Olin puhumassa YK:n vammaisyleissopimuksesta kansainvälisenä vammaisten päivänä 3. joulukuuta Lappeenrannassa. Käsitellessäni sopimuksen yleisiä periaatteita sopimustekstistä pomppasi silmilleni kohta ”mahdollisuuksien yhdenvertaisuus”. Kuinka hieno periaate!
Tuo sopimus velvoittaa vähentämään esteitä, jotka rajoittavat vammaisten ihmisten mahdollisuutta elää yhdenvertaisesti toisten rinnalla. Yhteiskunta ei saa toimillaan tai rakenteillaan estää sitä, mihin vammainen henkilö voi suuntautua elämässään, vaan hänellä tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet itse valita omat elämänpolkunsa.
Nuo polut johtivat omalla kohdallani tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhliin presidentinlinnaan, jossa sain kokea linnan fyysistä esteettömyyttä ja henkistä yhdenvertaisuutta muiden juhlijoiden kanssa. Se oli hieno elämys.
Toinen, pitempikestoisempi polku on ollut kolumnistina olo tässä lehdessä. Se on antanut kanavan käsitellä vuoden aikana kohtaamiani asioita. Kirjoittamisaikataulu on pakottanut käsittelemään joskus sangen kipeitäkin elämänvaiheita, koska olen halunnut käyttää niitä tekstieni pohjana. Minulla on ollut mahdollisuus käyttää Jumalan luomaa taitoa tuottaa tekstiä. Motivaatiota kirjoittamiseen on tuonut myös teiltä lukijoilta saamani runsas positiivinen palaute.
Miten tämä kaikki sitten liittyy jouluun? Ainakin oman elämäni näkökulmasta hyvin syvällisesti. Joulu konkretisoi näkyvällä tavalla Jumalan rakkauden meitä luomiaan ihmisiä kohtaan. Jumala itse suostui rajallisuuteen antaessaan Poikansa syntyä ihmiseksi tänne maailmaan. Jumala mahdollisti yhdenvertaisesti kaikille ihmisille elävän yhteyden saamisen Kaikkivaltiaaseen Luojaan. Minullekin on tehty valmiiksi tie Jumalan yhteyteen.
Mitä tämä yhteys merkitsee arjessani? Lyhyesti sanottuna: se luo elämänrohkeuden. Usko ja luottamus, että joku paljon minua suurempi ohjaa elämääni, antaa uskalluksen kokeilla omia kykyjäni. Olen uskaltanut suostua vastuullisiin luottamustehtäviin tai kolumnistiksi Kotimaa-lehteen. Tämä on ollut mahdollista, kun elämässä on perusturva. Joku kannattelee minua.
Väärät valinnat ja virheet ovat osa todellisuuttamme, ja ne tekevät kipeää. Tuollaisen kivun välttäminen niin, että ei uskalla enää yrittää mitään uutta, voi synnyttää hyvinkin voimakkaat kalterit ympärillemme. Siksi joulun sanoma pääsiäiseen yhdistettynä on niin merkittävä. Anteeksiantamus on totta. Silloin ei epäonnistumisen pelon tarvitse ahdistavasti rajoittaa valintoja.
Armollisuuden ilmapiiri muita ja itseämme kohtaan tekee olemisestamme antoisampaa. Kaikille kuuluu sanoma siitä, että keskellemme on syntynyt Vapahtaja, jonka kautta meillä on yhteys taivaalliseen todellisuuteen.
Kirjoittaja on Kirkon saavutettavuuden ja vammaisuuden neuvottelukunnan puheenjohtaja.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kolumni: Hyväksymmekö elämän rajallisuuden vai katkeroidummeko siitä?