”Mitä enemmän omaa persoonaa ja vahvuuksia tuo esille, sen parempi”

Henkilöstöpäällikkö Päivi Hirvonen, Joensuun luterilainen seurakunta. Kuva: Pena Potkonen.

Päivi Hirvonen – Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän henkilöstöpäällikkö

Seurakuntiin haetaan kesätyöntekijöitä muun muassa hautaus- ja puistopalveluihin, rippikoulutyöhön, kirkon oppaiksi ja leirikeskuksen keittiötyöhön. Lisäksi rippikouluihin palkataan isosia. Henkilöstöpäällikkö Päivi Hirvonen Joensuun seurakuntayhtymästä antaa vinkkejä työnhakuun.

1 Miten hakija voi erottautua edukseen kesätyönhaussa?

– Hakemus kannattaa ehdottomasti suunnitella ja laatia huolella. Se on ensimmäinen vaihe, jossa hakijoita karsitaan. Hakemuksessa kannattaa avata omaa osaamistaan, verrata sitä työpaikkailmoitukseen tai haettavaan tehtävään ja kuvata myös oma motivaatio eli se, miksi työpaikkaa hakee. Jos työkokemusta tai alan koulutusta ei vielä ole, voi pohtia, olisiko jokin sellainen harrastus tai persoonallisuuden piirre, josta voisi olla työnantajalle hyötyä. Se voi liittyä esimerkiksi kirjoittamiseen, musiikkiin, valokuvaukseen, kielitaitoon tai kykyyn tulla hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mitä enemmän omaa persoonaa ja vahvuuksia tuo esille, sen helpompi on päästä haastatteluvaiheeseen.

2 Miten työhaastatteluun voi valmistautua?

– Kaikkein tärkeintä on mennä avoimella, rohkealla mielellä ja pyrkiä olemaan oma itsensä. Haastateltava ei voi etukäteen varmasti tietää, minkälaista osaamista tai persoona työnantaja tarkkaan ottaen hakee. Kannattaa myös tutustua organisaatioon sekä hakemaansa tehtävään ja miettiä omien vahvuuksiensa lisäksi sitä, mitä ei vielä osaa. Silloin työnantajan on helpompi miettiä, minkälaista perehdytystä työntekijä tarvitsee.

3 Onko kesätöihin yleensä paljon hakijoita?

– Määrä vaihtelee suuresti. Niihin tehtäviin, joihin ei vaadita tiettyä koulutusta, tulee todella paljon hakemuksia. Itä-Suomen yliopiston teologinen koulutus ja seurakuntien hyvä maine työnantajana on auttanut siinä, että hakijoita on riittänyt.

4 Miksi seurakuntaan kannattaa hakea töihin?

– Seurakunnilla on pitkä kokemus työllistäjänä. Nuori työntekijä saa hyvää kokemusta työnteosta turvallisessa työpaikassa, jossa osataan huolehtia perehdytyksestä. Myös seurakuntien arvot tukevat sitä, että meille on hyvä tulla töihin.

– Isoskokemuksesta on hyötyä myöhemmin elämässä myös kirkon ulkopuolella. Aiemmassa työssäni toisen alan rekrytointitehtävissä isoskoulutusta arvostettiin paljon. Siinä saa kokemusta ryhmien ohjaamisesta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Nuorten uskontosuhde on muuttunut mutkattomammaksi
Seuraava artikkeliLukijoilta: Seurakunnissa oltava kaksinapainen johtamisjärjestelmä

Ei näytettäviä viestejä