiinnostavat esimerkiksi uudessa teollisuudessa ja myös sotilaallisesti tärkeät koboltti, litium, alumiini ja kupari — ja tietenkin myös harvinaiset maametallit. Kiina tuo Afrikasta myös raakaöljyä ja maataloustuotteita. Kiinan tullipolitiikka Afrikan maille on ollut lempeähköä.
KIINASTA ON tullut monen Afrikan maan suurin kauppakumppani. Raaka-aineiden vastineeksi kiinalaiset yritykset vievät Afrikkaan kaikenlaisia teollisuustuotteita elektroniikasta kulkuneuvoihin ja tekstiileistä kaikenlaisiin koneisiin. Niille Afrikan maat tarjoavat kasvavan markkina-alueen. Kiinalaiset yritykset myös rakentavat nopeasti Afrikan infrastruktuuria: teitä, rautateitä, siltoja, lentokenttiä, tehtaita ja satamia. Osa tästä kaikesta on apua. Toimivasta infrastruktuurista Afrikassa hyötyvät tietysti paikalliset ihmiset ja elinkeinoelämä — ja Kiina itse. On myös hyvä muistaa asian pitkä historia: Kiinan ja Itä-Afrikan ensi kosketukset alkoivat jo 1400-luvun kiinalaisten löytöretkien aikana.
Kiinasta on muun ohessa tullut Afrikassa yhä suurempi asekauppias. Erilaisista kaupallisista ja muista projekteista sovittaessa Kiina ei länsimaisten toimijoiden tai valtioiden tavoin kysele Afrikan johtajilta ihmisoikeuksien tai demokratian tilasta: business is business. Tämä on vakava ongelma, jolle tämän hetken kaaoksessa ja heikkouden tilassa olevat läntiset yhteiskunnat tai merkitystään suuresti menettänyt Yhdistyneet kansakunnat eivät näytä voivan juuri mitään.
Kiina on sotilaallista voimaansa kasvattava diktatuuri, jonka oman yhteiskunnan läpäissyt kontrollijärjestelmä tukahduttaa kansalaisvapauksia ja sulkee vähemmistökansoja ja poliittisia toisinajattelijoita keskitys- ja uudelleenkasvatusleireille. Lisäksi maa jakaa edeelleen rikoksista usein kuolemantuomioita. Tällainen diktatuuri voi toki olla kykeneväinen myös diplomatiaan, mutta pohjimmiltaan se uskoo vain länsimaiden voimaa. Onko sitä tarpeeksi patoamaan idän jättiläisen globaalien pyrkimyksien vaarallisimpia ulottuvuuksia?
KIINAN KANSSA käytävä kauppa hyödyttää toki eri osapuolia, mutta kyllä Kiina ja sen toimijat oman etunsa ymmärtävät. Kaiken taustalla on rahan ja voittojen lisäksi myös geopolitiikkaa ja vaikutusvaltaa. Kiinalaiset yritykset ovat nykyisin monien Afrikan maiden kaivosteollisuuden merkittävä omistaja ja ne haluavat lisätä omistuksiaan. Tällä on tarpeen tullen globaalia taloudellista, poliittista ja sotilaallista merkitystä. Samasta syystä myös Venäjä on nykyisin aktiivinen eri puolilla Afrikkaa: se haluaa lyödä kiilaa maanosan resurssien ja lännen tavoitteiden väliin.
Kiinalaista Afrikan ja muidenkin maanosien raaka-aineiden haltuunottoa ei ole ollut tapana kutsua uuskolonialismiksi. Mutta koska asian taustalla on aivan klassista raakaa valtapolitiikkaa, on suuri kiusaus tehdä niin. Koska Kiina toimii melua pitämättä ja tuloksekkaasti, ja koska kommunistinen hallinto ei salli minkäänlaista kotimaista kriittistä keskustelua sen kauppapolitiikasta, jäävät tällaiset operaatiot helposti katveeseen. Länsimaissakin on siksi huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa keskittyä kritiikissä perinteisiin länsimaisiin toimijoihin, joilla toki on samanlaisia intressejä ja toimintaa Afrikassa. Kiina on kuitenkin myös erilainen, kykenevä ja taitava toimija.
