Kehitysyhteistyön saama valtionavun osuus noussee esille meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa. Selkeimmin sitä ovat vastustaneet perussuomalaiset.

Marjo Mäenpään ja Olli Pitkäsen äskettäin ilmestyneet elämäkerralliset kirjat kehitysyhteistyöstä kertovat siitä, mitä suomalaisten verovaroilla ulkomailla tehdään. Mutta ei pelkästään suomalaisten euroilla, esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun talousarviosta noin puolet on kansainvälistä rahoitusta.

Sekä Mäenpää että Pitkänen nostavat esille kehitysyhteistyöhön liittyviä ongelmia ja hidasteita, esimerkiksi korruption.

Suomi pitää itseään mallimaana korruption suhteen, mutta onko se onko totuus? Marjo Mäenpään mukaan Suomessa on korruptiota poliittisissa virkanimityksissä sekä valtion korkeiden virkojen jakamisessa puolueiden kesken.

KESKUSTELU KEHITYSAVUSTA on Mäenpään mukaan paikoin mustavalkoista. Apu nähdään joko erittäin hyvänä tai sitten täysin huonona asiana. Hän ei sitä sano, mutta mustavalkoisimpia näkemyksiä esittävät useimmiten ne, joilla on vähiten asiaan liittyvää tietoa saati kokemusta.

Marjo Mäenpää pohtii kehitysyhteistyön mielekkyyttä erityisesti Itä-Kongon näkökulmasta. Hän työskenteli useita vuosia Gomassa Kirkon Ulkomaanavun lähettämänä.

Kongon kohdalla tilanteen tekee erityiseksi se, että maalla on valtavat luonnonvarat, jotka tasaisemmin jaettuna hyödyttäisivät harvojen sijaan koko kansakuntaa.

”Minusta on moraalinen velvollisuutemme auttaa niitä, jotka maailmassa apua tarvitsevat, mutta on väärin altistaa kokonaisia kansakuntia ja sukupolvia apuriippuvuudelle. Hätäavun tulee olla lyhytkestoista. Jos humanitaarinen kriisi on kestänyt yli 30 vuotta kuten Kongon tapauksessa, on syytä kysyä, onko tässä mitään järkeä tai mikä on mennyt vikaan?” Mäenpää kirjoittaa.

Hän muistuttaa kuitenkin siitä, että monet afrikkalaiset rahoittavat omaa kehitystään muun muassa yrittäjyyden kautta. Kaikista köyhimmillä ihmisillä ei ole kuitenkaan siihen edellytyksiä, sillä kaikki voimavarat menevät päivästä toiseen selviytymiseen.

OLLI PITKÄSELLÄ on poikkeuksellisen monipuolinen kehitysyhteistyöura useissa eri maissa. Hänen käymänsä keskustelu paikallisen kyläpäällikön kanssa Pohjois-Laosissa tiivistää osaltaan sen, mistä kehitysyhteistyössä parhaimmillaan on kyse. Luoda parempaa elämää tai ylipäätään elämän edellytyksiä.

Näin kyläpäällikkö listaa toiveitaan: ”Jos saisimme kunnon tien, puhelinlinjan, uusien ruokakasvien siemeniä ja oppisimme parempia menetelmiä karjan ja muiden eläinten kasvattamiseen.”

Pitkänen muistuttaa siitä, että valtaosa työstä tehdään kansalaisjärjestöjen kautta. Hän toteaa nähneensä niin paljon onnistuneita kehitysyhteistyöhankkeita, ettei hänellä ole syytä vaipua kyynisyyteen. Useat kehitysyhteistyöhankkeet ovat vaikuttaneet ruohonjuuritasolla paikallisten järjestöjen ja kirkkojen kautta vahvistaen merkittävästi kansalaisyhteiskuntaa.

Kehitysyhteistyön virheitä on Pitkäsen mukaan helppo nostaa esille. Hän on itsekin nähnyt Valmetin traktoreita ruostumassa Tansaniassa. ”Samaan aikaan on kuitenkin hyvä muistaa, että miljoonien ihmisten elämä on parantunut, äärimmäinen köyhyys puolittunut ja yhä useampi tyttö pääsee kouluun.”

Marjo Mäenpää: Tulivuorikaupunki Kongossa – Avustustyötä Afrikan sydämessä. Bazar 2023. 254 sivua, kuvaliite.

Olli Pitkänen: Lumi ja savanni – Kuiskauksia maailman kujilta. Suomen Lähetysseura 2022. 301 sivua, kuvaliite.

Näkökulma: Mustavalkoisimpia näkemyksiä kehitysyhteistyöstä esittävät ne, joilla on vähiten asiaan liittyvää tietoa