Koti Teologia Sivu 3

Teologia

Erasmus Rotterdamilainen ja Martti Luther olivat ystäviä, joista tuli vihollisia

Kun Luther katkaisi välinsä paavinistuimeen, Erasmus jäi vanhaan kirkkoon. Hän sanoi viihtyvänsä paremmin niiden epäkohtien keskellä, jotka tunsi, kuin niiden epäkohtien parissa, joita ei tuntenut.

Kolumni: Rajat ylittävä sielujen sympatia on mahdollista somessa myös teologisesti erimielisten kesken

Jumalan ja ihmisten edessä olemme vastuussa vain suhteesta lähimmäisiimme, siitä miten kohtelemme muita ja erityisesti Jeesuksen mainitsemia vähäisimpiä – myös somessa.

Miksi sloganit eivät tee oikeutta Lutherin raamatuntulkinnalle?

Lutherin raamatuntulkintaa ohjasi kokonaisuudessaan vahva Kristus-keskeisyys. ”Sydäntäni hallitsee näet yksi ainoa opinkohta, usko Kristukseen. Siitä, sen kautta ja takaisin siihen virtaa yötä päivää kaikki teologinen ajatteluni”, hän toteaa Galatalaiskirjeen selityksen esipuheessa 1530-luvulla.

Pienetkin lapset surevat, mutta aikuiset eivät sitä aina huomaa – tutkimushanke selvittää, kuinka tukea lasta surussa

Lapsen elämässä isoja surunaiheita voivat olla esimerkiksi vanhempien avioero, muutto, päiväkodin aloitus tai kaveriryhmän ulkopuolelle jääminen. Erilaisten arkisten asioiden lisäksi myös lapset surevat kuolemaa.

Kolumni: Synkästä maailman tilanteesta johtuen tammikuisella rukousviikolla ja kristittyjen ykseydellä pitäisi olla entistä suurempi merkitys

Ihminen on tarkoitettu elämään muiden ihmisten kanssa. Näillä sanoilla alkaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön allekirjoittama rukouspäiväjulistus tälle vuodelle. Voi olla, että rukouspäiväjulistukseen saatiin viimeistä...

Teologia: Muistelmat vailla ilkeyksiä

Emeritaprofessori Eila Helander muistelee kirjassaan Kaikki muuttuu hyväksi monipuolisen uransa vaiheita. Hän pohtii suhdettaan viidesläisyyteen ja myös ns. Helanderin mallin työstämistä kirkon vihkioikeudesta,

Katolinen kirkko sallii jatkossa samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen – mitä se käytännössä tarkoittaa? 

Katolisen kirkon uskonopin virasto julkaisi joulukuussa “Fiducia supplicans”-julistuksen. Paavi Franciscus on allekirjoittanut ja hyväksynyt julistuksen sisältöineen. Deklaraation keskeisin sisältö on ohjeistus siitä, miten katoliset papit voivat siunata samaa sukupuolta pareja ja avopareja. Siunauksen määritteleminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

Mitä Marian neitsyys merkitsee nykyluterilaisuudessa?

Kirkkokuntia yhdistävää oppia Marian neitsyydestä ei voi ohittaa tai sivuuttaa. Jumalansynnyttäjän ikuinen neitsyys on lyönyt leimansa länsimaiseen aatehistoriaan, naiskuvaan ja taiteeseen. Mysteerin äärelle ovat pysähtyneet lukemattomat taiteilijat, muusikot ja runoilijat. Teologisessa mielessä opinkappale on kuitenkin kriisissä.

Kolumni: Raamattu on huono renki, mutta hyvä isäntä – Sen punaista lankaa on kerittävä auki nöyrin, kysyvin mielin

Iso-Britannian laivasto oli tarkka köysistään. Merirosvojen ja satamavorojen varalta haluttiin varmistaa, että kuninkaallinen laivasto löytäisi aina omat köytensä. Siksi köyden keskelle punottiin punainen lanka...

Älysormuksilla tutkittiin tiettävästi ensimmäistä kertaa jumalanpalvelukseen osallistujien kokemuksia

Tulosten yhdenmukaisuus yllätti tutkijat. Jumalanpalvelus koetaan usein rauhoittavana ja jopa meditatiivisena. Tämä osallistujien kokemus on ollut kyselytutkimusten kautta tiedossa jo pitkään. Nyt sille on saatu...