Uskontojen julkilausuma irtisanoutuu vastakkainasettelusta ja vihapuheesta
Useat kristittyjen, muslimien ja juutalaisten järjestöjen edustajat allekirjoittivat tänään julkilausuman, jossa korostettiin uskontojen merkitystä yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä.
Julkilausuma allekirjoitettiin kutsutilaisuudessa, jonka järjestivät sisäministeriö ja USKOT-foorumi tänään...
Uudet eettiset ohjeet: Diakoniatyöntekijä puolustaa toisia, mutta on itsekin ihminen
Lista alkaa toivosta ja ilosta.
Diakoniatyöntekijöiden uusien eettisten ohjeiden ensimmäinen teesi kuuluu seuraavasti: Diakoniatyöntekijän työn tavoitteena on tuoda toivoa ja iloa sekä mahdollistaa ihmisarvo kaikille...
Synodaalikokous Tampereella: Armoa on hyvin koulutettu poliisi
Tänään ja huomenna yhdeksän kaupungin kadut täyttyvät pantapaitaisista, kun kuuden vuoden välein järjestettävä synodaalikokous kokoaa papit ja Tampereella myös diakonit hiippakunnittain yhteen.
Tampereen hiippakunnassa kokousohjelmassa...
Sisäministeri ja piispat keskustelevat paperittomista
MTV:n uutiset kertoi sunnuntaina, että sisäministeri Paula Risikko (kok.) on kutsunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat keskustelemaan kielteisen turvapaikkapäätöksen...
Meskel-juhlan kokko valaisi syksyisen illan – Katso kuvat
Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty Etiopian ortodoksien kirkon meskel-juhla eli Herramme Jumalamme Jeesuksen Kristuksen oikean ristin löytymisen juhla kokosi Helsinkiin parisataa juhlijaa maanantai-iltana. Juhla puhuttelee...
Arvio: Paimen, jolta katosi lammaslauma
Pappi Kai Sadinmaasta kertovan dokumenttielokuvan Ristin tie voi tiivistää muutamaan virkkeeseen.
Sadinmaa on eksyksissä. Hän ei tiedä, mennäkö syvemmälle politiikkaan vai yrittääkö palata takaisin kirkkoon.
Laveammin...
Ylivieskan uusi kirkko rakennetaan Kirkkopuistoon
Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto on päättänyt yksimielisesti aloittaa toimenpiteet uuden kirkon rakentamiseksi. Valtuuston maanantainen päätös rakentamisesta menee vielä Kirkkohallituksen vahvistettavaksi.
Kirkkovaltuusto päätti myös yksimielisesti, että uuden...
”Sama virka, sama verka” – Tässäkö uusi papintakki?
Tänään lanseerataan uudenlaiset papintakit. Epävirallisen hankkeen taustalla on Osuuskunta Pyhävaate & kaikki taivaan tavarat. Papintakki on tarjolla sekä miehille että naisille.
Osuuskunta syntyi viime kesänä...
Radio Patmos sai pysyvän toimiluvan
Radio Patmos on saanut 1.10. alkaen pysyvän toimiluvan kymmenelle kuuluvuusalueelle vuoden 2019 loppuun ja väliaikaisen luvan 14 paikkakunnalle tämän vuoden loppuun.
Radio Patmos lähettää ohjelmaa...
Jordanialaiskirjailija ammuttiin kuoliaaksi oikeustalon edessä – syytteessä islamin pilkasta
Jordanialainen kirjailija Nahed Hattar on ammuttu kuoliaaksi oikeustalon edessä Ammanissa, kertoo The Guardian.
Hattar julkaisi tänä vuonna Isisiä ja islamia käsittelevän sarjakuvan Facebookissa. Sarjakuvassa...