Exit julkaisee uuden albumin ja lähtee kiertueelle

Gospel-yhtye Exit julkaisee jo viidennentoista albuminsa ja lähtee levynjulkaisukiertueelle Suomen kirkkoihin

Yhtyeen viidestoista albumi Kauneutta ja kipua ilmestyy 9. lokakuuta, ja loka- ja marraskuussa Exit lähtee samannimiselle levynjulkaisukiertueelle kirkkoihin ympäri Suomen.

Yhtyeen keulahahmo Pekka Simojoen mukaan levy kertoo jotain oleellista siitä matkasta, jonka soittajat ovat tehneet tähän päivään.

– Lauluissa välähtävät sekä elämän arkinen kauneus, että sairaus ja jopa kuoleman läsnäolo. Kauneutta jokainen tarvitsee, jotta jaksaisi, mutta elämää ei voi ymmärtää ilman kipua. Kauneus ihastuttaa, mutta kipu koskettaa. Molemmat ääret liittyvät elämään eikä elämä olisi elämän arvoista ilman toista. Ja niissä molemmissa on itse Jumala läsnä.

Exit on vuosien kuluessa tehnyt lähes tuhat konserttia, ja konsertoinut Suomen lisäksi monissa Euroopan maissa. Yhtyeen levyjä on myyty lähes 100 000 kappaletta. Monet Exitin kappaleet ovat olleet suuria hittejä rippikouluissa ja suosituimmat niistä ovat päätyneet useisiin nuottikirjoihin. Yhtyeen tunnetuimpia lauluja ovat Varjoista maan, Mitä rakkaus on? ja Kahden maan kansalainen.

Vuonna 2012 Radio Dein kuuntelijat valitsivat Pekka Simojoen Suomen parhaaksi gospelartistiksi Exitin saavuttaessa kakkossijan.

Alkuperäisjäsenistä Exitissä ovat jäljellä Simojoen (laulu) lisäksi Matti Puttonen (laulu ja koskettimet) ja Timo Luoto (rummut). Muut yhtyeen jäsenet ovat Jari Levy (laulu ja koskettimet), Markku Perttilä (laulu ja kitara), Jarkko Jouppi (kitara) ja Timo Jouppi (basso).

Pekka Simojoki on syksyn aikana kiireinen mies. Hänen säveltämänsä Nordic Praise lähtee konserttikiertueelle syyskuussa Turkuun, Helsinkiin, Tampereelle, Seinäjoelle ja Jyväskylään. Helsingin konsertti on varattu jo loppuun. Koko kiertueen lipuista reilusti yli puolet eli noin 4000 lippua on myyty.

Toteutuksesta vastaa gospelkuoro Higher Ground Praise Hanna-Maria Heleniuksen johdolla ja livebändin säestyksellä.

Pekka Simojoki julkaisi kultaa myyneen Ylistys-levyn (Rainmaker) vuonna 2012. Vuonna 2014 levystä ilmestyi englanninkielinen versio Nordic Praise (Sisandi).

Kuva: Tommi Levy

Edellinen artikkeliMikkelin kirkon portailta ”pyhiinvaellettiin Pariisiin”
Seuraava artikkeliSuomen suosituimman musiikkitapahtuman perillisessä veisataan virsiä

Ei näytettäviä viestejä