Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Paavi ”muiden kirkkojen ja niiden jäsenten paimenena” – havainto Rooman piispan vaikutuksesta globaalissa mediayhteiskunnassa
Asioissa, joihin liittyy voimakkaita mielikuvia ja jopa pelkoja tehdään usein johtopäätöksiä varsin helposti olemassa olevien mielikuvien ja ennakko-oletusten valossa. Näinhän ihminen yleensäkin toimii kohdatessaan...
Älä ammu omaan jalkaan
Äkkinäinen lähti kostamaan. Hän varasi mukaansa pistoolin, mutta esiin otettaessa se laukesi ja äkkinäinen ampui itseään jalkaan.
Kostamatta jäi, mikä on tarinassa hyvä asia.
Ajattelen Konneveden...
Donald Trump, Jumala ja konservatiivit
Kun Yhdysvalloissa kolme kustantajaa kertoi viime vuonna, että aikoo julkaista kirjan Donald Trumpin uskonnollisuudesta, koiranleuat somessa arvelivat, että niistä tulee varsin suppeita opuksia.
Nyt kirjat...
”Jumalalle kukaan ei ole kateissa”
Alkuvuoden raportointikiireiden ja -stressin keskellä nepalilainen ystävämme piipahtaa kylään. Hän on tullut kaupunkiin myöhään edellisenä iltana, hoitaa asioita pari päivää ja palaa sitten työpaikalleen...
Repent Finland
Työsähköpostiini tulee aika ajoittain viestejä otsikolla Repent Finland. Viesteissä kerrotaan afrikkalaisesta ”profeetasta” nimeltään Dr. Owuor.
Mistä ihmeestä on kyse? Luultavasti en ole ainoa kirkon työntekijä,...
Kaikki rakaat syntini. Voi, miten teitä rakastan.
Kirkkoherramme oli tänään liturgina. Synninpäästön osuuden aluksi hän sanoi jotain, jonka koin hienona oivalluksena ja koko messun parhaana antina.
Meitä kirkon ihmisiä, välillä pilkataan...
Pappi yhden klikkauksen päässä
Tällä viikolla Kirkko&kaupunki -lehden uutinen kertoi, kuinka digitaalinen viestintä, medianäkyvyys ja jalkautuminen kauppakeskuksiin ovat kirkon tulevaisuutta. Nämä näkökulmat nousivat esille viime viikolla piispainkokouksen käsittelemässä...
Kasvamisen tyhjiöitä ei ole olemassa!
”Kasvattajan tehtävä ei ole miellyttämisen kulttuurin ilmapiirissä helppo. Kuitenkin me tarvitsemme sekä kasvamista että kasvattamista. Oikeasti- kasvamisen tyhjiöitä ei ole olemassa. ”
”Mitä vuonna 2000...
Naurunalainen kirkko?
Poiminta Kotimaan kommentista:
”Arkkipiispana naispappeutta karsastava Auvinen olisi nimittäin mahdottoman tehtävän edessä, ja hänen valintansa myötä kirkko olisi voinut joutua jopa naurunalaiseksi.” https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kommentti-ennakkoasetelmat-pitivat-paikkansa-arkkipiispanvaalissa-yksi-yllatys-tuli/
Mikähän mahtoi saada...
Mitä vuonna 2000 syntynyt ajattelee maailmasta, ihmisestä elämästä?
Juice Leskinen sanaili aikanaan, ettei nuorison moraalista tarvitse vastata. Jokaisessa nuoressa on sisäänrakennettu Hannu Karpo. Entä nyt? Hallitseeko ’Hannu Karpo’ myös vuonna 2000 syntyneiden...

