Tuttava harmitteli kävelyretkellä, ettei punatulkkuja enää näe missään. Lohdutin häntä kertomalla, että juuri äsken kuusikon takaa kuului punatulkun ääni.
Punatulkun ääni on surumielinen, hillityn huilumainen ”hfyu” tai ”pjyu” – miten itse kukin kirjallisesti kuvailee kuulemaansa ääntä.
Punatulkkukanta luokitellaan elinvoimaiseksi. Laji pesii koko Suomessa havumetsäalueella. Kesäisin pesimäaikaan punatulkku piilottelee, talvisin sitä nähdään ihmisasutuksen liepeillä ja lintulaudoilla.
Kansanperinteessä punatulkkuun on liitetty monia asioita. Pihapiiriin ilmaantuneiden punatulkkujen arveltiin ennustavan kovia pakkasia, mutta myös tauteja ja huonoa onnea. Norjassa tosin ajateltiin, että jos joulun tienoilla pihapiirissä oli paljon punatulkkuja, se tiesi että uudesta vuodesta tulee hyvä.
Ruotsiksi punatulkku (pyrrhula pyrrhula) on domherre, tuomioherra. Nimi viittaa viimeiseen tuomioon, mutta myös katolisen kardinaalin punaiseen vyöhön. Nimen taustalla on myös tuntematon tarina, joka tässä kerrottakoon.
KUN RUOTSI oli vielä syvästi katolinen maa, muuan kardinaali matkusti syrjäiselle seudulle tapamaan alueen pappeja. Hän oli nimittäin nähnyt unen, jossa enkelit olivat kutsuneet hänet syrjäseudulle, jossa häntä vastassa olisi itse meidän Herramme.
Niinpä kardinaali kulki halki vaikeakulkuisen maaston. Hän yöpyi majatalossa. Aamulla kardinaalille tuli asiaa käymälään, joka sijaitsi metsän reunassa. Kardinaali riisui punaisen vyönsä ja mustan kaapunsa ja laittoi ne puun osalle käymälän ulkopuolelle roikkumaan.
Istuessaan asioilla kardinaali näki kuinka parvi harmaita lintuja tuli ja otti hänen punaisen vyönsä ja lensi tiehensä. Sen jälkeen tuli toinen parvi ja otti hänen mustan kaapunsa. Kardinaali ei voinut asialle sillä siunaamalla mitään, kihisi vain kiukusta.
– Tämän siitä saa kun uskoo uniin!
Astuttuaan ulos käymälästä hän näki puiden latvoissa lintuja, jotka olivat tehneet itselleen vyöstä punaisen asun ja kaavusta mustan päähineen.
Paikkakunnalla tieto tapahtumasta levisi, ja lintua alettiin kutsua domherreksi.
Kardinaali jatkoi matkaansa ja tapasi pappeja, joita olivat oppimatonta ja karkeaa väkeä. Seurakuntalaiset olivat köyhiä ja likaisia. Meidän Herrastamme ei näkynyt vilaustakaan.
Kun kardinaali pääsi kotiinsa, unessa hän kuuli lempeän äänen sanovan:
– Kiitos kun kävit minua katsomassa.
Rukous
Tuomion Herra,
maailman alku ja loppu.
Sinä levität siipesi
ihmiskunnan ylle
ja minä kuulen kuinka
linnut laulavat puissa.
Aamen
Lue myös
Luomakunta -sarjassa kerrotaan hippiäisestä: ”Pienet elämän liekit ympärillämme”
Ilmoita asiavirheestä