”Yhtäkkiä meiltä on kadonnut valtava naapurimaa, ikään kuin siellä olisi vain pimeyttä” – Miten suomalaisten Venäjä-suhteet ovat muuttuneet Ukrainan...
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muutti suomalaisten Venäjä-suhteita ja asenteita. Tässä jutussa muutoksesta kertovat Suomi-Venäjä-seuran pääsihteeri, Ortodoksisen kirkon venäjänkielisen työn pappi ja pitkään Pietarissa asunut Kirkkohallituksen...
Kolumni: Onko suomalaisilla medioilla niin elävä suhde yhteisöönsä, että niiden tulevaisuus on turvattu?
Viime vuodet ovat näyttäneet, että käsittämättömiä asioita voi tapahtua. Kysymyksiä, joiden esittäminen olisi ennen tuntunut jopa naurettavalta, kysytään nyt jatkuvasti.
Yksi tällainen kysymys liittyy journalismiin:...
Seurakunnille jaettiin rahaa kiinteistöjen hoitoon reilut 8 miljoonaa euroa – suurimmat potit Vilppulaan, Eurajoelle ja Kinnulaan
Kirkkohallituksen täysistunto myönsi tiistaina 18.4. valtion rahoituksesta kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon seurakunnille yhteensä noin 7,38 miljoonaa euroa. Kirkon keskusrahastosta myönnettiin korjausavustuksia miljoona euroa.
Suurimmat avustukset myönnettiin...
”Taiteilija jatkaa Luojan luomistyötä” – Metropoliitta Arseni on intohimoinen taiteenkerääjä
Nuorena miehenä lapinlahtelaisella Jorma Heikkisellä oli tapana piipahtaa Kuopiossa käydessään kuvanveistäjä Elsa Mäkelän taideliikkeessä.
Minna Canthin kadulle vuonna 1962 avattu kauppa oli tiettävästi ensimmäinen taideteoksia...
Mysteerikuva: Ketkä leppoisat henkilöt ovat kuvassa?
Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joista ei kunnolla käy ilmi milloin ja missä kuvat on otettu tai keitä niissä on.
Mysteerikuvasarjassa Kotimaa julkaisee...
Piispainkokous mahdollisti papeille sukupuolineutraalin pukeutumisen – nilkkapituista sutaania ohjeessa ei vieläkään mainita
Piispainkokous hyväksyi maanantaina 17.4. istunnossaan uuden ohjeen papin ja lehtorin virkapukeutumisesta. Ohje lisää valinnanvapautta pappien pukeutumisessa eikä enää määrittele pukeutumista papin sukupuolen mukaan.
Uusi ohje...
”Pahimmillaan henkilö voi ajautua itsemurhaan” – Kestävä rahapelijärjestelmä huomioi myös haitat
Suomessa on ollut vaikeuksia tehdä sellaisia päätöksiä, joilla rahapelihaittoja ehkäistäisiin, sanoo Sininauhaliiton pelihaittatyön yksikön päällikkö Inka Silvennoinen. Nyt perinteisen rahapelijärjestelmän murtuminen alkaa näyttää todennäköiseltä.
Monenlainen...
Kirkko ja minä: Opettaja antoi aikanaan luvan uskonnollisille tulkinnoille ja se on pitänyt Katri Tuomisen kirkon helmassa
Tämä juttu kuuluu Kotimaa-lehden sarjaan Kirkko ja minä. Siinä ihmiset eri puolilta Suomea kertovat elämästään ja suhteestaan paikalliseen kirkkoon. Tällä kertaa äänessä on kirjakauppias...
Näkökulma: Mustavalkoisimpia näkemyksiä kehitysyhteistyöstä esittävät ne, joilla on vähiten asiaan liittyvää tietoa
Kehitysyhteistyön saama valtionavun osuus noussee esille meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa. Selkeimmin sitä ovat vastustaneet perussuomalaiset.
Marjo Mäenpään ja Olli Pitkäsen äskettäin ilmestyneet elämäkerralliset kirjat kehitysyhteistyöstä kertovat...
Kuolemantaitovalmentaja Jade Heng: Jos kuolemaan ei varaudu, siitä voi seurata stressiä omaisille
Vakuutusyhtiö Kaleva etsi taannoin näyttävällä kampanjalla kuolemantaitovalmentajaa. Helmikuussa tehtävässä aloittanut Jade Heng on viestinnän ammattilainen, jota kuolema on kiinnostanut pitkään.
1. Minkälaista työsi on?
– Koostan...