Lakialoitteet yhteisen uskonto- ja katsomustiedon opetuksesta täysistuntokäsittelyyn

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on tehnyt lakialoitteet kaikille oppilaille yhteiseen uskonto- ja katsomustiedon opetukseen siirtymiseksi peruskoulussa ja lukiossa. Tässä uskonto- ja katsomustiedon oppiaineessa käsiteltäisiin laajasti eri uskontoja, maailmankatsomuksia ja arvokasvatusta. Lakialoitteet käsitellään huomenna torstaina alkavassa eduskunnan täysistunnossa.

Elorannan mukaan Euroopan maissa on jouduttu toteamaan, ettei maahanmuuttajien integroituminen ole onnistunut odotetusti. Etenkin kantaväestön ennakkoluulot ovat olleet integroitumisen esteenä. Euroopan näkyvästi monikulttuurisissa valtioissa on havahduttu siihen tosiasiaan, että monikulttuurisuuden hallinta edellyttää aktiivisia toimenpiteitä myös valtiovallalta.

– Eräänä ratkaisuna on ollut lisätä koulujen opinto-ohjelmiin kulttuurien välistä ymmärrystä edistäviä sisältöjä. Uskonnonopetuksella on suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen lisäämisessä keskeinen rooli. On tärkeää, että koulu tarjoaa oppilaille mahdollisuuden ymmärtää niin omaa kuin muitakin uskontoja ja elämänkatsomuksia suhteessa toisiinsa sekä laajemmin suhteessa kulttuuriin ja yhteiskuntaan, Eloranta pohtii.

Eloranta ajattelee, että kaikille yhteisen uskonto- ja katsomustiedon opetus edistäisi opetuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kaikille yhteinen oppiaine helpottaisi myös koulujen työjärjestysten laadintaa, eikä oppilaita enää tarvitsisi kuljetella jopa eri puolilla kuntaa tapahtuvaan oman uskonnon opetukseen. Myös opetussuunnitelmien laatiminen yksinkertaistuisi, kun uskontoon tarvittaisiin vain yksi opetussuunnitelma.

– Nykyisin oppilaat hajoavat erilleen, kun käsitellään tärkeitä maailmankatsomuksellisia, kasvatuksellisia, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä, vaikka niiden pohtiminen olisi hyvä tehdä koko luokan ja kaikkien eri uskontokuntiin kuuluvien oppilaiden kanssa yhdessä, Eloranta sanoo.

Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä oppilaiden tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta siirryttiin oppilaiden oman uskonnon opetukseen. Uudistuksessa ei muutettu uskonnonopetuksen sisältöä.

Elorannan mukaan paineet opetettavien uskontojen määrän lisäämiseen kasvavat nykytilanteessa. Samalla ongelmat opettajien saatavuuden ja pätevyyden suhteen tulevat aiempaa vaikeammiksi.

Aiheesta järjestetään seminaari torstaina 10.12. eduskunnan Kansalaisinfossa otsikolla ”Kaipaako peruskoulun uskonto- ja katsomusopetus uudistamista?”

Kuva: Matti Karppinen. Vähemmistöuskontojen oppikirjoja.

Lue myös: Aloite yhteisestä katsomusaineesta ei vedä

Arkkipiispa Leo: Uskonnonopetuksen uudistajia ei kiinnosta vähemmistöjen ääni

Kirkko kanteli – apulaisoikeusasiamiehelle Kulosaaren malli ok

Arto Kallioniemi: ”Uskonnonopetus marginalisoituu”

Professori kaipaa uskonnonopetukseen lisää dialogia

Edellinen artikkeli25 kristillistä kirjaa, jotka muuttivat maailmaa
Seuraava artikkeliPappisvirkansa menettänyt: Aika heittää kirkkolaitos sivuun

Ei näytettäviä viestejä