Kolumni: Turvallinen yhteis­kunta on mahdollinen vain, jos suhtaudumme erilaisuuteen uteliaasti

Kuva: Jukka Granström

Lohjalla juhlittiin syys-lokakuun taitteessa luterilaisen seurakunnan Katupappilan avajaisia. Virastorakennuksen alakerrassa keskellä kaupungin vilinää sijaitsee nyt valoisa monitoimitila, lohjalaisten uusi olohuone.

Katupappilassa voi oleilla, leikkiä, laulaa, pelailla ja lueskella, siemailla kahvia ja teetä tai jutella. Siellä kokoontuvat myös nuoret aikuiset, kamalat äidit ja perhekerholaiset. Lisäksi tarjolla on tuttiklubia, tarinatupaa, talousneuvontaa ja rukouspalvelua.

Avajaisviikonlopun ekumeeniseen hetkeen oli saapunut väkeä ortodoksisesta seurakunnasta, vapaakirkosta, helluntaiseurakunnasta, adventtiseurakunnasta ja pelastusarmeijasta. Tunnelma oli lämmin ja vierailijat siunasivat uutta toimitilaa ja kertoivat omasta toiminnastaan. Yhdessä myös laulettiin ja veisattiin.

Toisten tilaisuuksissa vieraillessa ei pidä kiistellä tai kiivailla siitä, mikä erottaa.

TAJUSIN JÄLLEEN kerran ruohonjuuritason ekumenian arvon. Virallisilla oppikeskusteluilla on varmasti paikkansa, samoin suorasukaisillakin väittelyillä, mutta arjessa tärkeintä on puhaltaa kristittyinä yhteen hiileen erilaisuutta kunnioittaen.

Eri yhteisöillä ja kirkkokunnilla saa olla omat painotuksensa. Muihin on syytä suhtautua ystävällisen uteliaasti, vaikka erimielisyydet joistakin asioista olisivat suuria. Toisten tilaisuuksissa vieraillessa ei pidä kiistellä tai kiivailla siitä, mikä erottaa.

Katupappilan ekumeenisissa puheenvuoroissa nousi esiin yksi yhteinen näky: kunpa eri seurakunnat voisivat tavoittaa Lohjalla ihmisiä matalalla kynnyksellä, tarjota suojaa, turvaa ja apua erityisesti heikossa asemassa oleville sekä todistaa keskinäisestä rakkaudesta, joka lopulta ulottuu kaikkiin ja kaikkialle.

KUNNIOITTAVAA YHTEYTTÄ ja yhteistyötä tarvitsemme yhä kipeämmin myös eri uskontojen välille. Ilahduin kuullessani, että uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumin organisoima uskontoasioiden neuvottelukunta kokoontui ensi kertaa 25 hengen voimin Helsingissä 24.9. Paikalla oli sekä viranomaisia että lukuisten eri maailmanuskontojen edustajia.

Tilaisuudessa uskonnollisten yhteisöjen ajankohtaisia kuulumisia kuultiin muslimeilta, eri suuntausten buddhalaisilta, katolilaisilta, baptisteilta, helluntailaisilta, ortodokseilta, mormoneilta, hinduilta, juutalaisilta, bahá’í-uskoisilta ja luterilaisilta. Yhteisenä huolena oli muun muassa viharikosten lisääntyminen.

Turvallinen yhteiskunta on mahdollinen vain, jos suhtaudumme erilaisuuteen uteliaasti, kunnioitamme toisiamme, etsimme yhteyttä sekä sitoudumme henkisesti, fyysisesti ja hengellisesti ehdottomaan väkivallattomuuteen.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirja-arvio: Pertti Rajalan teos olisi hyvää luettavaa kaikille kristinuskon internet-vihaajille
Seuraava artikkeliKatri Ylinen uskoi lapsena, että Nokian nuorisoa riivaa saatana – nyt hän selvitti, mistä 1990-luvun ilmiössä oli kyse

Ei näytettäviä viestejä