Nigeriläinen kristitty opiskelijatyöntekijä rukoilee maahansa oikeudenmukaisuutta
Päivän piti olla tavallinen keskiviikko. Nuorisotyöntekijä ja oikeustieteen opiskelija Moussa Koné oli tuttuun tapaansa pitämässä leiriä kristityille opiskelijoille Nigerian rajan pinnassa 26.7., kun pääkaupungista...
Kolumni: Nuorten kuuntelemista ajatellen syntipuhe uudelle taajuudelle – syntiä ovat myös rasismi, eläinten kaltoinkohtelu ja ylikuluttaminen
Kotimaa-lehti uutisoi 3.7., että suviseuroissa näkee paljon lapsia ja nuoria, mutta silti puheissa oli läsnä suru niistä nuorista, jotka eivät olleet paikalla. Kysyttiin, onko...
Lissabonin metrot täyttyvät laulavista nuorista – Turkulaiset matkustivat miljoonayleisön keräävään kristilliseen nuortentapahtumaan
Joukko nuoria Turun Mikaelin seurakunnasta matkusti viikonvaihteessa Lissaboniin kansainväliseen World Youth Day -tapahtumaan. Kyseessä on katolisen kirkon järjestämä maailman suurin nuortentapahtuma.
Mikaelin seurakunnasta Lissaboniin lähti...
Sunnuntain evankeliumi: Talenttikysymys koskeekin yhteisöä
Olen pitänyt lukuisia talenttisaarnoja ja kuullut kymmeniä. Aina on kyse ollut yksilöstä, hänen kyvykkyydestään tai kyvyttömyydestään. Tämä teksti saa ihmisen helposti ahdistuneeksi: Mitä minun...
Katso tästä tulevat hartaudet ja jumalanpalvelukset radiossa ja tv:ssä
YLE RADIO 1:N HARTAUSOHJELMAT
Aamuhartaus ma-la klo 6.50. La 5.8. Kirkkoherra Kaarlo Saarento, Ortodoksinen kirkko, Jyväskylä. Ma 7.8. Rovasti Tuija Kruus, Pori. Ti 8.8. Väitöstutkija...
Temppeliaukion kirkko on valittu maailman kauneimpien kirkkojen joukkoon
Amerikkalaislähtöinen kansainvälinen design-julkaisu Architectural Digest (AD) on valinnut maailman kymmenen kauneinta kirkkoa – joukkoon mahtuu myös Helsingin Temppeliaukion kirkko.
Valitut kymmenen kirkkoa eivät ole varsinaisessa...
Pääkirjoitus: Yksityisyyden katoaminen uhkaa vapautta
Monien muutoksien ja uhkien aikakaudella yksi suurista yksityistä ihmistä koskevista uhista on ollut ihmisen yksityisyyteen kuuluvien asioiden rajojen hämärtyminen. Digitalisaation myötä on ensimmäistä kertaa...
Kirkolliset esineet kertoivat pitäjän hengellisestä elämästä ja mahtisuvuista – arvokkaita ehtoollisastioita on säilynyt eri puolilla Suomea
Suomen vanhin tunnettu messukäytössä ollut ehtoollismalja on Sifriduksen kalkki. Arkeologin ja keskiajan tutkijan, professori Markus Hiekkasen mukaan se on valmistettu Saksassa vuoden 1230 tienoilla....
Tohara silpoo tulevaisuuden – tansanialaisten naisten karu tarina teki Irja Aro-Heinilästä romaanikirjailijan
Kun ensimmäisen kerran kohtasimme, Irja Aro-Heinilä ja minä, olin hukkua riveihin. Niitä tulvi tämän minulle ennestään tuntemattoman naisen kynästä niin, että kun rupesimme kirjoittamaan...
FinnFesteillä juhlivat maailman onnellisimmat amerikansuomalaiset
Amerikansuomalaisten FinnFest vietti 40-vuotisjuhliaan heinäkuun lopussa Duluthissa, Minnesotassa. FinnFest on nelipäiväinen festivaali pullollaan luentoja, siirtolais- ja sukututkimusta, mutta myös saunakulttuuria, suomalaista ruokaa, kansantanssia, jouhikon...











