Bysanttilainen liturginen runous eli hymnografia on vähän tutkittu kirjallisuusmuoto, joka kuitenkin ilmaisee ainutlaatuisella tavalla ensimmäisen vuosituhannen teologista ajattelutapaa, toteaa Jaakko Olkinuora väitöskirjassaan.
Hymnografia toimii Olkinuoran mukaan jumalanpalveluksessa tiiviissä yhteistyössä muiden taidemuotojen, kuten saarnakirjallisuuden, musiikin ja ikonitaiteen kanssa.
Väitöstutkimuksessaan teologian ja musiikin maisteri Jaakko Olkinuora selvittää, miten retoriikka on bysanttilaisessa hymnografiassa valjastettu teologisen ajattelun instrumentiksi. Elävöittävien kielikuvien kautta toteutettava tapahtumien ja henkilöiden läsnä oleviksi tekeminen ilmaisee kirkkoisien käsitystä Jumalan ja pyhien ihmisten läsnäolosta jumalanpalvelustilassa sekä kirkon historian tapahtumien ajatonta merkitystä. Vastaavat retoriset prosessit ilmenevät myös musiikissa ja kuvataiteessa.
Väitöstutkimuksen tärkeimpänä antina on uusien tutkimusmenetelmien soveltaminen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa käytettyihin kirjallisuusmuotoihin. Erityisesti hymnografia toimii intermediaalisesti eli eri taidemuotojen välillä.
Tutkimuksessa analysoidaan paitsi bysanttilaisten sävellyksien asemaa hymnitekstien tulkinnassa, myös ikonimaalauksen ja hymnografian välisiä suhteita. Liturgisten taiteiden yhteistoiminta ja vaikutteiden lainaaminen muista taidemuodoista on erinomainen esimerkki bysanttilaisten teologien synteettisestä ajattelutavasta.
Olkinuoran systemaattisen teologian ja patristiikan (ort.) alaan kuuluva väitöskirja Byzantine Hymnography for the Feast of the Entrance of the Theotokos: An Intermedial Approach (Jumalansynnyttäjän temppeliinkäymisen juhlan bysanttilaista hymnografiaa intermediaalisesta näkökulmasta) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa lauantaina 6. kesäkuuta.