Koti Jutut Sivu 640

Jutut

Daniel Nummela valittiin Kansanlähetyksen uudeksi lähetysjohtajaksi

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen uudeksi lähetysjohtajaksi on valittu teologian maisteri, pastori Daniel Nummela. Valinnan teki Kansanlähetyksen liittohallitus 22.8. Nummela siirtyy lähetysjohtajan tehtävään Kansanlähetyksen ulkomaantyön aluekoordinaattorin tehtävästä....

Libanonin kirkoissa pelätään kristittyjen maastamuuton yltyvän räjähdyksen jälkeen

Massiivista tuhoa elokuun alussa aiheuttanut ammoniumnitraattivaraston räjähdys Libanonin pääkaupungissa Beirutissa koskettaa syvästi maan kristittyä vähemmistöä. Räjähdyspaikkaa lähimpänä sijainneet asuinkorttelit ovat osa Beirutin historiallista kristittyjen kaupunginosaa....

Pauliina Rauhalan Synninkantajat nähdään näytelmänä Tampereen Teatterissa

Kirjailija Pauliina Rauhalan toinen, vuonna 2018 ilmestynyt romaani Synninkantajat saa ensi-iltansa 2.9. Tampereen Teatterissa. Romaanin on kirjoittanut näytelmäksi Maia Häkli, joka myös ohjaa esityksen. Myös...

Kolme pappia kehottaa vetoomuksessa hylkäämään piispat hengellisinä paimenina

Kolme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia ehdottaa, että kirkon työntekijät ja jäsenet lakkaavat pitämästä piispoja hengellisinä paimeninaan, kunnes nämä ”tekevät parannuksen”. Ulostulo liittyy kirkossa käytävään avioliittokeskusteluun...

Kasteiden määrä laski koronakeväänä kolmella tuhannella

Kasteiden määrä laski vuoden alkupuoliskolla yli kolmella tuhannella viime vuodesta, osoittavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsentilastot. Suuri syy on se, että keväällä syntyneiden vauvojen ristiäisiä...

Kolumni: Voittamaan läksin ja häviö tuli – mutta aikaa myöten se kääntyi voitoksi

Elämän, politiikan ja urheilun kilpailuissa koetaan voiton huumaa ja tappion kirpaisuja. Henkilövalinnat puolue-elämässä kiinnostavat yli kaiken. Politiikka on henkilöitynyt, ja se trendi valitettavasti voimistuu. Näinäkin...

Hengellisten syventymispäivien linjapuhe: Kirkossa moni vaatii kaikkia taipumaan ajan hengen alle

Suomen Raamattuopiston Säätiön Hengellisiä syventymispäiviä on vietetty kuluneella viikolla 97. kerran. Tällä kertaa päivien teemana on ”Ihmeellinen elämä”. Koronapandemian takia tapahtumaan on vietetty Kauniaisten...

Mysteerikuva: Mikä on joukko pöydän ääressä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva...

Arvio: Uutuuskirjan rukoilija on luopunut juhlavasta kielestä eikä kieriskele syyllisyydessä

Miten 2020-luvulla rukoillaan Jumalaa? Olli Seppälä on koonnut kirjan omista ja neljäntoista muun kirjoittajan rukouksista tai rukousharjoituksista. Sen taustana on hengellisen elämän murros, joka...

Kaisa Huhtala virallisesti ehdolle Turun arkkihiippakunnan piispanvaaliin

Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra, teologian lisensiaatti, pappisasessori Kaisa Huhtala (s. 1963), on kolmas Turun arkkihiippakunnan piispanvaaliin virallisesti asetettu ehdokas. Valitsijayhdistys jätti perustamisasiakirjansa tuomiokapituliin 21.8. Kaisa Huhtala...