Mobiiliopas vie matkalle Ahveniston kirkkomaan tarinoihin

Moreeniharjun päälle kumpuilevana levittäytyvä Ahveniston hautausmaa herää hetkeksi henkiin Mikko Hiedan esittelyssä. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan viestintäpäällikkönä työskentelevä Hieta arvelee, että pian kirkkomaalle ilmestyy kulkijoita enemmänkin.

Syynä on tuore verkkopalvelu, jota Hieta ei malta olla kehaisematta Suomen parhaaksi. Nettiosoitteesta ahvenisto.kirkkomaa.fi löytyy 24.8. alkaen lähes 200 edesmenneen hämeenlinnalaisen lyhyet elämäntarinat.

– Eli Ahvenistolle saavuttaessa kännykkä tai tabletti käteen, klikkaus sivustolle ja eteesi avautuu hautausmaan kartta. Tarinat on koottu teemallisiksi kulttuuripoluiksi, jolloin vierailijan on helppo tutustua vaikkapa taiteilijoihin tai sotasankareihin, Hieta opastaa.

Täydentyvään muistipankkiin myös ennen kirjaamatonta historiaa

Palvelun alustana toimii monille käyttäjille jo entuudestaan tuttu Google-kartta, mikä helpottaa sivuston käyttöä. Kohteisiin voi tutustua etukäteen myös kotikoneelta ja kartan tulee myöhemmin saamaan halutessaan paperiversiona.

Ahveniston sisäänsä kätkemää tarinoiden aarreaittaa on vuosien varrella yritetty dokumentoida useaan otteeseen tuloksetta. Pari vuotta sitten asiat saivat kuitenkin vauhtia kotiseutuaktiivi Ossi Lapiston ja filosofian tohtori Ilkka Teerijoen aloitteesta.

– Kaksi asiaa nousi päällimmäiseksi. Ensinnäkin halusimme koota muistipankin. Toinen tavoitteemme oli saada tieto tarjolle popularisoidusti, Hieta kertoo.

Niinpä historian tutkijana tunnettu Teerijoki ryhtyi kokoamaan tekstejä. Tehtävä osoittautui vaikeaksi.

– Runsaudenpula johti kysymään, kenen tarina on kertomisen arvoinen. Hieman ylipitkäksi venähtäneeltä listalta ei löydy pelkkiä kuuluisuuksia vaan mukana on myös kiehtovia kohtaloita tavallisen kansan keskuudesta, Hieta sanoo.

Aikarajaus tehtiin vuoteen 2010, jolla haluttiin kunnioittaa viime vuosina kuolleiden henkilöiden omaisten suruaikaa.

– Sivustoa voidaan päivittää ajan mittaan. Henkilölista kasvaa ja tarinat täydentyvät. Myös kaupunkilaisten yhteydenotot ovat tervetulleita. Sieltä voi paljastua historiaa, jota ei koskaan ole kirjattu mihinkään.

Joustava, päivittyvä nettialusta ei vaadi jatkuvaa ylläpitoa

Kulttuuripolut-hankkeen teknisestä toteutuksesta vastasi turkulainen ohjelmistofirma Aucor Oy. Sivuston pystytys kesti alle puoli vuotta. Mikko Hiedan arvion mukaan työ olisi sujunut nopeamminkin, mikäli seurakunnassa olisi ollut hankkeelle täysipäiväinen työntekijä.

– Halusimme alustasta joustavan ja päivittyvän, joka ei vaadi jatkuvaa ylläpitoa. Sivusto tuottaa myös tilastoa, joka antaa meille arvokasta tietoa esimerkiksi siitä, mitkä kohteet on koettu kiinnostavina.

Hämeenlinnan seurakunnan hankkeelle varaama kirkkomaa.fi -domain mahdollistaa alidomainit.

– Voimme siis laajentaa ja lisensoida sivustoa muillekin seurakunnille, jotka ovat kiinnostuneita toteuttamaan vastaavanlaisia projekteja. Kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta, Hieta vinkkaa.

