Uutuuslevy kertoo Pyhän Henrikin tarinan
Lauluyhtye Schola Sancti Henrici julkaisee levyn Pyhän Henrikin legendan pohjalta. Äänitteellä ja levynjulkistuskonserteissa tutustutaan kertomukseen piispa Henrikistä, kuolemastaan ja aikaan saamistaan ihmeistä.
Suomen suojeluspyhimyksenä...
”Kansalaistottelemattomuudella voi heilauttaa yleistä mielipidettä”
Ympäristöjärjestö Greenpeace Suomen ohjelmajohtajan Sini Harkin mukaan kansalaistottelemattomuus tulee kyseeseen silloin, kun vastassa on suuri, ulkoinen uhka, jolle ei ole enää muuta tehtävissä. Harkin...
Riekko – kana kiepissä
Jumala loi maailman eläimet. Lämpimille alueille riitti monenmoista otusta, mutta pohjoisessa oli kovin tyhjää. Varsinkin nisäkkäät karsastivat pohjoisen oloja.
Mutta Jumala halusi asuttaa koko maanpiirin...
Isospankki sai innostuneen vastaanoton
Isoset ry esitteli Lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivillä Jyväskylässä esittelemässä marraskuussa lanseerattua isospankkia. Isoset ry:n puheenjohtaja Jussi Tiira ja sihteeri Oskari Järvelin kertoivat isospankista jo...
Revontulet – enkelten tanssia
Jumala loi ensin maailmakaikkeuden, planeetat, auringot, tähdet, linnunradat. Seuraavaksi hän loi enkelit.
Katseltuaan Jumalan valtakunnasta taivaankaarta ja kaikkeuden rannattomuutta, enkelit sanoivat:
– Saammeko lähteä ulos jaloittelemaan?
–...
Rentukka – rantojen valopilkku
Ensimmäiset tutkimusmatkailijaenkelit saapuivat Pohjolaan pian jääkauden jälkeen. Alueella ei vielä asunut lainkaan ihmisiä, eikä muutakaan elämää ollut liiemmälti. Enkelit tulivat tyhjin käsin takaisin Jumalan...
Rapu – ystävä hämärästä
Jumala loi järvet, lammet ja joet. Kalat uiskentelivat iloisesti vesissä. Pian eräs biologienkeli tuli kertomaan Jumalalle, että vesien pohjiin tippui kaikenlaista kuollutta, kaloja, hyönteisiä...
Punavalkoinen t-paita on ok Nokian seurakunnalle
Mediassa on keskusteltu tällä viikolla kolehdinkerääjien pukeutumisesta. Kaikki sai alkunsa
Nokian Uutisten
...
Paavi painotti suomalaisten vierailulla kirkkojen näkyvää ykseyttä
Arkkipiispa Kari Mäkinen ekumeenisine delegaatioineen tapasi perjantaina paavi Franciscuksen ensimmäistä kertaa yksityisvastaanotolla Roomassa.
Tapahtuma on osa kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.-25.1. Arkkipiispa...
Päätoimittaja Teinilä: Sivistyneen Tuomiojan loppupäätelmä epäjohdonmukainen
Ymmärrys yleissivistävien oppiaineiden merkityksestä on osaltaan nostanut suomalaisen koululaitoksen maailman huipputasolle. Siksi on käsittämätöntä, että juuri yleissivistävistä oppiaineista ollaan luopumassa tai niitä ollaan vähentämässä...






