Kirkkokissan kalakakku kiinnostaa lapsia

Roihuvuoren seurakunnan lastenohjaajat Margit ja Marika Pulkkinen esittävät lapsille suunnatuissa tilaisuuksissa Kirkkokissaa. Lastenohjaajina työskentelevät sisarukset ovat kehittäneet kirkkokissan hahmon yhdessä.

Kirkkokissan suurin tehtävä on tuoda iloa ja riemua kirkkoon. Se auttaa pappia saarnassa, rukouksessa, lauluissa ja juontamisessa niin perhemessuissa, koululaiskirkoissa kuin lasten kirkkohetkissäkin.

– Kirkkokissa oli alkujaan kissa-käsinukke, joka oli mukana 4-vuotiaiden kirkkoseikkailussa. Kun tulimme töihin tänne Roihuvuoren seurakuntaan kolmisen vuotta sitten, aloimme pian puuhata käsinuken kasvattamista isoksi, Margit Pulkkinen kertoo.

Hänellä oli ennestään kokemusta Tikkurilan seurakunnan Hertta Kirkonrotasta, mutta työpaikan vaihtuessa mieluisa rooli jäi taakse.

– Halusin päästä taas näyttelemään hahmoa ja niin Kirkkokissa tuli, täytti paikan ja lunasti osan meidän työnkuvastamme.

Kevään viimeisessä lasten kirkkohetkessä Kirkkokissa Margit Pulkkinen johdattaa lapset virteen kuuluvan leikin tiimellykseen ja elävöittää Lasten Raamatusta luettua luomiskertomusta kankailla ja pehmoleluilla.

Kissa voi myös näyttää lapsille, kuinka polvistutaan alttarille tai laitetaan kädet ristiin. Se on aulassa tervehtimässä ja hyvästelemässä lapsia.

Lasten mielestä Kirkkokissalla on hassut jutut ja se osaa pitää hauskaa. Lapset ovat Pulkkisten mukaan kiinnostuneita kissan hännästä, ruokavaliosta ja kodista.

– Kirkkokissa puolestaan kyselee lapsilta ihan mitä vaan. Aika usein keskustelu liittyy jostain kumman syystä ruokaan ja herkkuihin, kuten kalakakkuun.

Margit ja Marika Pulkkinen suosittelevat vastaavan hahmon luomista lapsityöhön. Eläinsadut ovat lapsille tärkeitä ja eläinhahmo toimii aina. Eläimeen on helppo samaistua, se on tuttu ja mystinen, hassu ja vakava.

– Eläinhahmoa on helppo halata, ja juuri halauksia me kaikki tarvitsemme. Kuka tahansa voi pukea eläinasun ylleen, mutta vaatii taitoa ja halua herättää hahmo elämään ja ottaa se omakseen.

Roihuvuoren seurakunnan lastenohjaajat Margit (kuvassa kissapuvussa) ja Marika Pulkkinen esittävät Laajasalon kirkossa Kirkkokissaa. Kuva: Noora Wikman

Edellinen artikkeliVäitös: Liturginen runous kommunikoi muiden taidemuotojen kanssa jumalapalveluksessa
Seuraava artikkeliVangit ovat muita suomalaisia uskonnollisempia

Ei näytettäviä viestejä