Koti Jutut Sivu 817

Jutut

Piispa Aarre Kuukauppi: Lähetysseura päätti yksipuolisesti lopettaa Inkerin kirkon tukemisen

Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon piispa Aarre Kuukauppi on pahoillaan Suomen Lähetysseuran päätöksestä lopettaa Venäjän-työnsä. Päätös liittyy Lähetysseuran linjaukseen toiminnan lopettamisesta Euroopassa. Järjestö on toiminut Venäjän...

Porvoon piispaksi valittu Bo-Göran Åstrand: ”Piispojen joukossa haluan olla raikas ääni nykypäivän seurakunnasta”

Tämä oli hyvä jakso, Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Bo-Göran Åstrand luonnehtii kuluneita kuukausia. Jakson eli vaalikampanjan päätteeksi hänet valittiin keskiviikkona Porvoon hiippakunnan seuraavaksi piispaksi. Åstrand...

Toiseksi piispanvaalissa tullut Sixten Ekstrand pitää tyhjää äänestäneiden toimintaa vastuuttomana

Kirkon ruotsinkielisen työn keskuksen johtaja Sixten Ekstrand sijoittui Porvoon piispanvaalissa toiseksi saatuaan ratkaisevalla kierroksella 265 ääntä. Piispaksi valittiin Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Bo-Göran Åstrand,...

Kolmannen kerran ehdolla ollut Bo-Göran Åstrand on Porvoon hiippakunnan uusi piispa

Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Bo-Göran Åstrand on valittu Porvoon hiippakunnan seuraavaksi piispaksi. Åstrand sai piispanvaalin ratkaisevalla toisella kierroksella alustavan tuloksen mukaan 309 ääntä. Hänen...

Porvoon piispanvaalissa lasketaan ääniä – katso rovastikuntien tulokset

Porvoon piispanvaalin toisen kierroksen äänestys on meneillään eri rovastikunnissa. Vaalikokoukset alkoivat yhdeksässä rovastikunnassa kello 13. Äänioikeutetut ovat voineet äänestää piispaa myös ennakkoon. Vaalin toisen kierroksen...

Piispa Jukka Keskitalo kansanedustajille: ”Jumala ei ole mikään iltapäivälehden toimittaja”

Kirkko on paikka, jossa emme ole muiden ihmisten arvioitavana, Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo sanoi valtiopäivien päättäjäisiin kuuluneessa jumalanpalveluksessa keskiviikkona. Keskitalo saarnasi ekumeenisessa valtiopäiväjumalanpalveluksessa...

Kirkkoherra pyörsi päätöksensä: Saamelaismuusikko Wimme Saari on sittenkin tervetullut Sippolan kirkkoon

Saamelaismuusikko Wimme Saari on tervetullut konsertoimaan Sippolan kirkkoon kesäkuussa, sanoo Anjalankosken seurakunnan kirkkoherra Eija Murto. Hän oli viime viikolla kieltänyt Wimme Saaren ja hänen...

Porvoon seuraavan piispan nimi selviää tänään – lue vaalitulokset Kotimaa24:stä

Porvoon hiippakunnan piispanvaalin toinen kierros järjestetään tänään keskiviikkona, ja uuden piispan nimi selviää iltapäivällä. Vaalikokoukset alkavat hiippakunnan yhdeksässä rovastikunnassa kello 13. Vaalin ratkaisevalla toisella...

Kirkon työmarkkinaosapuolet alkavat käsitellä uuden työaikalain soveltamista

Kirkon työmarkkinaosapuolet ovat sopineet, että uuden työaikalain tulkintaa ryhdytään selvittämään uudessa työryhmässä. Pääsopijaosapuolten mukaan työryhmä on edustavuudeltaan kattava. Eduskunta hyväksyi maaliskuussa uuden työaikalain, joka tulee...

Pappien ylempi pastoraalikoulutus uudistuu – taustalla ministeriön esitys

Piispainkokous on päättänyt aloittaa pappien ylemmän pastoraalikoulutuksen uudistamisen. Kirkollisessa koulutuksessa on tapahtunut vuosien kuluessa muutoksia, joiden myötä tutkinto ei ole enää täysin ajantasainen. Piispainkokous...