Kun talvi vaihtuu kesäksi, alkaa kansalaisten yleinen tyhmistäminen ja elämän keventäminen. Kirjakaupat suosittelevat ”kivaa kesälukemista”. Lehdet ovat täynnä grillausohjeita ja ”helppojen” kesäviinien testejä. Televisio syytää realitysarjojen uusintoja ja radiokanavilla soivat artistien laskelmoidusti tehdyt ”mukavat” kesähitit.

Mutta kuka pitäisi Leipzigin kaupungin musiikinjohtajan ja Tuomaskoulun kanttorin, Johann Sebastian Bachin puolia Suomen suvessa?

Koska kesä ei ole tekosyy kaikkinaiselle jonninjoutavuudelle, ota Johann Sebastian kesäkaveriksi – mutta älä hylkää häntä syksynkään tullen.

TIESITTEKÖ MUUTEN, että viidenneksi evankelistaksikin mainittu Johann Sebastian Bach kirjoitti kaikkien partituuriensa loppuun Soli Deo Gloria, Kunnia yksin Jumalalle.

Bach oli Thüringenin viljavainioiden kasvatti ja kirkkomuusikko niin monennessa polvessa, että tuskin sitä itsekään osasi laskea. Kaikki Bachin sukulaiset olivat myös kanttoreita, ja niinpä Bach alkoi tarkoittaa synonyymiä sanalle kanttori.

Johann Sebastian Bach oli myös pesunkestävä luterilainen. Sellaisen hänestä teki koko se kirkollinen kulttuuri ja yhteiskunta, jonka edustaja hän oli. Tiedämme myös, että Bachin kirjasto oli täynnä luterilaista teologiaa käsitteleviä teoksia. Niiden ydinkohtia oli alleviivattu ja sivuille oli kirjoitettu Bachin käsialalla reunahuomautuksia.

Kun ihmiskunnan historiassa nousee esiin neroja, käsittämättömän suuria luovia henkiä, he irtoavat taustastaan. Silloin ei ole enää kansallisuuksia, ei ammatteja, ei rotuja, eikä eri kirkkokuntia. On vain hengen väkevä laulu, joka kantaa kautta vuosisatojen joka ikiseen sydämeen saakka.

Johann Sebastian Bach oli yksi tällaisista universaalisista hengistä. Hän on kaikkien yhteistä omaisuutta, josta ammennettavaa riittää myös agnostikolle ja ateistille.

TYRMISTYN AINA, kun kuulen, että Bachia voi syvällisesti ymmärtää vain harras luterilainen kristitty. Tällainen Bachin omiminen on väärin ja alentaa hänen taiteensa arvoa.

Sitä paitsi Bach kirjoitti myös paljon maallista musiikkia ja läjäpäin soitinmusiikkia, joka ei kuvaa muuta kuin musiikkia itseään. Niin hurskas kuin Bach olikin, täytyy muistaa, ettei Jumalakaan sentään jokaisen Bachin kirjoittaman nuotin takaa kurkista.

Paradoksaalista on, että kaikesta luterilaisuudesta huolimatta Bach täyttää tietämättään yhden ortodoksisen elämäntavan perusajatuksen. Hän tekee kaiken elämässään Jumalan kunniaksi. Bach johti leipzigilaisen kahvilan opiskelijaorkesteria Jumalan kunniaksi ja hän joi tuopillisen oluttuvassa Jumalan kunniaksi.

Siksi Bachin musiikki on parasta ekumeniaa: sen suojissa me kaikki voimme olla yhtä maailmankatsomuksesta riippumatta. Myös keskellä kesähelteitä.

Kirjoittaja on musiikki- ja kulttuuritoimittaja sekä ekumeeninen ortodoksi.

Lue myös:

Kolumni: Menneiden aikojen musiikki vilisee enkeleitä

Kolumni: Kun kompuroimme paaston tiellä, musiikki antaa voimaa