Ykspihlajan Satamakadun varrella Kokkolassa on matalia omakotitaloja, kirkko, baari, pizzeria ja ruokakauppa. Kokkolan keskustaan on viisi kilometriä.

Katu päättyy aidalla suljettuun satama-alueeseen. Aidan toisella puolella on matkustajakoti, kesäteatteri, kahvila ja sauna. Siellä on myös Outi Airolan koti, Huvikummun näköinen suuri keltainen omakotitalo.

– Lapsuudessani satamaan sai mennä vapaasti. Siellä oli kansainvälistä menoa ja elämää. Eksoottisia merimiehiä, lukuisia kapakoita ja merimieskirkko.

Perheen äiti työskenteli siivoojana ja isä jätevesilaitoksella. Perhe kuului työväenluokkaan niin kuin valtaosa Ykspihlajan asukkaista. Lapset osallistuivat pioneeritoimintaan, jossa opittiin kiltistä Lenin-sedästä.

Isä lähetti lapsensa myös pyhäkouluun. Ylen Kuusi kuvaa -ohjelmassa Airola kertoo laulaneensa siskonsa kanssa työväentalolla ja kirkossa.

– Sekä seurakunnan että työväen toiminnassa löytyy ajatus armosta. Molempiin kuuluu heikompiosaisten huomioiminen.

Työväentaustastaan huolimatta Airola kulki omaa tietään.

– Lukiota pidettiin vain herroille kuuluvana, mutta halusin mennä lukioon. Outona pidettiin sitäkin, että lähdin Turun yliopistoon opiskelemaan roomalaista kirjallisuutta. Ehkä se oli jonkinlaista kapinaa.

Nuorena Airola oli haaveillut meren rannalla olevasta isosta talosta, jossa olisi paljon lapsia ja kotieläimiä. Haave toteutui, kun Airolan silloisen puolison opiskelujen myötä perhe muutti 1980-luvulla Turusta Kokkolaan ja asettui Yksipihlajaan asumaan.

Perheeseen syntyi viisi lasta.

– Tosin alkuperäiseen haaveeseen ei kuulunut paluu kotiseudulle.

Ykspihlajasta käsin Airola on työskennellyt toimittajana muun muassa Ylessä, MTV:ssä ja Kokkola-lehden päätoimittajana. Toista uraa hän on tehnyt Ykspihlajan asukasyhdistyksen puheenjohtajana ja voimahahmona nyt jo 40 vuotta.

Sekkä seurakunnan että
työväen toiminnassa
löytyy ajatus armosta.

VIIME VUONNA ilmestynyt kirja Äiti Airolan parempi maailma (Into) on vaikuttava manifesti siitä, miten maailmaa voi muuttaa paremmaksi. Teksti on osin omaelämäkerrallista.

Kirjan lähtökohtana on YK:n ihmisoikeusjulistus, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus työhön. Elokuun lopussa Suomessa oli yli 300 000 työtöntä. Airolan mukaan yhteiskunta on hylännyt ja jättänyt yksin selviytymään suuren osan kansalaisistaan.

– Kukaan ihminen ei oikeasti päätä syrjäytyä tai ryhtyä osattomaksi. Vain pieni osa ihmisistä tahtoo elää yhteiskunnan ulkopuolella, suurin osa on siellä tahtomattaan.

Airolan mukaan työttömyydessä on usein kyse kohtaamisongelmasta tai välitysongelmasta. Ykspihlajan asukasyhdistys ja sen perustama sosiaalinen yritys ovat purkaneet näitä ongelmia.

Työttömät ovat päässeet takaisin työelämään muun muassa korjaamalla vanhoja hirsitaloja, tekemällä pienimuotoisia remontteja, lumenluontia tai työskentelemällä ruokalassa. Kerrallaan Ykspihlajassa on 15–20 henkeä työtoiminnassa, osa-aikatöissä tai yhdyskuntapalvelua suorittamassa.

YKSPIHLAJAN TYÖLLISTÄMISMALLIN yksi alku löytyy satamasta, jonka ympärille rakennettiin aita. Vuosituhannen alussa Kokkolan kaupunki oli päättänyt purkaa tai siirtää vanhat puutalot satama-alueelta. Airola sai puhuttua, että osa niistä luovutettiin yhdistykselle kahden euron kappalehintaan.

– Siirtoa ja uudelleenrakentamista varten yksityiset ihmiset ottivat lainaa, jota maksetaan edelleen.

Kirjassaan Airola kuvaa ensimmäistä jälleenrakennusaamua. Lokakuussa 2006 hirsikehikon edessä seisoi työttömistä, koevapaudessa olevista vangeista, inkeriläisistä paluumuuttajista ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevista ihmisistä koostuva rakentajajoukko, eräänlainen ryhmä rämä.

– Onneksi en silloin tiennyt, miten valtava urakka oli edessä.

