Huoltoaseman valot loistavat, rekat tööttäilevät. Maria ja hänen taksia suhaava kihlattunsa Joosef ovat kriisissä. Maria on kuullut muukalaiselta odottavansa lasta. Pariskunta ei voi ymmärtää uutista. Maria on yhä koskematon. Joosef on raivoissaan ja marisee, kuinka ”olisi helpompaa, jos olisit vaan tavannut muita miehiä”. Ihme hämmentää pettämistä enemmän. Selittämätöntä on vaikeampi hyväksyä.
Lopulta tulee Marian synnytyksen aika. Myös Joosef on jo hyväksynyt kohtalonsa: Marian tulee olla ikuisesti neitsyt. Joosef ei silti sure, onhan hänen rakastettunsa ”ilo, jonka sisällä Messias tanssii”.
Edellä kuvailtu tapahtumasarja toimii juonena Jean-Luc Godardin elokuvalle Terve, Maria! (1985). Godard siirsi luomakunnan suurimman ihmeen 1980-luvun Ranskaan ja tarkasteli rohkeasti Marian paradoksaalista roolia ihmiskunnan kuuluisimpana äitinä ja neitsyenä. Olennaisin Godardin elokuvan kysymys lienee, onko tärkeämpää neitseellisen syntymän ihmeellisyys vai Marian neitsyys?
KIRKKOKUNTIA YHDISTÄVÄÄ oppia Marian neitsyydestä ei voi ohittaa tai sivuuttaa. Jumalansynnyttäjän ikuinen neitsyys on lyönyt leimansa länsimaiseen aatehistoriaan, naiskuvaan ja taiteeseen. Godardin kohuelokuva on vain yksi loputtomista taiteen ja viihteen tavoista lähestyä haastavaa kysymystä. Mysteerin äärelle ovat pysähtyneet lukemattomat taiteilijat, muusikot ja runoilijat.
Teologisessa mielessä opinkappale on kriisissä. Suomalaisen teologian kentällä Marian neitsyyteen on jo pitkään suhtauduttu pohtien, kyseenalaistaenkin. Radio Dein ja Kirkon tutkimuskeskuksen toteuttamassa työntekijäkyselyssä 2013 paljastui, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papistosta vain 62 prosenttia uskoo vakaasti neitseelliseen syntymään. Peräti 17 prosenttia piti kyselyn mukaan neitseestäsyntymistä epätodennäköisenä.
Kymmenen vuotta sitten toteutetun kyselyn jälkeen prosentit neitseestäsyntymisen uskomisen suhteen ovat todennäköisesti laskeneet entisestään. Asia ei ole triviaali. Neitseestäsyntyminen ei lukeudu luterilaisen kirkon oppiin vain teoriassa – siihen sitoudutaan peräti uskontunnustuksessa.
Mistä puhutaan, kun puhutaan Marian ikuisesta neitsyydestä? Tyhjästä käsitys ei ole Luukkaan evankeliumiin tipahtanut. Neitseestäsyntymiskertomuksia tunnetaan Jeesusta edeltäneeltä ajalta lukuisia ja jo Jesajan kirjassa ennustetaan, kuinka ”neitsyt tulee raskaaksi”.
Monet ovat nähneet Marian neitseellisyyden korostamisessa tavan demonisoida seksuaalisuutta sekä kontrolloida naiseutta. Dosentti Elina Vuola kirjoitti jo vuonna 1994 julkaistussa artikkelissaan Eevan ja Marian tyttäret. Kristinuskon naiskuva, kuinka ”mielikuva ikuisesta neitsyestä, jonka immenkalvo ei puhkea edes synnytyksessä, on kuitenkin jokseenkin väkivaltainen, naisen arkikokemuksen kannalta jopa sadistinen”. Dorothee Sölle on korostanut, että Marian neitsyydessä ei ole ensisijaisesti kysymys neitsyydestä tai naisen koskemattomuudesta. Kysymys on ihmeestä.
LUTHERIN MARIOLOGIASTA väitellyt Anja Ghiselli painottaa, että oppi Marian ikuisesta neitsyydestä kuuluu luterilaisuuteen.
– Käsitys perustuu Raamattuun ja Marian toteamaan hänen koskemattomuudestaan.
Ghiselli hahmottaa opin Marian neitsyydestä liittyneen alunpitäen kristologiaan.
– Marian ominaisuutena neitsyys ei ollut olennainen. Olennaista oli, että Marian neitsyys takasi Kristuksen synnittömyyden. Tämä on määritelty vuonna 431 Efeson ekumeenisessa konsiilissa.
Eikö seksuaalisuus tule demonisoiduksi silloin, jos synnittömyyden takaa neitsyys? Ghiselli kertoo ajatuksen liittyvän tuolloin vallalla olevaan askeettiseen virtaukseen.
– Samoihin aikoihin ajoittuu erämaaisien kausi ja luostarilaitoksen synty. Kirkkoisä Athanasios esitti jo 300-luvun alussa, että perisynti siirtyy ihmiseen sukupuoliyhteydessä eli hedelmöittymisen hetkellä. Tämän myötä nähtiin, että Marian pitää olla koskematon.
Koska Jeesus saa Jumalalta jumaluutensa ja Marialta ihmisyytensä, ihmisyyden tulee olla synnitöntä. Ghiselli kertoo tämän johtaneen opillisiin jännitteisiin katolisen kirkon piirissä.
– Katolinen kirkko on tehnyt dogmin Marian perisynnittömyydestä. Se johtaa siihen, että myös Maria olisi syntynyt neitseellisesti. Toisaalta katolinen katekismus linjaa, että Maria on ihminen ja vain ihminen. Asetelma on ongelmallinen. Dogmia ei voida enää purkaakaan, sillä paavi on sen dogmiksi aikanaan julistanut.
KAKSIKYMMENTÄ VUOTTA sitten ilmestyneessä Marian salaisuus -kirjassaan Ghiselli esitteli Lutherin mariologiaa.
– Katolinen ja luterilainen mariologia on itseasiassa hyvin samanlaista. Luther polemisoi vain Marian palvontaa, mutta esimerkiksi neitsyyskäsityksessä hän yhtyi katoliseen perinteeseen. Luterilaisen opin mukaan Maria oli neitsyt ennen Jeesuksen syntymää ja myös syntymän jälkeen.
Entä Jeesuksen Raamatussa mainitut sisarukset? Ghisellin mukaan eri kirkkokunnat ovat selittäneet asiaa samankaltaisesti.
– Lutherin näkemys oli, että kyseessä ovat Jeesuksen serkut. Yhden lapsen äitiys alleviivaa Marian erityisasemaa: jos hän on synnyttänyt näin ihmeellisen lapsen, ei hänen tarvitse enää synnyttää ketään muuta.
Ghisellin mukaan Marian ikuista neitsyyttä ei tule nähdä naista alentavana tai rajoittavana opinkappaleena.
– Tuo on liian biologinen tulokulma. Marian neitsyyttä ei ole historiallisesti ymmärretty biologisena, vaan nimenomaan hengellisenä asiana. Seksuaalisuus tai koskemattomuus ei ole tärkeintä vaan Marian erityisyys suhteessa muihin naisiin.
Neitsyyttä olennaisemmaksi asiaksi nousee Ghisellin mukaan ihme.
– Lutherin mukaan kyseessä on Jumalan suurin ihme, jossa hän ylittää jopa luomisjärjestyksen rajat. Jeesuksen syntymä on luomista tyhjästä, creatio ex nihilo ja rinnastuu siten maailman luomiseen.