Kuolemantaito­valmentaja Jade Heng: Jos kuolemaan ei varaudu, siitä voi seurata stressiä omaisille

Vakuutusyhtiö Kaleva etsi taannoin näyttävällä kampanjalla kuolemantaitovalmentajaa. Helmikuussa tehtävässä aloittanut Jade Heng on viestinnän ammattilainen, jota kuolema on kiinnostanut pitkään.

1. Minkälaista työsi on?

– Koostan ja välitän perintöasioihin ja henkivakuutuksiin erikoistuneiden asiantuntijoidemme tuottamaa tietoa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Järjestämme myös webinaareja. Teknisten ja taloudellisten kysymysten lisäksi psykologiset kysymykset ovat tärkeitä. Moni ei halua ajatella kuolemaan liittyviä käytännön asioita, mutta jos kuolemaan ei varaudu, siitä saattaa seurata stressiä ja haasteita omaisille.

2. Miksi halusit tähän työhön, jossa kuolemaa on ajateltava paljon?

– Satuin kiinnostumaan kuolemasta jo kauan sitten. Teininä minuun teki vaikutuksen Sandman-sarjakuva, jossa käsitellään erilaisia kuolemaan liittyviä mytologioita ja perinteitä. Myöhemmin törmäsin teemaan opiskellessani kirjallisuustieteitä yliopistossa. Olen opiskellut myös sosiaalialaa ja toiminut pitkään vapaaehtoisena seniorien juttelu- ja ulkoiluseurana. Niissä kohtaamisissa kuolemasta keskusteltiin usein.

3. Millaiset taidot ihmisiltä ovat nykyään kuolemaan liittyen hukassa?

– Ihmiset kohtaavat kuoleman vähän turhan harvoin, jotta siihen liittyvät selviytymismekanismit olisivat ajan tasalla. On epävarmuutta esimerkiksi siitä, miten käsitellä surua, ja eri sukupolvilla voi olla aivan erilaiset tavat. Teini saattaa puhua aiheesta Snapchatissa, minkä isovanhemmat voivat kokea halventavana. Lapsi taas saattaa pitää isovanhempien perinteisiä tapoja teatraalisina. Kuolemaan liittyy kipua, ja silloin voi olla vaikea suhtautua myötätuntoisesti toisten erilaisiin kokemuksiin.

4. Jos omaan kuolemaansa ei ole varautunut mitenkään, mitä mielestäsi kannattaisi tehdä ensimmäisenä?

– Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole henkivakuutusta. Sillä voi varmistaa läheistensä hyvinvointia kuoleman jälkeen. Toinen tärkeä asia on hoitotahdon tekeminen ja oman viimeisen tahtonsa ilmaiseminen. Omaisille on hyvä kertoa esimerkiksi minkälaiset hautajaiset haluaa, keille kuolemasta pitää ilmoittaa ja mitä omille sosiaalisen median kanaville pitäisi tehdä. Tai siitä, jos haluaa vaikka lahjoittaa kalastusvälineensä paikalliselle kalastusseuralle.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Kuolemantaitovalmentaja Jade Heng: Jos kuolemaan ei varaudu, siitä voi seurata stressiä omaisille

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuomen Lähetysseuran ja Lasten ja nuorten keskuksen rippikoulut yhdistyvät
Seuraava artikkeliNäkökulma: Musta­valkoisimpia näkemyksiä kehitys­yhteistyöstä esittävät ne, joilla on vähiten asiaan liittyvää tietoa

Ei näytettäviä viestejä