Kaksi kysymystä Jeesuksen kuolemasta

Kaksi kysymystä on pyörinyt mielessäni liittyen Jeesuksen kuolemaan. Ensimmäinen on, en nyt tiedä onko se outo, mutta silti mieltäni askarruttava: Mitä Jeesus teki kuoltuaan?

Tästä taitaa kertoa vain kaksi raamatunkohtaa Uudessa testamentissa.

Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. (1. Piet. 3:18-20)

Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. (1. Piet. 4:5-6)

Ne muutamat päivät ja pari yötä Jeesus täydessä työn touhussa. Hänen pelastustyönsä ei siis keskeytynyt kuollessa, vaan hänen tehtävänsä kattoi sekä elävien että kuolleiden ”maailman”. Ne ihmiset, sielut, jotka olivat kuolleet ennen Kristusta, saivat kuulla hänen omakohtaisesti julistavan evankeliumia heidän luonaan. Tästä voinee sanoa sen, että odotusaika, joka on ihmisen kuoleman ja ylösnousemuksen välissä, on jollain tavoin tietoisena olemista. Toisaalta Jeesus meni siinäkin loppuun asti, että lähti etsimään kadonneita vielä kuolleiden joukosta. Evankeliumin ja Kristuksen pelastustyön vaikutus on todellakin kuoleman kestävä ja synnyttää elämää kuolleissa.

Se toinen kysymykseni kuuluu: Miksi Jeesuksen piti olla hetken aikaa kuolleena?

Eikö olisi riittänyt, että hän olisi ollut kuolleena vain hetken ja noussut mahdollisimman nopeasti kuolleista? Vaikka ihmisten silmin nähden?

Ehkä siinä tapauksessa Jeesuksen ylösnousemusta ei olisi pidetty vakuuttavana, vaan hän olisi ollut vain tajuton. Nähtävästi Jumala halusi Jeesuksen kuoleman olevan uskottava ja hänen piti olla kuolleena tarpeeksi kauan, että ylösnousemus uskottaisiin todelliseksi. Toisaalta, edellä kirjoittamastani paljastuu yksi lisäsyy: Jeesuksen piti saarnata kuolleille ihmisille, jotka odottivat Jumalan tuomion hetkeä.

Antaisiko sapatti yhden aspektin kuolinajan pituudelle? Perjantai oli Jeesuksen kuoltua jo kallistumassa sapatiksi, jolloin hautaus suoritettiin nopeasti ilman tavanomaisia juutalaisia rituaaleja, mm. ruumiin voitelua. Sapatti oli lepopäivä, jolloin työnteko oli kielletty ja ylimääräinen liikkuminen kai melko vähäistä. Jeesus kuitenkin käytti sapatin ajan saarnaamisen kuolleille sieluille tuonpuoleisessa, miten sapatti oli nähtävästi tarkoitettu käytettäväksi juutalaisillakin – jumalanpalvelukseen ja rukoukseen. Mutta sapatin jälkeen oli ylösnousemuksen aika. Viikko oli takana, sapatti oli takana ja uusi viikko alkamassa – uuden luomisen viikko. Voiko olla, että Jeesuksen ylösnousemus ajoittui sapatin jälkeiseen aikaan sen takia, että se toimisi symbolina vanhan jäämisestä taakse ja uuden liiton alusta?

Ylösnousemuksessa Jeesuksen ruumiis luotiin uudeksi – uusi luominen alkoi alusta ja vanha jäi taakse. Kuoleman kautta ihminen siirtyy lopullisesti uuden liiton täyteyteen. Samalla Jeesuksen ylösnousemus juuri sapatin jälkeen on symbolinen merkki uuden liitonajan alkamisesta, kun vanha liitto on jäänyt taakse. Uhri annettiin vanhan liiton aikana ja uusi liitto alkaa Jeesuksen ylösnousemuksessa, jossa vanha ja uusi liitto punoutuvat yhdeksi ketjuksi.

