Pääkirjoitus: Hallituksen arvopohjaa pengotaan esiin koska luottamusta ei ole syntynyt
Luottamus on vaikea asia ansaittavaksi. Tämä on näkynyt Suomen nykyisen hallituksen kohdalla. Viime viikkoina hallitusta on kohdannut kriisi toisensa jälkeen. Kaikki ne ovat liittyneet...
Näyttelijä Antti Pääkkönen sai körttiläisyydestä pohjan, josta oli hyvä ponnistaa maailman tuuliin kuin Forrest Gumpin höyhen
Viime joulukuussa näyttelijä-muusikko Antti Pääkkönen sai viestin 17-vuotiaalta itseltään.
Oikeasti viestin lähetti Herättäjä-Yhdistyksen viestintäsuunnittelija Kaisa Viitala, joka pyysi Pääkköstä puhumaan heinäkuun puolivälissä Seinäjoella järjestettäville körttien...
Bidenin vierailu ei aiheuta muutoksia Helsingin tuomiokirkon edustalle
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailu torstaina Helsingissä ei aiheuta erityisiä toimia Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnassa.
– Ainoa muutos on, että Suomenlinnan kirkko on torstaina kiinni koska Kauppatori...
Kuinka löytää haudalle? Useat nettipalvelut avustavat nyt haudalla kävijän oikeaan paikkaan
Näin kesäisin lomalaiset ja muut matkaajat kiertävät usein myös edesmenneiden sukulaisten, ystävien ja muiden vainajien haudoilla. Monelle Suomea kiertävälle reissaajalle kaivatun ihmisen haudalla pysähtyminen...
Sastamala Gregoriana saa taas Pyhän Marian kirkon holvit kaikumaan vanhaa musiikkia
Vanhan musiikin festivaalia Sastamala Gregorianaa vietetään 13.–16. heinäkuuta. Tapahtumapaikkoina ovat Sastamalan Pyhän Marian kirkko, Villa Royalin huvila, Vanhakylä gård sekä Tyrvään pappila.
Vanhalla musiikilla tarkoitetaan...
Pohjoismaiden suurin hyvinvointifestivaali on rakkauden asialla
KUKKAMEKKOJA, joogamattoja ja hymyileviä ihmisiä vilisee Nopperlan tilalla Uudessakaupungissa, kun Natural High healing -tapahtuma heräilee toiseen festaripäivään. Ilmassa on sekä rockfestarin että hengellisen kesäjuhlan...
Lohjan museon näyttely: Nuotiopiiristä tekstiviestipalstalle
IHMISET OVAT KAUTTA aikain jättäneet itsestään jälkiä, joita jälkipolvet voivat tutkia ja tulkita. Tämän ajatuksen ympärille kietoutuu Lohjan museon viestintätapoja esittelevä näyttely.
Varhaisin säilynyt kirjallinen...
Näkökulma: Liisa Tavin jättämä perintö on tavoitella maailmaa ilman aseita
Laulajana tunnetuksi tullut Liisa Tavi menehtyi viikonloppuna juuri ennen Naton huippukokousta Vilnassa. Hän lauloi aikanaan vasemmistolaisessa Agit Prop -yhtyeessä sekä esitti soolourallaan muun muassa...
Luonto puhuu: Leppälintu ja muita työtovereita
ULKOILUTIN TAANNOIN koiraa – tai se minua – Helsingin Töölönlahdella likellä Urho Kekkosen muistomerkkiä, kun pensaikosta lennähti lintu, jolla oli oranssi yläperä. Näin sen...
Kirkko ja minä -sarjassa Otto Jääskeläinen: Hyvät ihmiset, käykää kirkossa!
Juureni ovat syvästi Lapinlahdella, sillä kotitilalleni Kittolanniemeen on jäänyt jälkiä Jääskeläisten elämästä vuodesta 1686 tähän päivään. Olen myös läheltä seurannut kirkkomme vaiheita ja aina...