Nyt entisessä Rodenin satamakonttorissa toimii matkustajakoti ja luovan työn residenssi. Ruokasali on sisustettu tyylikkäillä, lahjoituksena saaduilla huonekaluilla. Entiseen Adolf Lahden satamakonttoriin perustettiin päiväkoti. Yhdistyksen toimesta siirrettyjä tai remontoituja rakennuksia on jo useita.

Työttömien työllistäminen oli vuosituhannen alussa helpompaa, kun Suomeen yritettiin luoda välityömarkkinoita. Ykspihlajaan oli perustettu sosiaalinen yritys, joka sai jopa sadan prosentin palkkatukia työttömien palkkaamiseksi.

– Lisäksi EU:n sosiaalirahastosta saimme kahden vuoden rahoituksen työllistämishankkeen vetäjän palkkaan.

AIROLAN MUKAAN yksikään puolueista ei ole hoitanut pelkästään hyvin tai huonosti työllistymistä.

– Ongelma on siinä, että poliitikot tuntevat huonosti työttömän ihmisen todellisuutta. Sitä, kun ei ole rahaa ostaa prepaidia puhelimeen, tai lääkkeitä, tai lippua joukkoliikennevälineeseen.

Kaksi vuotta sitten hallitus poisti suojaosan eli mahdollisuuden ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman tukien menettämistä. Se ei ole kuitenkaan tuonut toivottua tulosta eli työttömien siirtymistä suoraan täystyöllisyyteen.

Kirjassaan Airola sanoo, että koska inhimillinen puoli ei näytä vetoavan päättäjiin, niin kannattaa painottaa numeroita. Yhden syrjäytyneen nuoren hinnaksi on laskettu miljoona euroa.

Työttömyydestä ja syrjäytymisestä aiheutuvia kuluja voisi pienentää joustavammilla keinoilla päästä mukaan työelämään ilman työttömyyskorvauksen tai tukien menettämistä.

– Ne, jotka pystyvät kokoaikaiseen työhön, siirtyvät kyllä sinne. Minun kokemukseni mukaan vain hyvin pieni osa työttömistä oikeasti välttelee työntekoa.

Kansantalouden ja yksilön kannalta olisi parempi, että ihmiset pääsisivät kantamaan kortensa kekoon. Ihminen voi paremmin, kun on mukana menossa, rakentamassa yhteiskuntaa. Siinä autettavasta tulee tekijä ja toimija, ei erilaisten almujen kohde.

– Olen huomannut sen täällä. Kiitollisuutta siitä, että on päässyt mukaan menoon ja tekemään jotakin. Lisäksi olemme saaneet valtavan hyviä työntekijöitä.

YHDISTYKSEN YLLÄPITÄMÄSSÄ Saima-ruokalassa valmistetaan joka arkipäivä 6,5 euroa maksava lounas. Työttömille se on ilmainen.

– Syömässä käy myös lähialueen työntekijöitä, eläkeläisiä ja yhdistysten väkeä. Ruokalaan olemme työllistäneet myös yhteiskunnan syrjään jätettyjä nuoria.

Osa heistä on työkokeilussa, osa kuntouttavassa työtoiminnassa. Silloin henkilölle voidaan maksaa yhdeksän euroa kulukorvausta päivässä työttömyyskorvauksen lisäksi. Yhdeksän euroa ei kuulosta paljolta, mutta työttömälle jokaisella eurolla on merkitystä.

– Se harmittaa, että nykymuotoinen kuntouttava työtoiminta yhdeksän euron päiväkorvauksella päättyy ensi keväänä.

Airolan mukaan yksi tapa vähentää yksinäisyyttä olisi perustaa enemmän edullisten lounaiden ruokaloita eri puolille Suomea. Monet seurakuntasalit olisivat hyviä paikkoja lounasruokaloille.

– Seurakuntasalit ovat viikolla pääsääntöisesti tyhjinä. Olen ehdottanut eri yhteyksissä, että seurakunnat järjestäisivät nykyistä enemmän edullisia lounaspaikkoja, joissa työelämän ulkopuolella olevat ihmiset voisivat valmistaa ruokaa ja syödä yhdessä.

Airola muistuttaa, että kaikkien seurakuntien alueella asuu yksinäisiä ihmisiä. Ykspihlajan ruokalaan tullaan jo kymmeneltä, vaikka lounastarjoilu alkaa vasta kello 11. Monilla on tarve jutella muiden ihmisten kanssa.

YHDISTYKSEN TOIMINTA on laajentunut vuosien varrella. Toimintakeskuksessa on Saima- ruokalan lisäksi hävikkiruuan jakelua, tavaran kierrätystä, työntekijävälitystä lyhytaikaisiin remonttihommiin ja pihatöihin, sirkuskoulu, joogasali ja paljon muuta.

