Turun Linnasmäen opistolla tällä viikolla kokoontuva kirkolliskokous keskusteli tiistaina kummien määrästä. Kirkolliskokoukselle esitetyssä aloitteessa ehdotetaan, ettei kastettavalle olisi välttämätöntä nimetä kummeja lainkaan. Aloitteen ensimmäisenä allekirjoittanut edustaja Marjut Mulari pelkäsi puheenvuorossaan, että kummien puuttuminen voisi jopa muodostua esteeksi kasteelle.
Kummeja on ollut alkukirkon ajoista asti, kertoo käytännöllisen teologian emeritusprofessori Jyrki Knuutila. Varhaisimmat maininnat kummeista on kirjattu ylös jo 200-300-luvuilla. Kummien alkuperäinen tehtävä oli selvittää, miksi henkilö haluaa kasteen ja voidaanko hänet kastaa. Jo alkukirkon päivistä lähtien kummin tehtävää on luonnehdittu pitkälti samoin sanoin, kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko sitä nyt luonnehtii.
Evl.fi-sivuston mukaan ”kummin tehtävänä on tukea kastettua hänen kristillisessä uskossaan, rukoilla hänen puolestaan, olla kristityn esikuvana ja toimia kasteen todistajana.”
– Kummiuteen liittyi alkukirkon aikana myös sosiaalinen kontrolli, sillä kummin tehtävänä oli myös todistaa kaste ja siten taata kastetun oikeus osallistua seurakunnan toimintaan, mihin viittaa myös latinankielinen ilmaus sponsor/sponsora, todistaja.
Kummi oli siten myös kastetun suojelija sekä henkisesti että sosiaalisesti. Tämä käytäntö oli roomalaisen oikeusperiaatteen patronus cliens -suhteen mukainen, mikä edellytti vahvemman suojelevan heikompaa. Siksi kummin yksi latinankielinen merkitys on partinus/matrina.
Knuutila vertaa lisäksi alkukirkon kummiajatusta tuoreen työntekijän perehdytykseen.
– Kummi on ollut mentori, joka on opastanut ihmistä, että näin täällä toimitaan. Kummi on ollut eräänlainen kasteopetuksen täydentäjä.
Lapsikasteen yleistyessä kummista tuli entistä enemmän hengellinen vanhempi, latinaksi compater/commater. Suhde oli seurakunnallisesti ja yhteiskunnallisestikin niin merkityksellinen, että kummius muuttui hiljalleen jopa avioesteeksi. Knuutila painottaa, että lapsi ei saanut mennä kumminsa kanssa tai edes kumminsa lasten kanssa naimisiin.
– Kummi on määritelty lähisukulaiseksi.
Voisiko seurakunta määrätä vapaaehtoisten joukosta kummin tai kummeja?
KUMMIN TEHTÄVÄÄN saattoi historiallisesti kuulua myös monenlaisia raskaitakin vastuita. Knuutila kertoo, että esimerkiksi suuren lapsikuolleisuuden aikana äiti saattoi olla estynyt tulemasta kasteelle.
– Kun kastetta kiirehdittiin ja äiti vielä toipui lapsivuoteessa, olivat kummit paikalla kastehetkessä.
Hengellisen vanhemmuuden rinnalle kipusi monenmoisia maallisempia toimia ja odotuksia. Yleistä oli, että köyhä perhe saattoi valita lapselleen kummiksi jonkun rikkaan.
– Myös pappeja pyydettiin usein kummeiksi. Ajateltiin, että kun pappilassa on vähän leveämmät leivät, pitää pappiskummi huolen, jos vanhemmille käy köpelösti.
Muista velvotteista huolimatta hengellisen vanhemmuuden ja opetusvelvollisuuden ideat eivät ole kadonneet. Kummit merkitään yhä edelleen kastetodistukseen. Knuutila kuitenkin tunnistaa aikojen muuttuneen.
– Kun toimin pappina 1970-luvulla kummeja oli helppo löytää. Nyt se voi olla hankalampaa. Voisiko seurakunta määrätä vapaaehtoisten joukosta kummin tai kummeja?
Knuutila pohtii, miten tärkeää olisi, että jokainen kirkkoon kastettava saisi sitoutuneen aikuisen kulkemaan rinnallaan kristityn tiellä ja muutenkin elämässä.
– Tällainen mentorisuhde olisi tavattoman arvokas. Oma kysymyksensä toki on, millainen suhde olisi, jos kastettava on aikuinen.
Lue lisää:
Kolumni: Kummius on ihmissuhde, ei jäsenetu
Ilmoita asiavirheestä