Onko tässä kevään raamatullisin deitti-ohjelma?
Keväällä televisiossa on nähty toinen toistaan yllättävämpiä deitti-ohjelmia, kuten Ensitreffit alttarilla ja Temptation Island
Suomi. Kohahduttavin ja samalla raamatullisin...
Aika vaihtaa kirkon nimeä?
Hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen ehdottaa, että olisi aika vaihtaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nimeä.
Liimatainen puhui diakoniajohdon päivillä Helsingissä maanantaina 16. maaliskuuta. Aiheena oli diakonian paikan...
Mitä kummaa? – Kristilliset arvot ilmaantuivat kirkon tiedotteisiin
Kirkon tiedotuskeskus on alkanut lisätä tiedotteiden loppuun luonnehdinnan, jossa todetaan: ”Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana...
Paralympiavoittaja mukana Lähetysseuran kampanjassa
Suomen Lähetysseuran Tasaus-kampanja jatkaa vammaisten oikeuksien esillä pitämistä myös tänä vuonna. Kampanjassa on mukana menestynyt vammaisurheilija Leo-Pekka Tähti.
Kampanjan toinen vuosi käynnistyy kevätpäiväntasauspäivänä 21. maaliskuuta....
Uskontojen yhteisopetus leviää – seuraavaksi kokeilee Espoo
Malli, jossa eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusryhmiä yhdistetään, leviää eri puolilla Suomea.
Suomessa koulujen uskonnonopetus on tunnustuksetonta oman uskonnon opetusta. Helsinkiläisessä Kulosaaren koulussa aloitettiin kuitenkin...
Väitös: ”Kreationismi saattaa irrota kristinuskon valtavirrasta”
Kreationismista Itä-Suomen yliopistoon väitöskirjan tehnyt Petteri Nieminen arvioi, että se saattaa jopa irrota kristinuskon valtavirrasta. Kreationismi on aatesuuntaus, jonka kantavana rakenteena on biologisen evoluution...
Professori: ”Elämme ihmiskuvan muuttumisen aikaa”
Jyväskylän yliopiston psykoterapian professori Jaakko Seikkula oli yksi pääpuhujista perheneuvonnan ammattilaisten neuvottelupäivillä Turussa viime viikolla. Kotimaa Pron haastattelussa professori tiivistää esitelmänsä annin ja kertoo...
Vatikaani kaivoi esille oikeutetun sodan teologian
Vatikaani antoi viime viikon perjantaina YK:n ihmisoikeusneuvostolle julkilausuman Lähi-idän kristittyjen ja muiden vähemmistöjen puolesta yhdessä Venäjän ja Libanonin kanssa.
Pyhän istuimen mukaan voimankäyttö Isisiä vastaan...
Läskisirkus puolustaa elämäniloa
– Tunnen hirvittävän määrän itseni kaltaisia ihmisiä, jotka eivät tee kaikkea, mitä haluaisivat, koska olemme oppineet ajattelemaan, että kehomme on vääränlainen, liian lihava. Olemme...
Viitakon ystävykset
Katri Ahonen ja Asta Koponen Keravan seurakunnasta painuvat kesällä taas Viitakkoon. He vetävät siellä yhden seurakunnan ripareista, Viitakko kolmosen, jonka konfirmaatiota vietetään 5.7....







