Savonlinnan kirkkoherra menee kahville
Savonlinnan seurakunnan vs. kirkkoherra, rovasti Toivo Loikkanen jalkautuu muutaman viikon aikana kerran viikossa seurakunnan eri alueiden kahviloihin. Kirkkoherra Goes to Kahvila kierros alkaa tänään...
Namibian varapresidentillä vankat Suomi-yhteydet
Namibian presidentti Hage Geingob on nimittänyt varapresidentiksi Nickey Yambon, 78. Yambo asui Suomessa useita vuosia 1960-luvulta lähtien Ylioppilaiden kansainvälisen avun stipendiaattina. Hän opiskeli Suomessa...
Piispa Häkkinen: Kastamatta jättäminen on uskonnollinen heitteillejättö
Kirkon ihmisoikeusfoorumissa tänään puhunut Mikkelin piispa Seppo Häkkinen käsitteli lapsen oikeuksia kirkossa ja yhteiskunnassa. Hän sanoi muun muassa, että kastamatta jättäminen on uskonnollista heitteillejättöä.
Häkkinen...
Juice pääsi sittenkin virsikirjaan
Juice Leskisen kaksi laulua on mukana Jaakko Heinimäen kokoamassa Syntisen virsikirjassa. Mutta mikä on kirjan idea?
Heinimäki kertoo pappina...
Säynätsalon hautausmaalla kaadettiin hautakiviä
Säynätsalon hautausmaalla on kaadettu hautakiviä, tiedottaa Jyväskylän seurakunta.
Kaadettuja kiviä on kymmenen. Ilkivaltaa on tehty kirkolta katsoen hautausmaan perällä, vasemmassa laidassa.
Seurakunta siirtää asian...
Mikä ihmeen yhtymärovasti?
Uusi seurakuntayhtymä 2015 -malli tulee kirkolliskokouksen hyväksyttäväksi tänä keväänä. Malli pitää sisällään yhtymärovastin viran. Mikä on hänen roolinsa ja tehtävänsä ja miten hänet valitaan?...
Vastauksia kysymyksiin yhtymämallista!
Kotimaa Pro teki kirkkoherroille kyselyn liittyen seurakuntarakenneuudistukseen ja tulossa olevaan yhtymämalliin. Kirkkoherrojen vastauksissa nousi esille monia kysymyksiä ja...
KHO hylkäsi valituksen kirkon tutkimuskeskuksen johtajavalinnasta
Vuonna 2012 kirkon tutkimuskeskuksen johtajan valinnasta tehdyt valitukset on saatu käsiteltyä loppuun, kun korkein hallinto-oikeus 26.2. hylkäsi valitsematta jääneen TT Harri Palmun tekemän valituksen.
Kirkkohallituksen...
Annukka Laine maalaa kuvia pelastavasta rakkaudesta
Kun Annukka Laine sai valmiiksi teoksensa Tuonelaan laskeutuminen / Ylösnousemus, hän sanoi tutulle kirkkoherralle voivansa nyt vaikka kuolla. Maalauksessa Kristuksen haavoista loistaa kultainen valo....
Päiväkumpua pelastetaan – tällä kertaa pankkikortein
Suomen Lähetysseuran Päiväkummulle etsitään tukijoita Päiväkummun nuorten järjestämässä Facebook-kampanjassa.
Reilu vuosi sitten Päiväkummun entisten nuorten keskuudessa heräsi huoli tappiollisen kurssikeskuksen tulevaisuudesta. Niinpä he keräsivät Päiväkummun...