Ja sitten tarvitaan myös se käytännöllinen syy: Vasta sapatin jälkeen saapui haudalle ihmisiä todistamaan ylösnousemusta ja tyhjää hautaa.

Avataanpa keskustelu aihepiiristä. Joskus tällaisten tavallaan sivujuonteiden näprääminen on vain kivaa.

  1. Ville,
    mielestäni, kun sanot, että “Tästä voinee sanoa sen, että odotusaika, joka on ihmisen kuoleman ja ylösnousemuksen välissä, on jollain tavoin tietoisena olemista.”

    Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille. Itse en löydä kuoleman ja ylösnousemuksen väliselle ajalle muuta raamatullista viitettä, kuin, että se on “silmänräpäys”, niinkuin sinäkin asiasta uumoilet.
    Vankeudessa olevat henget ovat ‘luciferilaisia’, joille tieto koko ihmiskunnan sovitustyöstä piti saarnattaman/julistettavan. Tässä vähän kuvittelen, että Saatana, eli itse Lucifer ei niin nopeasti viennyt tietoa sille joukolleen, joka vankeudessa oli. Jeesuksen n. kolmen pivän ‘kiireistä’ voidaan pohdiskella kaikenlaista ja niihin liittää ripaus Raamatustakin. Nämä kuoleman jälkeiset tekemiset ovat lähinnä Katolisen kirkon juttu, ja tärkeitä jopa siinä määrin, että he vähentävät Jeesuksen taakkaa käsitellä pyyntöjä. Hyvin usein toistuva kehoitus RKK:n korkeimmalta taholta on esittää kaikki asiat mieluummin Madonnalle.

    Pietari vahvistaa kantasi, että ruumis kuolee ja henki tuhasien vuosienkin ‘silmänräpäyksen’ jälkeen kohtaa Jeesuksen, muuttuneena, ikuisuuden ja Jeesuksen seuran kestävänä ‘substanssina’.

    • Hauska olla Reijon kanssa samaa mieltä ”silmänräpäyksen ” pituudesta. Oikeastaan Jumala elää ikuisessa nykyisyydessä, jossa jokainen sekä mennyt että tuleva hetki on läsnä ja viellä samanaikaisesti. Jeesus oli toisen ryövärin kanssa samanaikaisesti taivaassa ja toisen kanssa helvetissä.
      Me ihmiset olemme aikaan sidottuja ,vaikka vain se että olemme syntyneet ja hetken tällä vaellamme tekee sen , että elämämme on osa ikuisuutta. Ehkä olimme jo osa tuota ikuisuutta Jumalan ajatuksena aina maailman luomisesta lähtien.

    • Tosiaankin, kirjoitat hyvin Reijo tuosta silmänräpäyksestä. Tällaisen ajallisen ihmisen on vaikea käsittää ajattomuutta. Jeesuksen läsnäolo vangittujen henkien parissa oli ajattomuutta, silmänräpäys ja myös hänen saarnansa läsnäolossa myös niin kauan, että evankeliumi saarnattiin heille. Toisaalta, Jumalan läsnäolokin on saarnaa, hiljaisuudessa Jumala puhuu.

  2. ”Jeesuksen läsnäolo vangittujen henkien parissa oli ajattomuutta, silmänräpäys ja myös hänen saarnansa läsnäolossa myös niin kauan, että evankeliumi saarnattiin heille. ”

    Vähän vaikea ymmmärtää tuota jumalallisen ajankäytön ekonomiaa, kun muutaman sadan miljoonan ihmisen sielujen pelastumiseen tarvitaan ihan aineellis-ajallisesti valtavan vaivan ja tuskan saattelemana vähintään yli 2000 konkreettista vuotta kun aiemmat eKr. 60 miljardia ihmistä voitiin pelasta yhdessä ajattomuuden silmänräpäyksessä…

Kirjoittaja

Hassinen Ville
Hassinen Ville
Kuopiolaissyntyinen ja neljänkymmenen alkupuolella oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen seurakuntapapiksi. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.