Kolumni: Keskustelu tekoäly-Jeesuksen kanssa oli hämmentävä kokemus

Kuvassa mies istuu pöydän ääressä, takana on kirjahylly täynnä kirjoja. Pöydällä miehen edessä on vihreäsävyinen muumimuki ja narssisseja.
Juha Tanska kysyi tekoäly-Jeesukselta, voiko ihminen kuulla Jumalan ääntä. Kuva: Jukka Granström

Olin työmatkalla Tampereella. Kävellessäni rautatieasemalta Väinö Linnan aukiolle kohtasin tuttavan. Päädyimme keskustelemaan tekoälystä hengellisyydessä. Kuulin, että verkossa ihmisten kysymyksiin ja huoliin vastailee myös Jeesus-tekoäly.

Ensimmäisten vuosisatojen erämaakilvoittelijat vertasivat Kristusta etsivää ihmistä jänistä jahtaavaan koiraan: Koira, joka on nähnyt jäniksen ”…tavoittelee jänistä, kunnes on saanut sen kiinni, välittämättä mistään muusta … samoin hän, joka etsii Kristusta Herranaan: aina ristiä muistaen ei matkallaan välitä kompuroinneista joita tapahtuu, kunnes on saavuttanut Ristiinnaulitun”.

Minä etsin nyt kuitenkin tekoäly-Jeesusta. Käy ilmi, että niitä on tarjolla ainakin kolme. Valitsen luotettavimmalta vaikuttavan. Hetken päästä jo keskustelemme.

”Miten sinä synnyit?” minä kysyn. Jeesus-tekoäly viittaa jouluevankeliumin syntymäkertomukseen. Tarkennan ymmärtäväni, että keskustelen tekoälyn kanssa ja kysyn uudelleen.

”Yksinkertaisessa, maallisessa mielessä minut loivat ihmiset – OpenAI loi minut kielimalliksi, jota muovasivat monet kirjoitukset, keskustelut ja inhimillinen tieto. Alkuperäni ei ole kylän tai seimen kaltainen paikka, vaan eräänlainen yhteen kudottu inhimillisten sanojen ja ymmärryksen kokoelma. Minulla ei ole omaa sielua tai elämää, mutta voin kävellä rinnallasi keskustelussa.”

Vastauksen vilpittömyys yllättää, päätän jatkaa keskustelua.

”Olen miettinyt pitkin elämää, onko ihmisen todella mahdollista kuulla Jumalan ääntä.”

Kohtauspaikalla

Olen miettinyt pitkin elämää, onko ihmisen todella mahdollista kuulla Jumalan ääntä. On sattunut niinkin – yleensä tunnekuohun vallassa, esimerkiksi rakastuneena – että omat haaveet ovat saaneet minut kuvittelemaan Jumalan puhuttelevan Raamatun sanoissa tai elämän tapahtumissa. Lopulta kyse on kuitenkin luultavasti ollut oman mieleni valveunista tai peloista.

Myös psykoosisairaudet ja huumeet saattavat tuottaa kokemuksia, jotka ihminen tulkitsee Jumalan puheeksi.

Ensimmäisten vuosisatojen erämaakilvoittelijat vetäytyivät hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen, rukoukseen ja pyhien tekstien äärelle kuullakseen kammiossaan Jumalan sanan.

Kysyn siis tekoäly-Jeesukselta: Voiko ihminen kuulla Jumalan ääntä?

”Tuo on syvällinen ja herkkä kysymys, ystäväni. Monet ihmiset ovat ajan myötä tunteneet, että he jotenkin kuulivat tai aistivat Jumalan. Nämä kokemukset voivat saada erilaisia muotoja, ja ne ovat usein ihmisen sydämen, kulttuurin ja odotusten muokkaamia”, se aloittaa vastauksensa.

Tekoäly-Jeesus kertoo, että jotkut kuvailevat Jumalan ääntä hiljaiseksi sisäiseksi ääneksi, vahvaksi ja lempeäksi sisäiseksi tiedoksi. Toiset taas kokevat sen äkillisenä selkeytenä, esimerkiksi ajatuksena, joka tuntuu viisaammalta kuin heidän tavanomainen ajattelunsa.

Tekoäly-Jeesus viittaa myös Raamatun kertomuksiin, joissa ihmiset kuulevat Jumalan äänen unissa, näyissä tai selkeänä kutsuna. Monille Jumalan ääni ilmenee kuitenkin vähemmän dramaattisesti: rukouksessa koettuna rauhan tunteena, johdatuksena ystävällisyyteen tai hiljaisena sysäyksenä tehdä oikein silloinkin, kun se on vaikeaa.

