Mikä voisi olla pahempaa kuin menettää oma pieni lapsensa pitkän sairauden päätteeksi? Ei ehkä mikään. Kajaanilainen viestintätyöläinen Jarkko Piirainen on kirjoittanut runoja surusta. Hän kuvaa kirjassaan Juureton, silti pysyvä viimeisiä hetkiään 10-vuotiaana menehtyneen tyttärensä kanssa sekä sen jälkeistä matkaansa läpi pimeän.
Runot ovat todella syviä ja koskettavia. Ne kertovat tunteista ja kokemuksista, joita kukaan toinen ei voi täysin jakaa. Samalla ne kuvaavat yleisinhimillisesti ja tunnistettavasti niin pelkoa, surun painoa, ahdistusta, varjoja ja toivottomuutta kuin rakkautta, valoa ja elämän ikiaikaista salaisuuttakin.
Piirainen ei päästä helpolla itseään eikä lukijaa. Hän ei tarjoa falskia lohdutusta tai ohituskaistaa surusta selviytymiseen. Silti kirja on väkevästi myös lohdullinen.
Kuinka vaivatta uusivat / syksyt pimeytensä / Ja jos pettävät jalkojen lailla / alta toivon portaat, / silloin on kaikki tuleva / yhtä vääjäämätöntä / kuin on muuttolintujen kaipuu/ merten ylitse / lämpimiin öihin.
Jarkko Piirainen: Juureton, silti pysyvä. Momentum Kirjat 2026.
Arvio on julkaistu Askel-lehdessä 5/2026.
Lue myös:
Kirja: Suvun traumojen selvittäminen lisää itseymmärrystä
Ilmoita asiavirheestä