Lähetysseuran Steffansson: ”Luterilaisen maailmanliiton uusi puheenjohtaja on sillanrakentaja”

Luterilaisen maailmanliiton (LML) uudeksi pääsihteeriksi valittiin lauantaina nigerialainen arkkipiispa Musa Panti Filibus. Hän on toiminut oman kirkkonsa piispan ja arkkipiispan tehtävien ohessa myös 2000-luvun alussa pitkään Luterilaisen maailmanliiton Afrikan alueen tehtävissä.

Suomen Lähetysseuran ulkomaantyön johtajan Rolf Steffanssonin mukaan valinta on onnistunut. Windhoekin kokoukseen osallistuva Steffansson tuntee Filibusin takavuosien yhteisiltä työmatkoilta Afrikassa.

– Hän on pitkän linjan LML-mies. Uskon, että hän tarkoittaa, mitä hän sanoo, kun hän toteaa LML:n olevan hänen veressään. Musa Panti Filibus tuntee Afrikan kirkkoja ja myös länsimaiden kirkkoja. Hän on ollut kirkkojen sisäisten kriisien ratkaisijana ja välittäjänä esimerkiksi Kongossa.

Steffansson luonnehtii uutta pääsihteeriä yhteyksien ja siltojen rakentajaksi.

– Arvioisin, että hänen kaudellaan tullaan toteuttamaan paljon siitä, mistä nyt on puhuttu. Tällainen asia on esimerkiksi sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden lisääminen.

Puheenjohtajan vaalissa oli tällä kertaa vain yksi ehdokas. Steffanssonin mukaan se ei kuitenkaan ole LML:ssä tavallista.

– Hän sai melko ylivoimaisen tuen äänestyksessä, mutta olisi hänen valintaansa vastaankin voitu äänestää. Nyt hän sai salista laajan luottamuksen.

Steffanssonin mukaan LML:n puheenjohtajan valinnassa oli nyt Afrikan vuoro, mutta valinta on muutenkin oikeaan osunut.

– Pidän merkittävänä sitä, että LML:llä on nyt afrikkalainen puheenjohtaja.

Kotimaan artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen raportoi LML:n yleiskokouksesta Namibian Windhoekista.

Kuva: Jussi Rytkönen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Luterilaisen maailmanliiton uudeksi puheenjohtajaksi Musa Panti Filibus Nigeriasta

Latvian kirkko ei saapunut Luterilaisen maailmanliiton kokoukseen Windhoekiin – syynä naispappeus?

Arkkipiispa Mäkinen Younanin puheesta: ”Myös kristittyjen keskuudessa on ekstremismin vaara”

Munib Younan Windhoekissa: Brexit on viesti itsekeskeisyyden kierteen vahvistumisesta maailmassa

Venäläinen naispappi LML:n kokouksen saarnassa: ”Elämä ilman Jumalaa on pahempaa kuin karkotus tai vaino”

Arkkipiispa Mäkinen luterilaisten Windhoekin-kokouksesta: ”Meillä on sieltä paljon opittavaa”

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKokemuksesta puhuminen pelottaa, kuoleman rajalla käyneet kertovat teologian pro gradu -työssä
Seuraava artikkeliKirkkopäiväsivusto avattu Kotimaa24:ssä – luvassa runsaasti juttuja tapahtumasta

Ei näytettäviä viestejä