Eurooppalainen siirtomaavalta väistyi Afrikasta 1950-luvulta lähtien. Taloudelliset riippuvuussuhteet ovat jääneet. Afrikka on saanut vuosikymmenien mittaan paljon kehitysapua, mutta yhteiskuntien kehitys on ollut usein toivottua heikompaa. Aito demokratia on harvinaista, autoritaatiset hallinnot ja diktatuurit liian yleisiä. Reporters without borders (RWB) -järjestön vuoden 2025 lehdistönvapausindeksin mukaan monissa Afrikan maissa sananvapauden suunta on ollut huolestuttava. Kiinalaiset toimijat varmasti seuraavat myös afrikkalaisten yhteiskuntien näitä mittareita. Niillekin on tietysti edullista, jos riittävä yhteiskuntarauha säilyy ja esimerkiksi voittojen kotiuttaminen on helppoa. Toisaalta Kiina ei näe vaivaa oman tai afrikkalaisen demokratian edistämiseksi — ja juuri siinä piilevät omat vaaransa.
EUROOPPALAISEN KOLONIAMISMIN vanavedessä saapuivat eri puolille Afrikkaa myös monet länsimaiset lähetysjärjestöt. Kristinuskoa maanosassa on toki ollut jo ammoin, mutta 1800- ja 1900-lukujen lähetystyö jätti Afrikkaan monipuolisen kylvön ja tuotti runsaan sadon: pian valtaosa maailman kristityistä asuu Afrikassa ja kristityn arkkityyppi on afrikkalainen nainen. Afrikan pohjoinen puolisko taas on hyvin islamilainen. Ymmärtävätkö virallisen ateismin lippujen alla toimivat kiinalaiset, minkä todellisuuden he Afrikassa kohtaavat?
Menneiden aikojen eurooppalaisesta poikkeavan kiinalaisen, hieman toisenlaisen ekspansion monialaiset seuraukset Afrikassa voivat olla mielenkiintoisia. Kiinalaiset eivät rikkauksia hamutessaan yleensä tyrkytä politiikkaansa tai uskomuksiaan paikallisille ihmisille. Toisaalta hekään eivät toimi missään ideologisessa tyhjiössä. Koska historia ei ole pysähtymässä, olisi houkuttelevaa ajatella, että kiinalainen tapa organisoida ja tuottaa työtä, kauppaa, kulttuuria, yhteiskuntia ja miksei elämänkatsomustakin saattaisi hyvinkin tarjota malleja suuntaa kenties etsiville ja kiinnostuneille afrikkalaisille. Kungfutse tai Lao-tse eivät ole varsinaista vientitavaraa, mutta entäpä jos esimerkiksi kiinan kieli havaittaisiin myös Afrikassa yhä tärkeämmäksi taidoksi?
Afrikka on vain yksi sellainen alue maailmassa, jonka on kohdattava Kiinan voimistuvan vaikutusvallan kasvu kotiporteilla. Kauppa on yleensä kaikkien toimijoiden etu, joka luo vaurautta ja keskinäisriippuvuuden vuoksi parhaimmillaan myös edistää rauhaa. Siksi olisi toivottavaa, että siitä hyötyisivät Kiinan johdon ja teollisuuden ohessa myös köyhimmistä köyhimmät eri puolilla maailmaa. Kiinan lohikäärmeellä on hallussaan avaimet monenlaiseen kehitykseen, ja maailma seuraa sitä sekä kiinnostuneena että jännittyneenä.
Lue myös:
Pääkirjoitus: Tähän on tultu — edes piispat eivät kirkasotsaisesti enää usko maailmanrauhaan
Pääkirjoitus: Charlie Kirkin surma on murheellinen merkki väärästä suunnasta
Ilmoita asiavirheestä