Maija Piitulainen on kokenut elämässään raskaita menetyksiä ja hänelle on tehty elinsiirto. Hän levittää kuitenkin ympärilleen iloa ja valoa, myös sosiaalisessa mediassa. Yhdessä tekeminen, vaikuttaminen ja runot ovat antaneet lausuntataiteilijalle elämänvoimaa.

Haastattelua edeltävänä iltana Maija Piitulainen on harjoitellut kotonaan Äänekosken Suolahdessa Niityllä tuulee -monologia. Hän on esittänyt tuon runoilija, opettaja ja kirkollinen vaikuttaja Katri Taanilan (1919–2009) tekstin jo yli kaksisataa kertaa. Kun Piitulainen lopulta pääsi sänkyyn, Alpo-kissa muistutti olemassaolostaan.

– Se oikein rötkäyttää itsensä viereen, kuin ihminen, Piitulainen kertoo.

Alpo on tärkeä osa Piitulaisen elämää, he ovat pitäneet yhtä koronavuodesta 2020. Monet seuraavat heidän yhteistä taivaltaan ja Alpon edesottamuksia Facebookissa.

– On upeaa, että olen löytänyt sosiaalisen median kautta nuoruuden ystäviä takaisin ympäri maata ja Euroopasta asti.

”Pitäisi ajatella, mitä hyvää tänään tapahtuu. Hyvää voi tulla ihan yllättävästä suunnasta.”

Tieto juhlagaalasta sairaalaan

Äänekosken kulttuuri- ja liikuntalautakunta myönsi kunnallisneuvos Maija Piitulaiselle tänä keväänä kulttuurin elämäntyöpalkinnon. Hän sai tiedon tulevasta juhlagaalasta ollessaan sairaalassa toista kertaa keuhkokuumeen takia.

– Ihmiset pelkäävät huonoa jo etukäteen. Pitäisi ajatella, mitä hyvää tänään tapahtuu. Hyvää voi tulla ihan yllättävästä suunnasta.

Tilanne oli vakava. Piitulainen lupasi tulla vastaanottamaan palkintonsa, jos vain suinkin pääsee. Hän osallistui tilaisuuteen poikansa avustamana.

– Minulla oli apuna tuoli ja mikki keppinä. Lopettaessani nuori mies tuli sanomaan, että kiitos Maija kun annoit rauhoittumisen hetken tänä päivänä. Pieni tyttö kiitti kauniista runoista. Miten ihanalle se tuntui. He olivat niin vilpittömiä, Piitulainen liikuttuu.

Nuorena aikuisena demarivaltuutettu Piitulainen oli aloittamassa Suolahdessa kulttuuri- ja ympäristölautakuntien toimintaa. Hän oli kummassakin puheenjohtajana. Myöhemmin hän oli pitkään myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja monessa muussa luottamustehtävässä.

– Mahdottomalla palolla aloitin. Yhdessä tekeminen on ollut minulle voimavara ja antanut ilon. Yksin en olisi jaksanut.

Lempeät naiset kannustivat kasvattilasta

Maija Piitulainen vietiin kolmevuotiaana kasvattikotiin. Äiti joutui luopumaan hänestä ylitsepääsemättömien vaikeuksien takia.

”Vaikka olisi tapahtunut pahoja asioita, sinä jaksat, kun on rinnalla kulkijoita pitämässä iloa ja toivoa yllä.”

Äiti lupasi kertoa lapselleen isästä myöhemmin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt, koska kuoli vatsasyöpään Piitulaisen ollessa kahdentoista.

– Annoin äidille anteeksi. Äiti ei enää pystynyt puhumaan, kun kävin häntä viimeisen kerran katsomassa mummolassa ja syöttämässä mustikkasoppaa.

Yksi Piitulaisen elämään vaikuttaneista aikuisista oli kasvattiäiti Tyyne Laitinen, jolle Piitulainen oli kuin oma tyttö. Hän sai kokea olevansa ainoa lapsi perheessä. Kotoa hänet ohjattiin kirkkoon.

– Olin joka sunnuntai kirkossa, minulla oli siellä oma paikka parvella.

Toinen Piitulaisen elämään myötävaikuttanut henkilö oli diakonissa Hilda Purhonen. Hän kannusti lausumaan ja laulamaan pyhäkoulussa ja tyttökerhossa, ja hoivasi kaikin puolin. Myös opettaja Irja Toivanen ohjasi lasta lempeästi ja piti huolta, ettei tyttöä kiusattu.

– Vaikka olisi tapahtunut pahoja asioita, sinä jaksat, kun on rinnalla kulkijoita pitämässä iloa ja toivoa yllä.

