Koti Uutiset Sivu 1290

Uutiset

Jehovan todistajien konventtipuheiden esitutkinta lopetettu

Valtakunnansyyttäjänvirasto on päättänyt lopettaa Jehovan todistajien konventtipuheista tehdyn esitutkinnan. Helsingin poliisissa tehdyn esitutkinnan nimikkeenä oli kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Kotimaa24:n...

Apu saavuttaa tarvitsijoita Nepalissa

Hätäavun ensirintama on tavoittanut Nepalin lauantaisen maanjäristyksen jälkeen. Tähän mennessä maanjäristykset ovat vaatineet yli 4000 ihmishenkeä ja tuhansia on loukkaantunut. Jälkijäristyksiä on yhä päivittäin. YK:n...

”Suomessa ei ole keksitty mitään uutta”

Kun Kotimaa perustettiin vuonna 1905, Suomi oli vielä osa Venäjää ja luterilainen kansa eli ortodoksisen tsaarin aikaa. Ortodoksikirkon vaikutus oli kuitenkin maassa varsin pieni,...

”Ei ole tapana vuotaa räikeitäkään tapauksia”

Kirkon jäsenmäärältään suuriman työntekijäjärjestön, Kirkon alat ry:n toiminnanjohtaja Ritva Rasila on jäämässä eläkkeelle. Hän on kuullut monta ikävää tapausta työpaikoilta. Helsingin Itä-Pasilassa sijaitsevaan toimistoon tulee...

Homoseksuaalisuuskeskustelu määrittelee uskonnollisen liikkeen suhdetta yhteiskuntaan

Uskonnollisille liikkeille homoseksuaalisuus on ”viimeisiä linnakkeita”, jossa liikkeiden omaa identiteettiä ja autonomisuutta voidaan tuoda esille, merkityksellistää ja ylläpitää, tutkija Aini Linjakumpu katsoo uutuuskirjassaan. Hänen mukaansa...

Väitöskirjapalkinto Mari Stenlundille

Yhden Helsingin yliopiston viidestä väitöskirjapalkinnosta on saanut teologian tohtori Mari Stenlund. Hänen väitöskirjansa käsitteli psykoottisen ihmisen uskonnon- ja mielipiteenvapautta. Ihmisoikeusteorian ja -lainsäädännön kirjaimellisen tulkinnan mukaan...

Ruotsin kuningatar tapasi paavin

Ruotsin kuningatar Silvia tapasi paavi Franciscuksen tänään aamupäivällä Apostolisen palatsin yksityiskirjastossa, kertoo Vatikaanin tietopalvelu. Vierailuun osallistui myös kuningattaren perhettä, muun muassa prinsessa Madeleine, hänen...

Ulkomaanapu lähettää asiantuntijoita Nepaliin

Kirkon Ulkomaanapu lähettää katastrofiavun asiantuntijoita Nepaliin auttamaan avustustyön koordinoinnissa. Tuhansia ihmisiä kuoli maanjäristyksessä lauantaina. Noin puolitoista miljoonaa ihmistä asuu itse rakentamissaan leireissä. Tilanne on...

Mari-Anna Pöntinen SEN:n pääsihteeriksi

Pastori, teologian tohtori Mari-Anna Pöntinen on valittu Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) pääsihteeriksi viisivuotiskaudeksi marraskuun alusta lähtien. Pöntinen valittiin tehtävään tänään maanantaina SEN:n kevätkokouksessa Helsingin Kontulan...

500 ihmisen ketju avasi Kutsu 2015 -teemavuoden Lohjalla

Lohjan Laurinkatu täyttyi viime lauantaina hyväntuulisista kaupunkilaisista, jotka tulivat seurakunnan kutsusta mukaan hulluttelemaan. Noin 500 ihmisen käsi-kädessä seisova ihmisketju halusi julistaa, että Lohjalla on...