Koti Uutiset Sivu 1242

Uutiset

Helsingin hiippakunnan uutisia

Piispa Irja Askola avustajineen vihki 3.5.2015 Helsingin tuomiokirkossa seitsemän uutta pappia. Papeiksi vihittiin siihen liittyvin virkamääräyksin ja oikeutuksin: · Anna Eklund, Pohjois-Saksan merimieskirkon merimiespastori / Suomen...

Lähetyshiippakunta vihkii papiksi itse kouluttamiaan miehiä

Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies vihkii helatorstaina 14. toukokuuta neljä uutta pastoria. Osa papiksi vihittävistä on suorittanut opintoja myös teologisissa tiedekunnissa, mutta varsinaisen koulutuksensa he ovat...

Syntiset hiustyylit ovat Suomessa arkipäivää

Iran on kieltänyt paholaisen palvontaan ja homoseksuaalisuuteen viittaavat hiustyylit. Iranin parturiliiton puheenjohtaja Mostafa Govah kertoi Isna-uutistoimistolle, että muun muassa piikikkäät kampaukset ovat tuomittavia. Iranissa...

Kirkolliskokous käsitteli seurakuntarakennetta – lakivaliokunnan kanta voitollinen

Kirkolliskokous käsitteli torstaina aamupäivällä lakivaliokunnan mietinnön pohjalta esitystä seurakuntarakenneuudistukseksi. Kyseessä oli asian ensimmäinen käsittely. Käsittelyssä äänestettiin useita kertoja, ja kaikissa tapauksissa lakivaliokunnan kanta voitti. Ensin...

Nuorille muslimeille tärkeintä kokemus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta

Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunal högskolanissa järjestetään 7.–8. toukokuuta nuoriin muslimeihin keskittyvä kansainvälinen Young Muslims Growing up in Scandinavia and the West -konferenssi,...

Todistajana vaarojen keskellä

Aina kun evankeliumia viedään uusille alueille ja uusien ihmisten pariin, on otettava riskejä. Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen aluekoordinaattori Juhani Koivisto kertoo, millaisia turvallisuushaasteita lähetysjärjestöillä nykyään...

Terapiatyö houkuttaa seurakuntapappeja

Kirkko tukee ja auttaa ihmisiä Sanalla, sakramenteilla ja perheneuvonnalla. 2000-luvulla yhä useampi seurakuntapappi on ryhtynyt kouluttautumaan myös psykoterapeutiksi. Taustalla on muun muassa halu laajentaa...

Tikkurilan kirkkokortteliin haetaan ideoita palvelumuotoilulla

Tikkurilan kirkkokorttelissa on menossa Vantaan seurakuntien ja kaupungin yhteinen rakennussuunnitteluhanke. Seurakuntien tavoitteiden mukaan nykyinen, käyttökiellossa oleva Tikkurilan kirkko puretaan ja tilalle rakennetaan uusi kirkko....

Semper debeo – ”Aina mun pitää” latinaksi

Suomen Euroviisuedustajan Pertti Kurikan Nimipäivien Aina mun pitää on käännetty latinaksi. Varmuuden vuoksi. Jos vaikka viisukisaa kuunneltaisiin myös Vatikaanissa. Käännöksen on tehnyt helsinkiläinen italian ja...

Kirkon Ulkomaanapu avaa väliaikaisia kouluja Nepalissa

Nepalin koulutusjärjestelmä on kärsinyt raskaita tuhoja, viestii Nepalin hallitus. Lähes 1 400 koulun arvioidaan tuhoutuneen täysin ja yli 3000 koulua on tuhoutunut osittain. Nepalin...