Seurakunta ylittää Torniossa valtion rajat
Tornion ja Haaparannan välillä kulkeva raja on lähes näkymätön, vaikka sen eri puolilla on eri valtiomuoto, valuutta, kieli ja aika. Seurakunnat tekevät rajan yli...
Työpaikkahengellisyys hämää ja herättelee
Ennen teollistumista terve ammattiylpeys oli tyypillistä ammattien harjoittajille. Kun ihminen alistettiin liukuhihnan jatkeeksi, työ ja persoona erkanivat. Työpaikkahengellisyys pyrkii palauttamaan ne takaisin yhteen, sanoo...
Suomen suosituimman musiikkitapahtuman perillisessä veisataan virsiä
Suomen Lähetysseura ja seurakunnat järjestävät syksyllä yhteislaulutilaisuuksia, joissa tutustutaan uuteen virsikirjan lisävihkoon ja lauletaan yleisön toivevirsiä.
Lähetysseura on järjestänyt yhteistyössä seurakuntien kanssa jo yli neljänkymmenen...
Exit julkaisee uuden albumin ja lähtee kiertueelle
Gospel-yhtye Exit julkaisee jo viidennentoista albuminsa ja lähtee levynjulkaisukiertueelle Suomen kirkkoihin
Yhtyeen viidestoista albumi Kauneutta ja kipua ilmestyy 9. lokakuuta, ja loka- ja marraskuussa Exit...
Näin onnistut ryhmän ohjaamisessa
Kiinnostaako sinua löytöretki aikuiseen uskoon? Tuntuvatko valmiit, yksiselitteiset vastaukset elämän ja uskonopin polttaviin kysymyksiin naiiveilta? Sinulle voisi sopia vuosi katekumenaattia tai vapaaehtoistyö katekumenaattiryhmän ohjaajana.
Katekumenaatti...
Mikkelin kirkon portailta ”pyhiinvaellettiin Pariisiin”
Tänään puoliltapäivin Mikkelin tuomiokirkon portailta lähti joukko ihmisiä kävelemään Otavan opistolle. He osallistuivat kansainväliseen ilmastokävelyyn.
Pariisissa järjestetään loppusyksyllä YK:n ilmastokokous, jolta odotetaan tärkeitä päätöksiä ilmastonmuutoksen...
Iranin kristittyjen vaikea tilanne rantautui Suomeen
Maahanmuuttovirasto on julkaissut teemaraportin kristityistä, Iranista Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista.
Raportin mukaan puolet Suomesta turvapaikkaa hakeneista iranilaisista nosti esiin kristillisen vakaumuksensa turvapaikan hakemisen yhteydessä. Iranista Suomeen...
Tampereella rukoillaan rekan alle jääneen 11-vuotiaan puolesta
Tampereella Aleksanterin kirkossa järjestetään tänään kello 17 rukoushetki onnettomuudessa loukkaantuneen 11-vuotiaan lapsen puolesta. Tilaisuudessa rukoillaan yhdessä myös turvallisemman liikennekäyttäytymisen ja lasten liikkumisen puolesta.
Täysperävaunullinen...
Pauliina Rauhala: ”Annoin dramaturgille vapaat kädet”
Lauantaina 29. elokuuta Tampereen Työväen Teatterissa saa kantaesityksenä Pauliinan Rauhalan
Taivaslaulu-romaaniin pohjalta tehty näytelmä. Tampereen lisäksi Taivaslaulu saa ensi-iltansa...
Kotimaa Oy aloittaa yt-neuvottelut
Kotimaa Oy on antanut henkilöstölle yt-neuvotteluesityksen. Syynä ovat taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Mahdollinen henkilöstön supistamismäärä on maksimissaan 15 henkilötyövuotta.
– Meillä on merkittävä kannattavuusongelma. Tämän...




