Koti Uutiset Sivu 2271

Uutiset

Vaalikone auttaa valitsemaan kirkkoherraa Lohjalla

vaalikone, jonka avulla lohjalaiset voivat valita lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna itselleen uuden kirkkoherran. Valinnanvaraa on, koska kolmen varsinaisella vaalisijalla...

Lehdet: Häkkistä ja Jolkkosta puuhataan Kuopion piispakisaan

Kuopion hiippakunnan dekaani Sakari Häkkinen saa tukea Kuopion piispaksi. Keskisuomalaisen mukaan Häkkisen taakse kerätään parhaillaan nimilistaa. Savon Sanomat puolestaan kertoo, että piispainkokouksen pääsihteerin Jari...

Moskova tuhosi äiti Teresan perustaman hoitokodin

Moskovan kaupunki on jyrännyt maan tasalle äiti Teresan perustaman sääntökunnan ylläpitämän hoitokodin. Rakennus tuhottiin syyskuun 16. päivä Venäjän ortodoksisen kirkon vastustuksesta huolimatta. Kaupunki perusteli...

Kultainen sääntö -palkinto uskontojen yhteistyölle Pakistanissa

James Channan ja suurimaami Maulana Syed Muhammad Abdul KhabirAzad. He ovat työskennelleet vuosia yhdessä uskonnollisen harmonian puolesta. Katolinen pappi...

Sarasvuo valitsee Vuoden kristillisen kirjan

Jari Sarasvuo valitsee Helsingin kirjamessuilla Vuoden kristillisen kirjan 2011. Lokakuun lopulla ratkeavan kilpailun esikarsinnassa on mukana kaikkiaan 40...

Kirkkohallitus määräsi ensi vuoden kolehtikohteet

Suomenkielisissä seurakunnissa on ensi vuonna kolehtipäiviä yhteensä 77, joista kirkkohallituksen määräämiä virallisia kolehteja on yhteensä...

Tikkurilassa kärhämöidään taas avioliittokurssista

Seurakunnassa oli valmisteltu kaikille asiasta kiinnostuneille ”Lähimmäksi toisiamme. Parisuhteen parhaaksi” -kurssia, mutta seurakuntaneuvosto päätti elokuun...

Hallinto-oikeus antoi lisäaikaa seurakunnasta turvaa hakeneelle

Helsingin hallinto-oikeus antoi Turun Mikaelinseurakunnalle kaksi viikkoa lisäaikaa selvittää, miksi seurakunnasta turvaa hakenut 87-vuotias Kosovon albaani ei voi lääkärilausuntojen mukaan matkustaa. Ramadan Kostanica, 87,...

Lasten Keskus irtisanoo neljä

Lasten Keskus Oy:ssä on käyty yt-neuvottelut, joiden tuloksena neljän työntekijää irtisanotaan. Vähennykset kohdistuvat muihin toimintoihin paitsi kustantamiseen. Irtisanomisiin johtivat tuotannollis-taloudelliset syyt. Lisäksi tulevaisuuden näkymiä heikentää...

TV2:n Vihaillassa puhutaan ääriliikkeistä

Norjan tapahtumien jälkeen meilläkin on leimattu ihmisiä ja järjestöjä äärioikeistolaisiksi, äärikristityiksi ja islaminvastaisiksi, mutta ennen...