Käynnissä oleva ympäristökatastrofi muuttaa yhteiskuntiamme rajusti, mutta miten muutos ravistelee maailmakuvaamme ja käsitystämme ihmisen osasta ekosysteemissä? Tätä pohtii Anna Kontula kirjassaan Miten ajattelemme kun maailma loppuu?

Kriisi on jo monin pienin tavoin vaikuttanut ajatteluumme ja tapaamme hahmottaa ympäristöä. Muuttuva luonto vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten ymmärrämme omaa kulttuuriperintöämme. Kalevalassa maailma syntyy, kun sotka laskee munansa Ilmattaren polvelle.

Nykylukijalle uhanalainen sotkalintu voi olla yhtä myyttinen hahmo kuin Ilmatar.

Toisaalta totumme ympäristöömme sellaisena kuin sen tunnemme. Jos on koko elämänsä liikkunut lähinnä talousmetsissä, ei välttämättä hahmota, millainen on luonnontilainen metsä. Silloin ennallistamistoimetkin voivat tuntua turhan kalliilta.

Toisenlainen maailmankuva on paitsi väistämätön myös tarpeellinen, kun sopeudumme elämään uusissa olosuhteissa ja pyrimme hillitsemään muutoksen laajuutta.

Koska katsomukset eivät rakennu tyhjästä, Kontula etsii uudenlaisen maailmankuvan mahdollisia rakennuspalikoita jo olemassa olevista uskonnollista ajattelumalleista, ideologioista ja kirjallisuudesta.

Käsitellyksi tulee kristillinen teologia tilanhoitajaetiikoineen, Franciscus Assisilaisineen ja kohtuuajatteluineen. Aatteista Kontula esittelee anarkismia, kommunismia ja konservatismia sekä kirjallisuudesta teoksia, joissa on jo kuviteltu toisenlaista maailmaa.

Kontula esittelee valitsemiaan aiheita kattavasti ja esittää mielenkiintoisia pohdintoja siitä, miten ne voisivat vaikuttaa tulevaisuuden maailmankatsomukseen. Hän ei pyri hahmottamaan valmista tulevaisuuden maailmankuvaa, vaan osoittaa, että sen rakennusaineita voi olla näkyvissä jo nyt.

Nykyinen ympäristökeskustelu on keskittynyt kiistelemään toimien tarpeellisuudesta ja kiireellisyydestä. Kontula katsoo pidemmälle. Kun radikaali muutos jo on väistämätön, on aika keskustella siitä, millainen maailma ja maailmankuvamme on kriisin jälkeen.

Lue lisää:

Ekofestareilla pohdittiin vakavaa asiaa välillä hymyillenkin

Anna Kontula vertaa uskontoa orgasmiin ja kertoo, miksi jätti luterilaisen kirkon