Mäkinen pitää Ruotsin avioliittomuistutusta yllättävänä

Arkkipiispa Kari Mäkinen pitää yllättävänä Ruotsin valtiovarainministeriön alaisen kamarikollegion muistutusta, jonka mukaan vihkiparin avioliittoon julistaminen voidaan toteuttaa vain ruotsin kielellä.

Kamarikollegion näkemyksistä kertoi ensimmäisenä Sisuradio ja Suomessa Helsingin Sanomat.

Muut kaavan osat kuin avioliittoon julistaminen on yhä mahdollista toteuttaa esimerkiksi suomeksi. Helsingin Sanomien mukaan monet Ruotsissa suomenkielistä työtä tekevät papit ovat toimineet vuosikausia väärin. Jatkossa suomenkielistä avioliittoon julistamista voisi seurata varoitus. Göteborgin suomenkielisen seurakuntatyön johtava pappi Satu Rekola pitää linjausta erikoisena, ja asiaa selvitellään.

Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo Kotimaa24:lle pitävänsä tuoretta päätöstä tai linjauksesta muistuttamista yllättävänä.

– Mielelläni kuulen Ruotsin kirkon johdon kantaa asiaan ja suomenkielisen työn näkökulmia. Oikeus äidinkieleen on kuitenkin aika iso oikeus, hän sanoo.

Mäkinen aikoo keskustella asiasta, kun hän on seuraavan kerran yhteydessä Ruotsin kirkon arkkipiispaan. Mäkinen sanoo ymmärtävänsä sitä, että Ruotsin suomenkieliset ovat kamarikollegion muistutukseen pettyneitä.

– Kyllä suomen kielen asema niin kuin kaikkien vähemmistökielien asema on tärkeä. Kun kyse on elämän ydintapahtumista, sillä voi olla vielä isompi merkitys, hän muistuttaa.

Olisiko mahdollista, että myös Suomessa tehtäisiin vastaava päätös eli aviopuolisoiksi julistettaisiin vain suomeksi?

– Ei se ehkä meillä ihan noin mene, Mäkinen kuittaa.

Lue myös:

Ruotsi kielsi täysin suomenkieliset vihkimiset

Edellinen artikkeliKirkolliskokouksella poikkeuksellinen aloitus
Seuraava artikkeliAikuisripari läpi bodypumppaamalla?

Ei näytettäviä viestejä