Toista toimintakeskuksen ylläpitämää taloa vuokrataan muun muassa kuvanveistäjille, matonkutojille, radioamatööreille ja keramiikkapajaksi.

– Meillä on aika paljon toimintaa, kun ottaa huomioon, että Ykspihlajassa on 1 600 asukasta.

Airolan mukaan toimintakeskukset tai kansalaiskeskukset voisivat olla paikkoja, joissa kävisi myös sosiaalityöntekijä ja työvoimatoimiston virkailija esimerkiksi kerran viikossa.

– Näin sosiaalityöntekijä oppisi tuntemaan alueen ihmisiä, voisi auttaa tukiviidakossa ja pysyisi kärryillä siinä mitä heille kuuluu.

Monilla ihmisillä on ongelmia digitaalisten käyttöliittymien kanssa.

– Paikan päällä oleva työvoimatoimiston virkailija näkisi minkälaista väkeä on vailla työtä ja voisi yhdistää töitä ja tekijöitä.

Haastattelupäivän aamuna Airola oli keräämässä suppilovahveroita. Matkustajakodissa yöpyvälle latvialaiselle vierailijaryhmälle hän oli haastattelun jälkeen valmistamassa päivällisen.

– Illalla menen katsomaan Klaus Härön elokuvan Hetki ennen valoa.

Elokuvassa on mukana yksi Airoloiden lapsista. Kaikki perheen viisi aikuisiksi kasvanutta lasta työskentelevät kulttuurin saralla. Ehkä Ykspihlajan monipuolinen kulttuurielämä on ollut vaikuttamassa ammatinvalintoihin.

Ykspihlajan kulttuurielämään kuuluu muun muassa heinäkuinen kulttuuriviikko, joka järjestetään ensi kesänä 15. kerran. Facebook-sivuille taltioidut välähdykset kertovat eloisasta tunnelmasta. Musiikista, mutta myös paljon muusta kuten takakenossa juoksusta.

– Kulttuuriviikosta jää kymmeniä tuhansia euroja yhdistyksen käyttöön. Keräämme rahaa kulttuurin avulla. Kaupungin avustus meille on pieni.

Kirja Äiti Airolan parempi maailma päättyy lievään optimismiin.

– Näen sitä esimerkiksi paikallisessa hypermarketissa, jossa työskentelee yksikätinen kassa. Näen sitä myös niissä myymälöissä, joissa kehitysvammaiset työntekijät saavat oikeaa palkkaa.

Myönteistä kehitystä Airola näkee myös siinä, että hyvinvointialue palkkasi 26 nuorta kesätöihin hoivakoteihin muun muassa juttelemaan vanhusten kanssa.

AIROLAN MUKAAN hoivakoteihin pitäisikin palkata enemmän ihmisiä, tarvetta juttukavereille tai hiusten kampaajille olisi. Asukkailla pitäisi olla muutakin ajanvietettä kuin televisio. Airola on itse elänyt viimeisen vuoden ilman televisiota sitä kaipaamatta.

Itseensä
keskittyminen ei
Tuo onnellisuutta.

– On pelottavaa ajatella, että joskus tulevaisuudessa hoivalaitoksessa minut kärrätään pyörätuolissa television eteen.

Airolan mukaan kohti parempaa maailmaa kuljetaan silloin kun katse kääntyy itsestä pois.

– Itseensä keskittyminen ei tuo onnellisuutta. Se, että tekee hyviä ja järkeviä tekoja muille, tuo hyvää takaisin itselle. Omasta ajastaan antaminen tuo hyvää oloa.

Airola nostaa esimerkeiksi kuoroon liittymisen tai urheiluseuratoiminnan.

– Yksilökeskeisyys ei toimi, koska ihminen ei ole pelkästään yksilö. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus yhteisen maailman rakentamiseen.

Eri puolueet ovat turhaan pyytäneet Airolaa ehdokkaakseen.

– En jaksa pitkäpiimäisiä prosesseja, eikä minulla ole hermoja, saati perslihaksia pitkiin kokouksiin. Olen toiminnan ihminen.

Jokaisen kansanedustajan soisi kuitenkin lukevan Airolan kirjan. Ehkä se toteutuukin ainakin joidenkin kohdalla, sillä eräs yrittäjä on ostanut kirjaa 200 kappaletta jaettavaksi kaikille kansanedustajille.

Maailma voi muuttua paremmaksi paikaksi myös sitä kautta.

Lue lisää henkilöjuttuja:

Politiikan kulisseissa työskennellyt Markus Österlund vaihtoi uransa pastorin työhön

Kolmen ja puolen vuoden vankeus

Aleksi Rantamaa vastusti kristinuskoa ja oli hyväksynyt kuolevansa alkoholismiin – nyt hän kertoo, mikä muutti kaiken

Ilmoita asiavirheestä