Tammialet vai loppiainen? Nuuttipukkien kierros vai shoppailumaratoni? Tuskin on kahta kysymystä, kumpi kansan enemmistöä 2020-luvulla koskettaa.
Jo lokakuussa törmäsin Helsingin Sanomissa mainokseen, jossa kehotettiin kaikkia ottamaan varaslähtö jouluun noventin muodossa. Koin oloni pulkasta pudonneeksi.
Ilmeisesti markkinavuosi kaipaa entistä kiihkeämpiä ostosesonkeja, ja koska joulun ja halloweenin välille ei niitä tarpeeksi osu, ovat tietyt yritykset suuressa viisaudessaan kehittäneet noventin. Novent on jouluista tyyliä jo marraskuussa koteihin levittävä sistustusbuumi.
Mistä perinteet pakenevat, sinne kapitalismi asettuu taloksi. Kustaa Vilkunan legendaarista Vuotuista ajantietoa lukiessa mielen täyttää hiertävä kaiho: miten merkitykselliseltä kaikki tuntuukaan. Vuosi tuntuu olevan tulvillaan juhlia, jotka eivät liity mitenkään ostamiseen ja myymiseen, mainostamiseen ja jonottamiseen. Parhaimmillaan elämä tuntuu kulkevan merkityksellisistä riennoista seuraaviin ja lähes kaikki ankkuroituu viehättävästi vuodenkiertoon ja sen töihin sekä kristillisiin pyhäpäiviin.
Ei tarvita kummoisiakaan tilastoja sen osoittamiseen, että pyhäinpäivä on hävinnyt Halloweenille ja ensimmäinen adventti Black Fridaylle. Edes marraskuinen maisema ei estä suomalaista kuluttajaa jonottamasta Kiinassa valmistettua yhdysvaltalaista elektroniikkaa.
En silti jaksa tai tahdo moralisoida yksilön hinkua ostaa ja omistaa. Tunnustaudun itsekin keräilijäksi. Ja jos uusia kenkiä kaipaa, niin ei kun ostamaan.
Ostoskeskusshoppailuhan on yhtä ikuista preesensiä; vailla syntymää, vailla kuolemaa.
SE, MIKÄ minut saa suruisaksi, on se, että kulutuskeskeiset ”juhlat” ovat niin vahvasti jättäneet jalkoihinsa yhteisölliset ja hengelliset hulinat, jotka mittaavat ihmistä muillakin kuin rahan julmalla mittarilla.
Perspektiivin muuttuminen koskettaa myös aikakäsitystä. Ostoskeskusshoppailuhan on yhtä ikuista preesensiä; vailla syntymää, vailla kuolemaa. Erityisellä tavalla tämä on tiivistänyt yhdysvaltalaiskirjailija Don De Lillo, jonka Valkoinen kohina -romaanin kuolemaa kammoava päähenkilö löytää lohtunsa shoppailusta. Samanlaista kuolemanunohtamistanssia käydään kautta maailman.
Miten syvien aihepiirien pariin vanhojen kirkkokuntien juhlapyhät ovat voineetkaan osallistujansa johdattaa. Mikä ikkuna pyhimystarinoista aukeaa. Samalla tavoin kuin kirkkovuosikalenterien pyhäpäivät ovat virittäneet ihmisen syvemmälle taajuudelle, myös vanhan kansan vuodenkiertoon liittyvät merkkipäivät ovat tuoneet ihmisen yhteyteen luonnon kanssa. Luomakunnan vuodenkierto on varmasti johtanut ihmisen myös oman elonkiertonsa ääreen ja ennen kaikkea sekä kristilliset että kansanperinteelliset juhlat ovat tuoneet yhteisön yhteen. Nyt merkkipäivinä kohtaavat erityisellä lämmöllä vain tuote ja kuluttaja.
Muutos lähtee usein pienestä. Osaatko sinä kuvitella Suomen, missä Aleksis Kiven päivä ja loppiainen ovat yhtä eläviä juhlia kuin ostareiden markkinahumu? Miten kävisit sitä kohti?
Lue myös:
Näkökulma: Onko seimikin liikaa sensuurille?
Ilmoita asiavirheestä