Kallion seurakunnan nuorisotyönohjaaja Mikko Saari on myös dj

Mikko Saari soittamassa levyjä Maltainen Riekko -ravintolassa Helsingissä 23.9.2023

Keikalla dj kulkee kaksilla rattailla: toisaalta hän luo omaa taiteellista kokonaisuutta eräänlaisena artistina, toisaalta toimii yleisönpalvelijana, joka kantaa vastuuta tunnelman luomisesta, pohtii Kallion seurakunnan nuorisotyönohjaaja Mikko Saari.

– Se vaatii herkkää tilannetajua.

Saari toimii dj:nä, eli levyjuontajana tai tiskijukkana vähintään kerran viikossa.

Kaikki alkoi Saaren vanhempien suosimista 1970-luvun Finn-hits-levyistä. Niitä vanhemmat ostivat lahjaksi ala-asteikäiselle pojalleen, kun huomasivat tämän innostuksen musiikkiin. Klassikkoiskelmistä musiikkimaku laajeni Töölön kirjaston musiikkiosastolla.

– Siitä tuli minun ”iltapäiväkerhoni”. Siellä sai kuunnella levyjä kuuntelukopeissa ja lukea musalehtiä. Ensin kiinnostuin hevistä, sitten 1960–70-lukujen rokista ja progressiivisesta rokista.

Vuosien myötä oma levykokoelma kasvoi – ja kasvoi. Sitä piti hyödyntää johonkin.

– Kysyin kerran lähiöravintolasta, saisinko mennä sinne pyörittelemään levyjä. Vastaus oli myöntävä, ja yhden illan jälkeen kipinä laajeni nopeasti roihuksi.

Nyt harrastus alkaa olla jo sivutyö.

 

VAKIOKEIKKAPAIKKOINA ON neljä helsinkiläistä ravintolaa: Maltainen Riekko, Rytmi, Fellows ja Wanha Apteekki. Yksityiskeikkoja on häissä, syntymäpäivillä ja valmistujaisissa. Jouluradiossakin ovat pyörineet Mikon levyt, ja seurakunnat ovat pyytäneet tapahtumiinsa.

Illan musiikkivalinnat Saari tekee aina teeman, tunnelman ja yleisön mukaan. Se edellyttää herkeämätöntä tilanteen seuraamista.

– Jokainen keikka räätälöidään sillä lankavalikoimalla, joka räätälillä on. Mukana on aina pari hyvin varusteltua levylaukkua, mutta ei koskaan valmiiksi tehtyä listaa, hän kertoo.

Laukuista löytyy etenkin 1950–70-lukujen hittejä ja harvinaisuuksia, 1980-luvun musiikkia ja räväkkyystarpeeseen rokkia, jatsia ja bluesia. Soimaan voi pyörähtää myös Mahalia Jacksonin tai Aretha Franklin gospel tai jatsahtava When the Saints Go Marching In.

Kaiken kaikkiaan Saaren valikoimista löytyy 5 500 levyä.

 

ONNISTUMISEN KOKEMUKSET syntyvät vuorovaikutuksesta.

– Siitä, että saa luotua ihmisille hyvän mielen ja hyvän illan. Palautetta tulee joskus, mutta kyllä tyytyväisyyden ennen kaikkea kokee, näkee ja tuntee kokonaisvaltaisesta tunnelmasta.

Joskus kohtaamiset ovat ikimuistoisia.

– Eräällä keikalla oli itselleni vieras pariskunta, jonka oli mennyt samana päivänä naimisiin. Soitin heille Barbra Streisandin kappaleen Woman in Love. Heidän tanssia katsoessa näki hetken merkityksellisyyden. En malttanut mieltäni, vaan menin antamaan levyn heille lahjaksi. Vastaanotto oli unohtumaton.

Kotioloissa dj:n levylautasella pyörii hyvin toisenlainen musiikki.

– Yleensä dark ambiet- tai funeral doom -genreen liittyvä tummanpuhuva ja kiireetön äänimaisema, joka rentouttaa ja rauhoittaa niin kropan kuin mielen.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäkökulma: Kirkko ja Afrikka yhteen julkaisuun tiivistettynä – Mutta Afrikasta ei voi puhua niin kuin se mahtuisi yhteen kuvastoon
Seuraava artikkeliKohtaamisen kulttuuri määrittää Franciscuksen paaviutta – Se on vastalääkettä pessimismille ja nostalgialle

Ei näytettäviä viestejä