Emerituspiispa Wille Riekkinen esitteli maaliskuussa Kotimaankin uutisoimassa tilaisuudessa ajatuksiaan kristinuskosta ja siinä ohessa Jeesuksestakin. Taustalla oli myös hänen kirjansa Valo ja pimeys.

Riekkisen mukaan Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana. On totta, että synoptisissa evankeliumeissa Jeesus puhuu itsestään usein vertauksin tai hieman verhotusti. Hänen tunnustamisensa Jumalan Pojaksi tapahtuu Jordanin kasteessa. Ristillä Jeesus antoi Luukkaan mukaan henkensä Isänsä käsiin.

Apostoli Paavalille Jeesus on Jumalan Poika. Myöhemmin Johanneksen evankeliumissa taas korostetaan, miten Isä ja Poika ovat yhtä. Opinkehitystä tapahtui.

Riekkinen on perehtynyt aiheeseensa. Hänen bultmannilaista pyrkimystään kristinuskon modernisoimiseksi voi kunnioittaen yrittää ymmärtää. Mutta kirkon opinmuodostumisen kannalta sitä voi myös arvostella.

Jeesus on Riekkisen laatimassa uudessa uskontunnustuksessa ”veli ja tien näyttäjä Jumalan luo, joka elää keskellämme ja sisimmässämme”.

Niinpä. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että yleensä yritykset laatia erilaisia kristinuskon uudenlaisia määritelmiä näyttäisivät johtavan siihen, että erityisesti Jeesusta halutaan hieman tuunata.

Mitä todellista apua tämä muinaisen Palestiinan suuri rakkauden opettaja lopulta meille antaisi? Millä perusteella saisimme syntimme anteeksi?

AJOITTAIN ESIIN putkahtelevien uusien Jeesus-kuvien taustalla näyttäisi usein olevan tiettyjä filosofisia ja dogmaattisia edellytyksiä. ”Tieteellinen” tai ”moderni” maailmankuva ja korostettu tämänpuoleisuus ruhtinoivat näissä raamattutalkoissa.

Silloin ikävät tai vaikeat asiat kuten syntiinlankeemus, perisynti, syyllisyys, tuomio, kadotus, Jumalan viha, ruumiin ylösnousemus, paruusia ja etenkin kolminaisuusoppi helposti hämärtyvät, tai jäävät jopa teologiseksi ongelmajätteeksi. Eikö näiden taustalla oleva ihmisen rajallisuuden ja Jumalan suvereniteetin ajatus ole vakavasti otettava?

Jos ihminen on pohjimmiltaan hyvä, ei kadotustuomiotakaan ole. Silloin on vain loogista, että myöskään Jeesuksen uhria ristillä, syntisten lunastusta tai erilaisia sovitusoppeja tätä selittämään ei tarvita. Ruumiin ylösnousemuskin saa silloin muiden yliluonnollisiksi tuomittujen asioiden tavoin helposti lainausmerkit.

ERILAISTEN UUSIEN uskontulkintojen Jeesus väistämättä muuttuu. Poissa on Vapahtaja, ihmiseksi tullut tosi Jumala ja Pyhän Kolminaisuuden persoona, joka on samaa olemusta kuin Isä. Meille jää suuri eetikko ja viisas elämän opettaja, rajattoman rakkauden suvaitsevainen saarnaaja, oikeudenmukaisuutta myhäilevä seemiläinen Gandalf steroideilla.

Mutta miten ratkaisevasti Uusi Jeesus poikkeaisi ihmiskunnan muista viisaista opettajista? Ja mitä todellista apua tämä muinaisen Palestiinan suuri rakkauden opettaja lopulta meille antaisi? Millä perusteella saisimme syntimme anteeksi? Olisiko meillä ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivoa?

Messiasta pitäisi vieläkin odottaa.

Lue myös:

Kolumni: Uskontunnustus voi tuntua vakaumustestiltä

Näkökulma: Ihmisyyden rienaus ja synnintunto