Harvassa ovat ne kansanedustajat, jotka käyttävät työssään näkyviä uskonnollisia tunnuksia.
Ainakin yksi istuvasta edustakunnasta kuitenkin löytyy, nimittäin vasemmistoliiton neljännen kauden kansanedustaja Anna Kontula. Hänen kaulallaan pieni ristikoru usein vilahtaa.
Kontula onkin puhunut uskosta julkisuudessa runsaasti ja kirjoittanut jopa aihetta käsittelevän romaanin. Silti omasta uskostaan hän on tähän asti välttänyt puhumasta.
”Maailmassa on aivan riittävästi poliitikkoja, jotka brändäävät itsensä uskonnolla ja pyrkivät rakentamaan itselleen sädekehän siitä, kuinka uskovia ihmisiä ovat. En halua kuulua siihen porukkaan”, Kontula sanoo nyt toimittaja Maria Petterssonin kirjoittamassa kirjassa Anna Kontula – Leipää ja ruusuja.
Sädekehän kiillotuksesta Kontulaa ei totisesti voi vastikään julkaistun elämäkerran perusteella syyttää, vaikka hän siinä vihdoin puhuukin suoraan myös omasta hengellisyydestään.
Mediassa kirjan hengelliset pohdinnat ovat jääneet vähälle huomiolle.
MEDIASSA MAANANTAINA julkaistun kirjan hengelliset pohdinnat ovat jääneet vähälle huomiolle. Niiden sijaan mediatilan ovat täyttäneet kirjan paljastus Kontulan nuoruudessaan tekemästä seksityöstä sekä Kontulan entisen rakastajan, kansanedustaja Kimmo Kiljusen eittämättä hyvin erikoinen haastattelu.
Aivan seksitön ei ole kirjan hengellisyyttä kuvaava lukukaan. Siinä Kontula muun muassa vertaa uskontoa orgasmiin (kumpaakaan ei oikein voi pelkän kirjatiedon valossa ymmärtää) ja kertoo uskonnollisesta näystä, jonka hän koki ranskalaisen uskontososiologin sängyssä.
Kirjan mukaan tämä hetki on yksi kolmesta Kontulan elämän suuntaa muuttaneista kokemuksista. Ensimmäinen oli esikoisen syntymä ja viimeisin nykyisen puolison tapaaminen.
Kohtaus löytyy myös Kontulan hengellisyyttä käsittelevästä romaanista Mistä ei voi puhua (2012). Kirjassa se kuitenkin on etäännytetty hänen omasta elämästään.
Nyt Kontula paljastaa, että paitsi tuo kohtaus oikeastaan koko kirja on kokoelma hänen omia mielipiteitään, ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Ne on muovattu dialogiksi niin, että kirjaa voi ”juuri ja juuri väittää fiktioksi”.
Petterssonin kuvauksen perusteella Kontulalla on suorastaan kateutta herättävä uskonvarmuus.
HENGELLISYYS EI ole helppo aihe. Niinpä runsaasti teologista kirjallisuutta lukenut ja Petterssonin mukaan tavallisesti hyvin sujuvasanainen Kontulakin hapuilee siitä puhuessaan.
Silti Kontula yrittää, ja kertoo ajatuksiaan synnistä, taivaasta, rukouksesta, armosta ja Raamatusta. Maallikon rehellistä puhetta omasta uskostaan ei suomalaisessa julkisessa keskustelussa ole mitenkään liiaksi.
Petterssonin kuvauksen perusteella Kontulalla on suorastaan kateutta herättävä uskonvarmuus: ”Kun Kontula nousi ranskalaisen uskontososiologin sängystä, mysteeri oli ratkennut. Nyt hän tiesi, mikä kuoleman jälkeen odotti.”
Hengellinen herääminen on kirjan mukaan myös auttanut Kontulaa keskittymään olennaiseen ja pyrkimään entistä pontevammin kohti eettisesti kestävää yhteiskuntaa.
KRISTINUSKOON KONTULA kertoo tutustuneensa ensisijaisesti itselleen ominaisella tavalla eli lukemalla. Silti uskonnollisia asioita ei hänen mielestään kannata jäädä pohdiskelemaan vain yksin.
Ennemmin niitä kannattaa pohtia porukassa ja mielellään sellaisessa, jolla on vanha ja koeteltu traditio. Niinpä viime pääsiäisenä Kontula liittyi ortodoksiseen kirkkoon.
Viime pääsiäisenä Kontula liittyi ortodoksiseen kirkkoon.
Kontulan suhde luterilaiseen kirkkoon ei kirjan perusteella vaikuta kovin lämpimältä. Siihen Kontula kertoo liittyneensä 18-vuotiaana, lähinnä kapinoidakseen vanhempiaan kohtaan, mutta eronneensa sittemmin.
Syynä eroon oli kirjan mukaan se, että luterilainen kirkko puhuu liikaa maallisista asioita.
Ortodoksisen kirkon vanhoillinen suhtautuminen naisten pappeuteen tai seksuaalivähemmistöihin ei Kontulaa sen sijaan häiritse.
Asetelma on vanhastaan tuttu. Syystä tai toisesta toiseen kansankirkkoon ei näissä kysymyksissä tunnu kohdistuvan minkäänlaista sisäistä tai ulkoista painetta.
Silti se, miksi koko elämänsä heikompien puolta pitäneen feministin vahva oikeudentunto ei lainkaan ulotu uskonnon alueelle, jää arvoitukseksi.
KONTULAN TOINEN ongelma suhteessa luterilaiseen kirkkoon liittyy kirkon keskiluokkaisuuteen. Esimerkiksi köyhiin kirkko ei suhtaudu Kontulan mielestä tasavertaisina toimijoina vaan avun kohteina.
Kirkon auttamistyöstä ei-niin-mairitteleva esimerkki löytyy kirjan siitä luvusta, joka käsittelee Kontulan toimintaa paperittomien auttamiseksi.
Siinä Kontula kertaa nimettömäksi jäävästä seurakunnasta saamaansa puhelua, jossa diakonit kysyivät kansanedustajalta, mitä heidän tulisi tehdä toimistoon ilmestyneelle paperittomalle henkilölle. Kontula kertoo luvanneensa, että henkilö voi hätätapauksessa tulla hänen sohvalleen, vaikka olisi kai kirkolla aika paljon suurempi kiinteistöomaisuus käytössään ja töissäkin auttamisen ammattilaisia.
Ilmoita asiavirheestä