Ekumenia etenee – reformoidut kirkot liittyivät Yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisesta
Reformoitujen kirkkojen maailmanyhteisö (WCRC) liittyi tänään keskiviikkona Yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisesta. Julistus on alun perin Luterilaisen maailmanliiton (LML) ja katolisen kirkon vuonna 1999 Augsburgissa allekirjoittama....
SuomiAreena alkaa ensi viikolla – aiheena myös uskontojen merkitys yhteiskuntarauhalle
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tänä kesänä yksi ensi viikolla maanantaista perjantaihin järjestettävän Porin SuomiAreenan pääyhteistyökumppaneista. Asiasta kertoo Kirkon tiedotuskeskus tiedotteessaan.
Kirkon tilaisuuksissa keskustellaan muun...
Suviseuroissa vieraili myös eräs ortodoksi ja lestadiolainen – näin hän kertoo uskostaan
Moskovalainen taidemaalari Katja Borisova oli tänä vuonna kolmatta kertaa vieraana vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa.
Hänessä ruumiillistuu eräs vanhoillislestadiolaisuuden piirre: vaikka kyseessä on luterilaisuuden sisällä kasvanut ja elävä...
Yle: Moskovassa kilometrien jonot kirkkoon pyhäinjäännöksen luo
Moskovassa Kristus Vapahtajan kirkossa on kuukauden ajan käynyt tavallista vilkkaampi kuhina. Syynä ovat Nikolaos Ihmeidentekijän pyhäinjäännökset, joiden uskotaan toteuttavan niiden luona vierailevien toiveen. Kesäkuun...
”Vatikaanin kakkosmies”, opin puolustajana toiminut kardinaali syrjään tehtävästään
Vatikaanin kakkosmiehenä pidetty uskonopin kongregaation johtaja, saksalainen kardinaali Gerhard Ludwig Müller on joutunut yllättäen jättämään tehtävänsä.
Lauantaina uutisoitiin eri viestimissä, että paavi Franciscus on jättänyt uusimatta...
Hyvää kesää – Näin rentoudut työssä ja lomalla
Kotimaa Pro laskeutuu kesätauolle. Uusia julkaisuja on luvassa jälleen elokuun alussa. Tässä täsmävinkit työstä palautumiseen ja hyvinvointiin.
Tampereen yliopistossa...
Yhdysvaltojen vanhoillislestadiolaiset eivät tarvitse liturgiaa, sanoo amerikkalaispastori
Porissa maanantaina päättyneiden Suviseurojen kansainvälisiin vieraisiin kuului Yhdysvaltojen vanhoillislestadiolaisen kirkon (Laestadian Lutheran Church, LLC) pastori Ron Honga. Syntyperäisellä amerikkalaisella on vahvat suomalaiset juuret, jotka...
Lestadiolaisvaikuttaja Johannes Leppänen: Luther ei ole uskon varsinainen auktoriteetti, Raamattu on
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vaikuttaja sekä kirkon hallinnon kokenut luottamushenkilö Johannes Leppänen arvioi, että reformaation merkkivuosi on hyvä tilaisuus tutustua entistä paremmin luterilaisuuden juuriin ja ytimeen,...
Paavo Ruotsalaisesta kertova ooppera Herääminen julkaistaan äänitteenä
Paavo Ruotsalaisen kilvoittelusta kertovan Herääminen-oopperan konserttiversio julkaistaan perjantaina 7. heinäkuuta cd:nä, musiikkiteatteri Kapsäkki kertoo tiedotteessaan.
...
Sleyn Evankeliumijuhla keräsi Helsinkiin viikonlopun aikana 20 000 kävijää
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) vuosittainen kesätapahtuma Evankeliumijuhla keräsi Helsinkiin viikonlopun aikana 20 000 kävijää. Lisäksi ohjelmaa suorana seurasi Facebookin kautta tuhansia ihmisiä ympäri Suomen.
Evankeliumijuhlan...