En muista koskaan nähneeni yhtä hämmentyneitä ilmeitä. Olin aloittanut luennon Helsingin yliopistolla kehottamalla kirkkoon kuuluvia opiskelijoita käyttämään ääntään paraikaa järjestettävissä seurakuntavaaleissa. Eräs opiskelijoista tiedusteli, olinko itse ehdokkaana, ja kun vastasin kieltävästi, minulta kysyttiin, miksi ihmeessä välitin koko asiasta.
Yritin selittää, että kyse on kulttuurisesti merkittävästä instituutiosta, johon kuuluu peräti kaksi kolmasosaa suomalaisista. Siis aivan ohittamaton yhteiskunnallinen toimija! Sen, ketkä käyttävät valtaa kirkossa, luulisi kiinnostavan ainakin kirkon jäseniä, tuemmehan me kirkon toimintaa taloudellisesti.
Minulle jäi tunne, että olisin yrittänyt tuoda Telluksen asukeille marsilaisten terveisiä.
***
Vaikka olen itse jo sisäpiiriläinen, kuvittelen muistavani, miltä kirkko näyttää ulkopuolelta katsottuna. Kun neljä vuotta sitten aloitin seurakunnan luottamustoimissa, sopeutumistani helpotti se, että olin kahden teologin lapsena kasvanut suomalaiseen evankelisluterilaisuuteen. Toisaalta aikuisiällä tekemäni irtiotto kirkon piiristä auttoi havaitsemaan sen toiminnan monet kummallisuudet.
Pahinta on ollut nähdä, miten kylmäsydämisesti kirkossa kohdellaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Lannistavaa on puolestaan ollut perehtyminen kirkon byrokratiaan ja hallintorakenteeseen, jonka painajaismaisesta läpäisemättömyydestä Franz Kafkakin olisi kateellinen.
Kolme vuotta kirkolliskokouksessa ovat opettaneet, että ykseyden ihanne ja todellisuuden moninaisuus eivät kirkossamme kohtaa kuin korkeintaan virsiä yhdessä veisattaessa. Haluavatko kaikki kirkolliskokousedustajat edistää koko kirkon asiaa vaiko varmistaa vain oman taustaryhmänsä asemat? Onko se yhteistä keskustelua, jos puheita pidetään kokoussalin yli kameran välityksellä kokousta seuraaville kannustusjoukoille?
***
Opiskelijoiden hölmistynyt reaktio ehdotukseeni äänestää seurakuntavaaleissa todistaa tilanteesta, jossa kirkko on jo hävinnyt tämän erän. Vaikka mitään demokratiaa parempaakaan järjestelmää ei kirkolle ole tarjolla, nykyinen käytäntö ei yksinkertaisesti toimi. Suorat, mieluiten sähköiset vaalit, joissa kaikki kirkkoon kuuluvat saavat äänestää edustajiaan niin seurakuntaneuvostoihin kuin kirkolliskokoukseenkin, on ainoa keino saada ihmiset mieltämään itsensä osaksi kirkkoa.
Viimeisen kolumnini kunniaksi haluan vielä todeta, että kun kirkon hallintoa aletaan karsia, aloitettakoon hiippakuntavaltuustoista.
Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija.
Korjaus 12.12. klo 11:37: Jutusta korjattu Franz Kafkan nimessä ollut kirjoitusvirhe.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!