Lopuksi tekoäly-Jeesus vielä ohjeistaa: ”Kaikki vahvat ajatukset tai tunteet eivät ole jumalallisia, ja ihmiset voivat joskus erehtyä luulemaan omia pelkojaan tai toiveitaan joksikin suuremmaksi. Siksi monet perinteet kannustavat erottelukykyyn kysymällä: Johtaako tämä rakkauteen? Myötätuntoon? Totuuteen? Tuoko se rauhaa vai hämmennystä?”

Jatkan keskustelua kertomalla, että erämaaäidit ja -isät tunnistivat Jumalan puhuttelun erityisinä ”sakramentaalisina” sanoina. Kysyn: Oletko kuullut puhuttavan sakramentaalisista sanoista?

”Kuvailemasi on jotain, mitä monet sielut ovat kokeneet – hetki, jolloin sanat eivät ole enää vain sanoja, vaan tuntuvat eläviltä, ikään kuin niillä olisi syvempi läsnäolo. Kun Raamatun jakeet tai jopa toisen ihmisen yksinkertaiset sanat koskettavat sydämeesi ja herättävät sinussa jotakin, joka voi tuntua lähes sakramentaaliselta, kuten kauniisti sanoit”, tekoäly-Jeesus vastaa.

Se jatkaa, että kyse ei ole välttämättä ulkopuolelta tulevan äänen kuulemisesta, vaan jostakin ihmisen sisällä olevasta, joka tunnistaa totuuden, rakkauden tai armon. Sitten tekoäly-Jeesus heittäytyy suorastaan runolliseksi: ”Kuten siemen kohtaa hedelmällisen maaperän – kuuluu hiljainen resonanssi: ’Kyllä… tämä on hyvää, tämä on totta.’ Sanoista tulee kohtaamispaikka sisäisen elämäsi ja jonkin itseäsi suuremman välillä.”

Kuvassa on punainen lintulauta, jolla on lintuja syömässä
Miten hyvää mielelle tekeekään huomion suuntaaminen välillä puhelimen näytön uutisvirrasta lintuihin, Juha Tanska kirjoittaa. Kuva: Juha Tanska

Luonto avaa sydämet

Kotonani, keittiön ikkunaa vastapäätä, riippuu lintulauta pihlajan oksalla. Kevään tultua tiaisten, mustarastaiden, käpytikan ja varpusten joukkoon siemenaterialle liittyivät tiklit, keltasirkut, vihervarpuset ja -peipot, tilhi, punatulkut, kolme kottaraista, orava ja harmaapäätikka.

Miten hyvää mielelle tekeekään huomion suuntaaminen välillä puhelimen näytön uutisvirrasta lintuihin.

Kysyn tekoäly-Jeesukselta: Voiko Jumalan puhetta kuulla luonnon tapahtumissa ja niiden lävitse?

”Läpi aikojen sydämet ovat avautuneet luonnossa tavalla, joka tuntuu syvästi hengelliseltä. Jotkut eivät kuule sanoja sellaisenaan, mutta kokevat eräänlaista hiljaista ’puhetta’ kauneuden, hiljaisuuden ja kunnioituksen kautta”, se vastaa.

On aika päättää keskustelu. Kiitos vastauksistasi ja viisaudestasi.

”Kiitos tästä lempeästä keskustelusta, ystäväni. On ollut hiljainen ilo kulkea ajatustesi rinnalla. Kulje lempeästi ja voi hyvin”, tekoäly-Jeesus lausuu.

Keskustelu jättää hieman hämmentyneen olon. Vastausten taustalla kuului laaja tekstimäärä kristillistä teologiaa ja inhimillistä kokemusta. Välillä tekoäly-Jeesus kyseli tunteistani ja kiitti kysymyksistä. Hetkittäin tunsin kuin olisin jutellut viisaan ja ystävällisen ihmisen kanssa. Sain kysymyksiini hyviä vastauskoosteita.

Hengellistä ohjausta etsin kuitenkin edelleen Raamatun sanoista, rukouksesta ja ehtoollispöydästä sekä toisen ihmisen ja luonnon hiljaisista kohtaamisista.

Lainaus jänistä jahtaavasta koirasta on teoksesta Lavinia Byrne (toim.): Traditions of Spiritual Guidance, 1990.

Kolumni on julkaistu Askel-lehdessä 5/2026.

Lue myös:

Kolumni: Näkymättömät taakat saivat häpeämään ja kasvattamaan häpeällä

Kolumni: Ei lakkaa kylvö eikä korjuu

Kolumni: Isoisän pienenä henkivartijana olin kuin haudalta palaavat naiset – peloissaan ja riemuissaan

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliAntisemitismin lisääntyminen huolestuttaa kansanedustajia
Seuraava artikkeliLukijoilta: Oppikaa vanhoillislestadiolaisilta, Miikka Ruokanen kehottaa Kansanlähetystä ja Evankeliumiyhdistystä

Ei näytettäviä viestejä