Kierroksia matkailijoille, riparilaisille ja oppilaitoksille

Mikko Hieta arvioi, että projektiin vaadittavat resurssit riippuvat siitä, paljonko tietoa on kerättynä entuudestaan. Teknisen alustan lisäksi yksi kuluerä on tutkijan palkka.

– Kokonaisuudesta antaa jonkinlaisen kuvan seurakunnalta saamamme määräraha, jonka suuruus oli 15 000 euroa.

Kulttuuripolut-kokonaisuus on myös linkitetty osaksi Hämeenlinnan kaupungin matkailupalveluita.

– Suunnitelmissa on kouluttaa matkaoppaita vetämään kierroksia Ahvenistolla. Tulossa on myös erityisesti rippikoululaisille suunniteltu reitti, jonka varrelle on lisätty kysymyksiä. Tämä on mahdollisuus erilaisille oppilaitoksillekin, Hieta toteaa.

Erikoisuutena juutalaishautausmaa

Hämeenlinna-Seuran puheenjohtajana toimiva Hieta myöntää, että hankkeen tiimoilta on riittänyt pähkäiltävää. Työ ei silti ole tuntunut työltä ollenkaan.

– Ahvenistolla eri sukujen ketjut ja aikakausien kerrokset näkyvät kiehtovalla tavalla. 1800-luvulla perustettu kirkkomaa on pullollaan historiaa. Paikallisetkaan eivät tunne joka kolkkaa.

Jugendtyylisen siunauskappelin takaa, pienestä rautaportista kulkien päätyy jyrkälle polulle, joka johtaa punaisten muistomerkille.

Ahveniston luoteiskulmauksessa puolestaan sijaitsee aidattu juutalaishautausmaa. Kulkijan huomio saattaa kiinnittyä isoon, puiseen Daavidin tähteen, joka koristaa porttia.

Ahveniston hautausmaalle on sen perustamisesta alkaen haudattu sekä luterilaiseen että ortodoksiseen kirkkoon kuuluvia, eikä kummallekaan uskontokunnalle ole erikseen rajattuja alueita. Sen sijaan juutalaisyhteisö on tapojensa mukaan käyttänyt omaa aidattua aluettaan.

Hämeenlinnan juutalaisyhteisö syntyi venäläisen sotaväen liikkeistä 1800-luvulla. Yhteisöön kuului vuonna 1885 enää 34 henkeä ja alue on jäänyt kokonaan käytöstä 1910-luvulla, jolloin yhteisön jäsenet muuttivat pois kaupungista.

Juutalaisuuteen liittyy perinne, että hautoja ei hautauksen jälkeen erityisemmin hoideta, eikä haudoille viedä kukkia. Haudoista on jäljellä joitakin pystykiviä sekä lukuisia hautapaikkoja, joiden ympärillä on enää puukehikot.

– Hautausmaalla kulkiessa oman elämän asiat asettuvat ehkä uusiin mittasuhteisiin. Omien pähkäilyjen keskellä saattaa oivaltaa, että on sitä eletty ennenkin. Täällä köyhä ja rikas makaavat vierekkäin samassa mullassa, Mikko Hieta toteaa.

Kirkkomaan kulttuuripolut -kokonaisuus avataan Puistojen yö -tapahtumassa 26.8.

Kuvat: Jussi Häkkinen. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan viestintäpäällikkö Mikko Hieta esittelee uutta Kirkkomaan kulttuuripolut -mobiiliopasta, joka vie matkalle Ahveniston kirkkomaan tarinoihin. Ahveniston luoteiskulmauksessa sijaitsee juutalaishautausmaa, jota ympäröi kivitolppien tukema rautalankaverkkoaita. Puisen portin yläpuolella on Daavidin tähti.

Edellinen artikkeliLuottamushenkilö: ”Lähetystyössä ollaan asian ytimessä”
Seuraava artikkeliKirkkoherraraati uskoontulosta: ”Jumala ei ole pakottaja vaan Vapahtaja”

Ei näytettäviä viestejä