Piitulainen esittelee säröreunaista teepussin alustaa. Se on rakas muisto yhteisestä Marokon matkasta aviomiehen Teuvo Piitulaisen kanssa. Heidän rakkautensa syttyi nopeasti. He rakastivat, väittelivät ja keskustelivat. Viisikymmentä vuotta naimisissa olisi tullut täyteen, kun Teuvo kuoli.

– Ilman Teuvoa en olisi pystynyt olemaan politiikassa, teatterissa tai monessa muussa. Teuvo oli itsekin yhteiskunnallisesti aktiivinen. Työväenaate yhdisti meitä. Molemmat ajattelimme, että ihmisen taidot ja kyvyt pitää ottaa käyttöön.

Puoliso kannusti myös naisyhdistystoimintaan. Myös anopilla, siskolla ja mummolla on erityinen paikka Piitulaisen sydämessä.

”Toivo lähtee muistojen viljelemisestä. Vaalin hyviä hetkiä ja asioita, niitä on elämässä niin paljon.”

Raskaat menetykset ja arkimummouden ilo

Kuolema on koskettanut Maija Piitulaista syvästi paitsi puolison myös Pasi-pojan menehtyessä. Myös perheen työpaikan ja kodin tuhoutuminen tulipalossa 1974 oli raskas asia. Viime vuosina Piitulainen on saattanut monta ystävää ja sukulaista viimeiselle matkalle.

– Toivo lähtee muistojen viljelemisestä. Vaalin hyviä hetkiä ja asioita, niitä on elämässä niin paljon. Olen kokenut, että rakkaat ihmiset seuraavat minulla mukana.

Piitulaiselle on tehty elinsiirto munuaisten vajaatoiminnan takia. Uuden munuaisen hän sai vuonna 1994, ja siitä alkoivat uudet mahdollisuudet.

– Pidin elämän reunasta kovasti kiinni. Se oli kai tarkoitettu niin ja oli parasta aikaa. Sain hoitaa kahdeksaa lastenlasta ja olla arkimummo heille.

Valtapolitiikka ei sovi kirkkoon

Maija Piitulainen vaikuttaa edelleen voimiensa mukaan. Hän uskoo, että nykyinen hankala maailmantilanne saa myös nuoria kiinnostumaan vaikuttamisesta.

Äänekosken seurakunnan kirkkovaltuutettu on ylpeä siitä, miten naiset toimivat tänä päivänä kirkossa ja yhteiskunnassa. Omaa suhdettaan kirkkoon hän kuvaa ristiriitaiseksi.

– Olen hyvin surullinen siitä keskustelusta, jota kirkossa tänä päivänä käydään. Se liittyy valtaan. Minun aikanani on ollut kausia, jolloin olen voinut nauttia rakentavasta keskustelusta. Olemme hyväksyneet toisemme erilaisina ja neuvottelemalla päässeet sopuun.

Piitulainen kertoo uskovansa hyvään Jumalaan.

– Olen myös vihainen. Jos meillä on hyvä Jumala ja maailmassa annetaan tapahtua näin paljon pahaa ja viattomia lapsia tapetaan surutta, niin missä se hyvä Jumala on? Tästä huolimatta minä uskon.

– Lapsenusko on minusta vilpitön, sen halua säilyttää ihmisyyteni takia. Olen se Maija mikä olen. Olemme jokainen omanlaisemme Jumalan kuva.

Ihmisen kokoinen tehtävä

Piitulainen palaa haastattelun lopussa uudestaan Katri Taanilan monologiin. Kaksikko väitteli aikoinaan sen sisällöstä. Taanila oli silloin vihkimistä vaille pappi.

– Rakastan monologia sen takia, että Valpurin rooli on tavallisen kansannaisen rooli. Hän on hyvien asioiden äärellä, nöyränä tekemään sen, minkä ihminen voi. Sinun on tehtävä se, ja onnistuttava ilman kiitoksia ja kunniaa.

Piitulainen on saanut elämässään paljon aikaan. Kokeeko hän itse ylittäneensä itsensä?

– Kyllä olen huippuhetkinä ylittänyt. Ei ihminen aina onnistu, useimmiten ei. Tavallista elämäähän tämä on.

– Hyviä ja taitavia ihmisiä on joka paikassa, ei tarvitse kadehtia ketään.

Parhaana ja tärkeimpänä onnistumisenaan Piitulainen pitää perhettään ja omien lasten ja lastenlasten läsnäoloa ja huolenpitoa.

– Haluaisin olla jollekin päivän valontuoja. Kun lähden puurolle, haen jonkun mukaan. Samalla olen huomannut, että toisetkin hakevat minua.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 6/2026.

Ilmoita asiavirheestä