Koti Uutiset Sivu 1527

Uutiset

Viidesläiset julkaisevat laulukirjansa

Viidesläisten järjestöjen vuosittainen yhteistapahtuma Kirkkokansan raamattupäivä järjestetään Helsingissä Kallion kirkossa 1.3.2014. Tapahtuman teema on Totuus ja valhe. Tapahtuman päätteeksi julkaistaan kuuden kristillisen järjestön yhteistyönä...

Monet katolilaiset torjuvat kirkkonsa seksuaalietiikan

Kuluneen talven aikana maailman katolilaisille tehdyn kyselyn alustavat tulokset paljastavat, että varsinkin länsimaissa enemmistö katolilaisista ei kannata kirkkonsa tiukkoja oppeja virasta ja seksuaalietiikasta. Katolinen kirkko...

Kasvi: Uskontoja yhdistää hysteerinen kiinnostus sukuelimiin

Seksi tuntuu olevan uskonnoille jonkinlainen pakkomielle, kirjoittaa Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKEn tutkimus- ja kehitysjohtaja, entinen vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi. ”Muissa asioissa uskontokuntien välillä voi olla suuriakin...

Kirkko on Suomen suurimpia työnantajia

Jos kirkkoa käsittelee yhtenä työnantajana, se on Suomen neljänneksi suurin työllistäjä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) jälkeen. Suurin suomalaisten työllistäjä on valtio (82 000), toiseksi...

Kouvolan nuoria ei jätetä yksin

Kouvolan Yhteiskoulun tiistainen tulipalo järkytti koko kaupunkia. Vaikka henkilövahingot jäivät pieniksi, ainekset suuronnettomuuteen olivat olemassa. Kouvolan kaupunki ja seurakunta ovat olleet yhdessä antamassa kriisiapua...

KMN tuomitsee lennokki-iskut

Kirkkojen maailmanneuvosto on tuominnut miehittämättömien lennokkien käytön sotilasoperaatioissa. KMN:n mukaan lennokit vaarantavat valtioiden väliset suhteet ja uhkaavat vakavalla tavalla ihmisyyttä ja oikeutta elämään. KMN:n mukaan...

Paavi ylisti Ruotsin pakolaispolitiikkaa

Paavi Franciscus tapasi keskiviikkona Argentiinan 1980-luvun sotilasdiktatuuria paenneet veljekset, joiden äiti oli hänen vanha työkaverinsa. Veljekset, Carlos ja Rodolfo Luna, olivat saaneet turvapaikan Ruotsista,...

Paavi Franciscus harkitsi toista nimeä

Viime keväänä paaviksi valittu kardinaali Jose Maria Bergoglio olisi ottanut nimekseen ”Johannes”, mikäli hänet olisi valittu paaviksi jo vuoden 2005 konklaavissa. Syynä nimivalintaan olisi ollut...

Minne olemme menossa? – Näköpiirissä hyvinvointia ja monikulttuurisuutta

Jyrki Kataisen hallituksen visiona on, että vuonna 2030 kaikkien Suomessa on hyvä elää merkityksellistä ja arvokasta elämää. Tähän...

Laura Mäntylällä hyvä kokemus Eero Huovisen toiminnasta

Ylen Inhimillisessä tekijässä kaapista tullut pastori Laura Mäntylä muistaa Eero Huovisen lämpimänä ja kuuntelevana piispana, joka ei tuominnut...