Uskonnollisille liikkeille homoseksuaalisuus on ”viimeisiä linnakkeita”, jossa liikkeiden omaa identiteettiä ja autonomisuutta voidaan tuoda esille, merkityksellistää ja ylläpitää, tutkija Aini Linjakumpu katsoo uutuuskirjassaan.
Hänen mukaansa uskonnolliset liikkeet ovat osa laajaa määrittelykamppailua, jossa homoseksuaalisuuden kautta asemoidutaan yhteiskunnallisten keskustelujen kentälle.
Uskonnollisten liikkeiden näkemykset seksuaalisista vähemmistöistä eivät määrittele ainoastaan suhdetta yksittäisten ihmisten seksuaalisiin mieltymyksiin. Niiden kautta määritellään myös uskonnollisten liikkeiden identiteettiä ja sanomaa sekä liikkeiden suhdetta muuhun yhteiskuntaan.
”Seksuaalisuudesta tulee kokoaan suurempi kysymys, mistä syntyy itseään vahvistava kierre. Mitä enemmän homoseksuaalisuuteen nivoutuu yhteiskunnallista, sosiaalista ja kulttuurista kiinnostusta ja mahdollista painostusta, sitä vaikeampi ääriyhteisöllisten uskonnollisten liikkeiden on perääntyä omista näkökulmistaan”, Linjakumpu kirjoittaa.
Hänen mukaansa edellä kuvattu asetelma on hyvin ongelmallinen seksuaalisiin vähemmistöihin liittyvien väkivallan tilanteiden ja rakenteiden purkamisen kannalta. Yksittäinen ihminen jää rakenteiden jalkoihin.
”Homoseksuaalisesti orientoituneet uskonnollisten liikkeiden jäsenet ovat henkilökohtaisen hengellisen arvioinnin kohteena vääränlaiseksi tulkitun seksuaalisuutensa vuoksi. Mutta tämän lisäksi yhteisö käy välillisesti heidän kauttaan keskustelua ympäröivän yhteiskunnan kanssa. He ovat välillisiä kärsijöitä tilanteessa, jossa heidän näkökulmastaan kysymys saattaa olla lähinnä heidän oman yksityisen elämänsä, minuutensa ja identiteettinsä järjestämisestä.”
Keskustelu pysyy pinnalla
Aini Linjakummun mukaan kysymys homoseksuaalisuudesta on myös tulevaisuudessa yksi merkittävä kipukohta uskonnollisissa liikkeissä. Erityisen kipeäksi se muotoutuu niissä liikkeissä, joissa suhtautuminen on ollut tähän asti tiukan kielteistä.
”Aiemman kaltainen seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten olemassaolon kieltäminen ja puhumattomuus asian ympärillä tuskin voi jatkua. Toisaalta seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset artikuloivat omaa tilannettaan myös ääriyhteisöllisten liikkeiden piirissä. Entisenkaltainen ratkaisu lähteä liikkeistä tai kieltää oma seksuaalisuus näyttäytyy yhä harvemmalle mielekkäältä ratkaisulta. Seksuaalivähemmistöihin ja yhtäaikaisesti uskonnollisiin liikkeisiin kuuluvat ihmiset pyrkivät luomaan omaa sosiaalista ja hengellistä tilaansa, jossa oman seksuaalisuuden ja hengellisyyden yhdistäminen uskonnollisen liikkeen piirissä olisi mahdollista”, Aini Linjakumpu kirjoittaa.
Hän näkee kysymyksen homoseksuaalisuudesta yhtenä esimerkkinä liberaalien ja konservatiivien välisestä kamppailusta kirkon sisällä, ei vain Suomessa vaan myös kansainvälisesti.
”Sama jakolinja – joskaan ei yhtä selvänä – on olemassa myös suomalaisen yhteiskunnan sisällä laajemmin. Se tulee esiin esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliitosta käytävässä poliittisessa keskustelussa. Kysymys homoseksuaalisuudesta on eräs suurista ’megatrendeistä’ nykyisissä yhteiskuntapoliittisissa keskusteluissa myös kansainvälisen politiikan kentällä. Tästä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa Venäjän valtion näkemykset homoseksuaalisuudesta ja sen vaikutukset Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan toteuttamiseen.”
Lapin yliopiston politiikkatieteiden yliopistonlehtori Aini Linjakummun kirja Uskonnon varjot – Hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä (Vastapaino) julkaistiin eilen. Kirjassa keskitytään vanhoillislestadiolaiseen kirkolliseen herätysliikkeeseen sekä Jehovan todistajiin. Kotimaa24 haastatteli Linjakumpua laajasti kirjan teemoista helmikuussa.