Kirkolliskokouksen vaalit on käyty, itsekin tulin vielä valituksi jatkokaudelle. Vaalien yhteydessä keskusteltiin siitä, pitäisikö vaalin olla suora kansanvaali. Joku voi pitää minua jäävinä ottamaan kantaa.

Silti tuumin, että kirkkovaltuutetut hahmottanevat keskimäärin hitusen paremmin kirkolliskokouksen tehtävät kuin kirkon rivijäsenet. Yleisenä vaalin luonne muuttuisi ja myös politisoituisi.

Niin kirkolliskokousta valittaessa kuin siellä toimittaessa tulisi rukoillen etsiä Jumalan tahtoa ja lukea Raamattua, eikä nojata ihmisviisauteen ja yleiseen mielipiteeseen. Tämä on toki helppo sanoa näin hurskaasti, mutta sen toteuttaminen vajavaisena ihmisenä on vaikeaa.

Ateistituttavani kysyi minulta kerran pohtiessani erään paavinvaalin motiiveja, enkö usko Pyhän Hengen johdattavan vaalia ja valitsevan kulloisenkin paavin. Kysymys olisi paremmin kannattanut esittää jollekin katolilaiselle, mutta periaatteessa on pohdittavaa meilläkin.

Jos esivalta on Jumalalta, niin ovatko kulloisetkin valtionjohtajat sitä?

Monarkiaa on ollut helpompi perustella jumalallisella johdatuksella, kun valta on periytynyt tietyn suvun lasten syntymien mukaan. Mutta voidaanko sanoa, että Herra antoi meille tämän presidentin tai kansanedustajan, kun olemme itse niistä vaaleissa äänestäneet? Ulkoistammeko oman vastuumme Jumalalle?

Demokratian puitteissakin moni poliitikko etenee likaisen pelin kautta, puhumattakaan diktatuureista ja sotilasvallankaappauksista. Ovatko nämäkin esivaltaa, jota on pidettävä Korkeimman antamana?

KAKSI VÄLÄHDYSTÄ Suomen poliittisesta historiasta.

Johannes Virolainen menetti keskustapuolueen puheenjohtajuuden 1980. Arvellaan, että ratkaisevat äänet jäivät saamatta Virolaisen avioeron takia, kun konservatiivisemmat emännät eivät halunneet enää häntä tukea. Äänestystuloksen selvittyä puoluekokousväen parista kajahti naisääni: ”Jumala rankaisi Jussia!” Virolainen nousi ylös ja huusi takaisin: ”Voi olla, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan ottanut osaa äänestykseen!”

1900-luvun alussa kansanedustajana toimi pienpuolueen, Kristillisen Työväenliiton Matti Helenius, jonka nimeä kantava puisto löytyy Helsingin Kalliosta. Kerrotaan, että ennen isoja äänestyksiä hän risti kätensä pulpetin alla ja painoi päänsä hiljaiseen rukoukseen. Edustajatovereiden mukaan tämä oli vaikuttava näky.

Ehkä tässä on opetus. Kaikki tapahtuu täällä Jumalan sallimana, muttei aina Hänen tahdostaan. Me teemme valintoja, toiset parempia kuin toiset, mutta kaikkeen saamme pyytää rukouksessa johdatusta. Myös vaaleja käytäessä – mutta itse kannamme valinnoistamme vastuun.

Kirjoittaja on lappilainen lakimies ja kirkolliskokousedustaja.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!